background preloader

Ankrkil

Facebook Twitter

Anna Kilpiä

biologian ja maantiedon opettaja Oulusta

Euroopan avaruusjärjestö etsii uusia astronautteja – katso täytätkö 11 vuoden takaiset vaatimukset - Ulkomaat. Euroopan avaruusjärjestö avaa keväällä haun uusille eurooppalaisille astronauteille.

Euroopan avaruusjärjestö etsii uusia astronautteja – katso täytätkö 11 vuoden takaiset vaatimukset - Ulkomaat

Euroopan avaruusjärjestö (ESA) etsii ensimmäistä kertaa 11 vuoteen uusia astronautteja. Tulevien avaruuslentäjien olisi määrä työskennellä ESA:n nykyisten astronauttien rinnalla Euroopan kehittäessään omaa avaruustutkimuksen ohjelmaansa. Haku astronautiksi alkaa maaliskuun lopussa ja kestää toukokuun loppupuolelle. Erityisesti naisia kannustetaan tällä kertaa hakemaan, sillä ESA:n on tarkoitus lisätä sukupuolten monimuotoisuutta avaruustiimissään. ESA:n Miehitettyjen lentojen ja robotiikan tutkimuksen johtaja David Parkerin mukaan tavoitteena on saada edustusta kaikkialta yhteiskunnasta. – ESAn monimuotoisuuden ei pitäisi koskea vain astronauttimme alkuperää, ikää, taustaa tai sukupuolta, vaan myös fyysisiä rajoituksia.

ESA pitää virtuaalisen lehdistötilaisuuden tiistaina 16. helmikuuta, jolloin alkavasta astronauttirekrytoinnista kerrotaan enemmän. Veripalvelu ja Facebook ryhtyvät vetämään yhtä köyttä: Uusi ominaisuus kertoo, jos lähellä tarvitaan luovuttajia. Metsiemme perhosia upm juliste. UPM Forest Life. Pasilassa oli vain kaksi maatilaa ja suopohjainen järvi – sitten nousi villi puutaloalue, futuristinen Itä-Pasila ja pian Suomen vilkkain asemakeskus. Pasilan vanhan aseman ja ratapihan paikalle noussut Tripla-keskus avaa ovensa 17. lokakuuta.

Pasilassa oli vain kaksi maatilaa ja suopohjainen järvi – sitten nousi villi puutaloalue, futuristinen Itä-Pasila ja pian Suomen vilkkain asemakeskus

Samalla alkaa Pasilan neljäs aikakausi: vajaassa kahdessasadassa vuodessa Pasila on muuttunut kahden maatilan pelloista villiksi ja vapaamuotoiseksi esikaupungiksi, ja siitä edelleen futuristiseksi Itä-Pasilaksi ja monipuoliseksi Länsi-Pasilaksi. Pasilan muutosten lähempi tarkastelu avaa kiehtovan näkökulman koko Suomen teollistumiseen ja kaupungistumiseen. Junarata toi työtä ja ihmisiä Vielä 1800-luvun alkupuolella nykyisen Pasilan alueella oli kaksi tilaa, Fredriksberg ja Böhle. Alue oli pääosin peltoa, kalliota ja kitukasvuista männikköä. Kansainvälinen yhteistyö. Barentsin Euroarktisen neuvoston ministerikokous Oulussa vuonna 2015.

Kansainvälinen yhteistyö

Kuva: Ilkka Tiensuu Arktiselle alueelle on syntynyt yhteistyöfoorumeita vastaamaan tiettyyn alueelliseen tai muuhun tarpeeseen. Barentsin Euroarktinen neuvosto organisoi yhteistyötä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosissa. Maantieteellisesti Barentsin alue yltää lännessä Norjan Lofooteille ja idässä Uralin rinteille. Barentsin Euroarktinen neuvoston toiminnalla on kaksi tasoa: valtioiden välinen ja alueiden välinen yhteistyö. Euroopan unionin Pohjoisen ulottuvuuden ohjelmassa ovat mukana myös Venäjä, Norja ja Islanti.

Tunnista lintu - opas aloittelijoille. Julkaistu 30.11.2016 - 16:04.

Tunnista lintu - opas aloittelijoille

Päivitetty 01.03.2020 - 11:50 Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi keino lajin määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan. Maailma kaupungistuu: Joka vuosi rakennetaan kahdeksan uutta New Yorkia. Vielä vuonna 1990 maailmanlaajuinen kaupungistumisaste oli alle 40 prosenttia.

Maailma kaupungistuu: Joka vuosi rakennetaan kahdeksan uutta New Yorkia

Vuonna 2030 se on todennäköisesti jo 60 prosenttia, eikä 70 prosentin kaupungistuminenkaan ole kaukana. – On arvioitu, että itse asiassa joka vuosi kaupungistuminen etenee ikään kuin kahdeksan uutta New Yorkin kokoista kaupunki rakennettaisiin globaalisti, selittää Tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonen Turun yliopistosta.

Dollar Street. BI4 Ihmisen biologia.

Luonnontila

Vinkkejä etäopetukseen opastusten tilalle. Poikkeustilan johdosta Haltian opastustoiminta on tauolla.

Vinkkejä etäopetukseen opastusten tilalle

Kokosimme kuitenkin vinkkejä siitä, mitä hauskoja juttuja opastustemme aihepiireistä voi tehdä, vaikka yksin. Vinkit on järjestetty sivulle nuorimmasta kohderyhmästä alkaen. Opastuksen nimen perässä on ikäryhmä, jolle alkuperäinen opastus ja tämän listan vinkit on suunnattu. Soveltamalla tehtävät sopivat muunkin ikäisille! Melkein kaikki puuhat on suunniteltu ulkona pihalla tai luonnossa toteutettaviksi. Evoluutio vessapaperilla. Suomen korkein kohta löytyy Haltilta. Suomen korkein kohta löytyy Haltin rajapyykin 303B kohdalta.

Suomen korkein kohta löytyy Haltilta

Videolla pääset seuraamaan Haltin valloitusta. Kirjoittaja: Markus Sirkka 18.2.2016 Haltin huippu ja sen sivuhuippu Haldičohkka ovat molemmat Norjan puolella. Suomen korkein kohta, 1323,6 metriä, sijaitsee hieman alempana rajapyykin 303B kohdalla. Sivuhuipun laki on vain kivenheiton päässä Norjan puolella, seitsemän metriä korkeammalla. Meitä on nyt 5,5 miljoonaa – katso monesko olit. Jos maahan ei muuttaisi ketään, Suomen väestö alkaisi jo pienentyä pikku hiljaa.

Meitä on nyt 5,5 miljoonaa – katso monesko olit

Väestönkasvumme on siis maahanmuuton tulosta. Pitkällä perspektiivillä siinä ei ole mitään uutta. Sata vuotta sitten Suomi oli vielä osa Venäjää, jolloin ulkomaalaisuus oli suhteellista. Täällä oli paljon venäläisiä väliaikaisesti tai pysyvästi. He olivat muuttuneet osaksi suomalaista väestöä. Meitä on nyt 5,5 miljoonaa – katso monesko olit. About — KONSTA PUNKKA. Kaikki geokätköilystä - Geokätköt.fi. Timo Ramu teki dna-testin: löytyi veli, sitten toinen ja kolmas – Lapsettomuushoitojen vanhat käytännöt paljastuivat vahingossa. 3D-biotulostimella valmistetaan jo sarveiskalvoa, ja kohta myös ihoa ja ihmisen varaosia. Tutkijatohtori Anni Mörön äänessä kuuluu aito innostus, kun hän kertoo työstään.

3D-biotulostimella valmistetaan jo sarveiskalvoa, ja kohta myös ihoa ja ihmisen varaosia

Mörö kuuluu tutkimusryhmään, joka on tällä hetkellä maailman kärkeä 3D-tulostamisen kehittämisessä. Ryhmä julkaisi huhtikuussa 2018 ensimmäisenä maailmassa tutkimustulokset onnistuneesta ihmisen sarveiskalvon tulostamisesta 3D-biotulostimella. Edistysaskeleet ihmiskudoksen tulostamisessa 3D-laitteilla ovat olleet todella nopeita, kertoo Mörö. Tampereen yliopistolla on tähän mennessä tulostettu pieniä paloja sarveiskalvoa, ja tavoitteena on täydellisen sarveiskalvon tulostaminen vielä tämän vuoden aikana. Maailmalla on lyhyen ajan sisällä raportoitu myös mm. luun kudosten, ruston, sydänlihaksen ja hermokudoksen tulostamisesta 3D-tulostimella, kertoo Mörö Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa. – Sekä tieteellisten julkaisujen määrä, että myös alan kaupallisten yritysten määrä kasvaa nyt eksponentiaalisesti.

Saamelaistietoa opetukseen Saamelaiset Suomessa Inari Saamelaiskäräjät. Sano se saameksi. Tutkimus: itäsuomalaiset asuivat ennen lännessä ja länsisuomalaiset idässä – rautakautinen mysteeri hämmentää geneetikkoja - Tiede. Tutkimus: itäsuomalaiset asuivat ennen lännessä ja länsisuomalaiset idässä – rautakautinen mysteeri hämmentää Rautakaudella itäsuomalaiset asuivat lännessä ja länsisuomalaiset idässä.

Tutkimus: itäsuomalaiset asuivat ennen lännessä ja länsisuomalaiset idässä – rautakautinen mysteeri hämmentää geneetikkoja - Tiede

Tai hieman tarkemmin: Kahdesta läntisestä muinaiskalmistosta löytyi etupäässä geenimuotoja, joita nykyään tavataan enemmän itäsuomalaisilla. Vastaavasti kahdesta itäisestä muinaiskalmistosta löytyi etupäässä geenimuotoja, joita nykyään tavataan enemmän länsisuomalaisilla. Mainos (Teksti jatkuu alla) Löydös tuli yllätyksenä Helsingin ja Turun yliopiston geenitutkijoille. ”Mietimme, voiko tämä olla mahdollista. H ja U ovat haploryhmiä. Tutkimuksessa selvitettiin geeniperimää arkeologisista luunäytteistä yli sadalta yksilöltä. Valkean aavikon alta löytyi jääkautinen salaisuus – maan alta erottuvat yhä mammuttien ja niitä metsästäneiden ihmisten jalanjäljet - Tiede. Valkean aavikon alta löytyi jääkautinen salaisuus – maan alta erottuvat yhä mammuttien ja niitä metsästäneiden Yhdysvaltain New Mexicon osavaltiossa sijaitsevat White Sandsin kipsihiekkadyynit ovat komea nähtävyys. Valkea jatkuu silmänkantamattomiin ja peittää lähes Suomen pääkaupunkiseudun kokoisen alueen.

Jokamiehenoikeudet - Partio-ohjelma. Sampo tulostaa pienet tarinat paperille. Seikkailijoiden tehtävänä on merkitä tarinaan vihreällä asiat, joita jokamiehen oikeuksien mukaan saa tehdä ja punaisella ne, mitä ei saa. Tutustuminen Archives - RyhmäRenki. Uuden-Seelannin nähtävyydet - UuteenSeelantiin.fi. Gapminder Tools. Kohtuutalous webversio. Saharasta Lappiin kulkeutunut hiekka värjää taivaan punaiseksi – "Ei tämä täysin poikkeuksellista ole" Auringon ollessa matalalla pölyhiukkaset sirottavat auringon valoa ja aiheuttavat punaisen aamu- tai iltaruskon. Hiekkamyrsky 25.4.2019 klo 17:15päivitetty 26.4.2019 klo 12:49 Saharan hiekkaa on levinnyt yläilmakehään, usean kilometrin korkeuteen hiekkamyrskyn yhteydessä, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström. Infinited Fiber - suomalainen ihmekangas korvaa puuvillan ja pelastaa maailman - H&M on jo mukana. Espoossa sijaitsee tehdas, jonka valmistamasta ihmemateriaalista toivottavasti sinunkin vaatteesi tulevaisuudessa tehdään.

Maailma hukkuu tekstiilijätteeseen, sillä tuotamme, ostamme ja heitämme pois vaatteita pökerryttävällä tahdilla. Jo muodin valmistus on ongelma ympäristölle. Esimerkiksi puuvillan tuotanto kuormittaa luontoa, käyttää valtavasti vettä ja vie pinta-alaa ruokatuotannolta, ja ennusteiden mukaan sitä pystytään tuottamaan tulevaisuudessa nykyistä vähemmän. Muoviperäisiä keinokuitujakaan ei voi hyvällä omalla tunnolla kutsua ekomateriaaliksi. Tutkimus: Suomessa tuotettu nauta säästää maailman vesivaroja: "Kilon tuottaminen vaatii tuhansia litroja vettä" - Maaseudun Tulevaisuus. Naudanlihaa tulee Suomeen esimerkiksi Brasiliasta, jossa yhden nautakilon tuottaminen vie vettä 19 400 litraa. Suomeen tuodaan ruokaa ja muita maataloustuotteita seuduilta, joita vaivaa vesipula. Jos maailma aikoo syödä nautaa, sen kannattaisi olla suomalaista. Väite liittyy vedenkäyttöön ja sen siirtelyyn alueilta ja maanosista toisiin. Sustainability-tiedelehdessä julkaistiin vastikään tutkimustulos, jonka takana on Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavan Elina Lehikoisen vetämä projektiryhmä.

Tutkijoiden havainto ja suositus on, että paljon vettä vaativa ruuantuotanto kannattaisi keskittää sinne, missä on paljon vettä.

Koti

Uusimpia, järjestelemättä. Luokanvalvojuus. The Scale of the Universe 2. Our Story In 2 Minutes. Kuvia. Opetusmateriaalia. Hyviä ohjelmia. National Geographic. National Geographic. Slideshare. Google Classroom 2018 perusteet suomeksi / Google Classroom 2018 basics in Finnish. 7. luokka BI. Parhaat luonnon livekamerat. WWF:n Luontolive - etusivu. 8. luokka BI. Suomen Lajitietokeskus. Suomen Lajitietokeskus. Nekku- ja Luna-koirat löysivät tryffeleitä oululaispihasta vain kahden päivän harjoittelun jälkeen - Oulun seutu.

Punaisen kirjan verkkopalvelu. Suomen ympäristökeskus > Uusi arvio - joka yhdeksäs Suomen e. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus tiedottavat 8.3.2019. Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin - Ulkomaat. Lintujen ja nisäkkäiden punaiset listat 2015. Muista lajiryhmistä poiketen lintujen ja nisäkkäiden uhanalaisuusarvioinnit päätettiin uusia jo vuoden 2015 aikana. Linnuista ja nisäkkäistä kertyy uutta tietoa huomattavasti nopeammin useimpiin muihin lajiryhmiin verrattuna, mikä mahdollistaa tiheämmin toistettavan arvioinnin. Lisäksi niihin kohdistuu huomattavan laajaa yleistä mielenkiintoa, jolloin myös uhanalaisuusluokan ajantasaisuuden merkitys korostuu. WWF varoittaa: Eläinten määrä on romahtanut hälyttävästi – tällä vauhdilla monista lajeista kohta enää rippeet jäljellä.

Nisäkkäiden, kalojen, matelijoiden, sammakoiden ja lintujen elintila kutistuu nopeasti. Uusi suurselvitys paljastaa: Suomen luonnolla menee entistä huonommin. Luontotyyppien uhanalaisuus on arvioitu Suomessa nyt toista kertaa, eikä tulos ole kovin lohdullinen. WWF:n Living Planet 2018 -raportti.

9. luokka BI

Biopop_evoluutiopeli. Nuuska ja nuoret: Nuuska tuhoaa suun ihan kokonaan - kuvat ei herkille. Nuorten nuuskaaminen on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. Kestävä kehitys. Maailma 2030 – Millaisen maailman sinä haluat? – Maailma 2030 on ulkoministeriön tuottama sivusto peruskouluun ja lukioon. Se on tarkoitettu opettajien avuksi kertomaan Suomen kehitysyhteistyöstä ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteista. Världen 2030 är e. Tutkijat varoittavat yhä kasvavan lihansyönnin vaaroista: ”Siitä tulee massiivinen ongelma” - Tiede. Amazonin metsien hakkuut kasvavat rajusti, syynä lisääntyvä lihankulutus – lähes kaikki hakkuut laittomia. Suomalaisprofessorin mukaan Brasiliassa toimivat suomalaisyritykset eivät uuden presidentin aikana voi väittää, että niiden toiminta olisi luonnon kannalta kestävää.

Kartat

The True Size Of ... Oman kartan tekeminen. Tarkoitus on tehdä oma kartta Google Maps -palvelua käyttäen ja merkitä karttaan jokaisen oppilaan kauimpana asuvan sukulaisen asuinpaikka. Kartan luo opettaja käyttäen omia Google-tunnuksiaan. Karttamerkintöjä voidaan lisätä yhdessä oppilaiden kanssa. 1. Create Custom Map Charts with Free, Online Map Maker. Color Maps Online. Ilmasto ja ilmastonmuutos. El Niño on nyt poikkeuksellisen vahva - Ulkomaat.

Sää. 7. luokka GE. 8. luokka GE. 9. luokka GE. 2018: Some of the awesome stuff we have... - Hashem Al-Ghaili. Leppäkertun siivenisku ja tuhatjalkaisen askeleet - näitä ääniä et ole koskaan kuullut. Kuva: Tunnistatko vaaranpaikat jäällä? Useita jäihinvajoamisia talven aikana. Rio Carnival 2017 [HD] - Floats & Dancers. 16 fantastiska bilder på hur djuren hade sett ut om barnen fick bestämma.

Suomalaisuus

Lennokki paljasti Amazonin uumenissa elävän tuntemattoman heimon – ei minkäänlaista kontaktia ulkomaailmaan aiemmin - Ulkomaat. Kuvat: Kalle bongasi maailman suurimman korppikotkan Limingassa – ”Olo oli epäuskoinen” - Oulun seutu. Näin Suomi äänesti.