background preloader

Budget Bytes

Budget Bytes

I Always Wondered | Very nearly ADD. paneer Täällä tulee arkipäivisin puolenpäivän aikoihin useammalta paikalliselta tv-kanavalta ruokaohjelmia. Niiden katsominen on kuitenkin jäänyt minulta aika vähälle, koska harmikseni juuri siihen aikaan on yleensä sähkökatkos, tai sitten en itse ole kotona tai jos olenkin, unohdan katsoa ohjelmat. Jonkun kerran olen kuitenkin osunut hollille oikeaan aikaan, ja varsinkin anoppilassa näitä ohjelmia on tullut (paremman tekemisen puutteessa) tuijotettua silmä kovana, anopin toimiessa tietenkin ylimpänä kommentaattorina. Mangopikkelssi - ready! Olin aiemmin kuvitellut, että varsinkin vanhemman sukupolven intialaisnaiset tekevät päivästä ja vuodesta toiseen aina samoja ruokia ja että Intian ruokakulttuuri ei muutenkaan kykene muuttumaan. MaaTV:ltä tulee arkipäivisin hauska ohjelma, jossa ohjelman juontaja (kuvassa vasemmalla) matkustaa eri kaupunkeihin, joissa sitten ihan tavalliset perheenäidit (taisi mukana olla kerran yksi isäkin!) PALAK PANEER PARATHATnoin 8 leipää 1. 2. 3. 1. 2. 3.

Food in Jars - A Canning Blog Pastanjauhantaa Bangable Dudes in History Baking & Dessert Recipes & Videos - Joyofbaking.com *Fully Tested Recipes* Badass of the Week NomadicEats » Eating My Way Around the World punditry.ca — uncovering DSU elections

Related: