background preloader

Opetusmateriaalia

Facebook Twitter

Yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä - Opitaan yhdessä. Minun ajattelussani yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä yhdistää yksi selkeä piirre.

Yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä - Opitaan yhdessä

Kun kaikki yhteistoiminnallisen oppimisen 5 keskeistä periaatetta on huomioita opetuksessa, voidaan puhua yhteistoiminnallisesta oppimisesta. Kerään tähän alle esimerkkimenetelmiä, joita jokainen teistä saa mieluusti hyödyntää. Ex-kollegaani Toivo Lonkilaa lainaten totean, että “vähäisestäkin lainaamisesta olen kiitollinen”. Suositukseni on, että kannattaa kokeilla samaa menetelmää varioiden, usean ryhmän kanssa.

Palapelimenetelmiä voi käyttää rinnakkain, sillä ne poikkeavat toisistaan lähinnä toteutuksen suhteen. Tullaan tutuiksi Laitan tähän alkuun juoksutuksen, jolla aloitan (soveltuvin osin) kaikki ohjelmat uuden ryhmän kanssa. Yhteistoiminnallisen johtamisen (ja opettamisen) portaat 2: Tullaan tutuiksi – apua ryhmäyttämiseen Palapelit (Jigsaw) ovat perinteisiä yhteistoiminnallisen oppimisen menetelmiä, joissa toteutuvat muiden esimerkkijuoksutusteni tavoin kaikki YTO:n periaatteet. Palapeli 2 t. Maasto-opetus.fi – Yliopistojen maasto-opetuksen tukisivusto.

Kuvia ja videoita opetusmateriaaliin – aarnehagman.fi. Netistä löytyy runsaasti kuvia ja videoita sekä animaatioita, joita voi käyttää joko aivan vapaasti tai määrätyin ehdoin omassa opetus- tai muussa materiaalissa kuten esim. pp- esityksissä tai nettisivulla.

Kuvia ja videoita opetusmateriaaliin – aarnehagman.fi

Lisäksi löytyy sivustoja ja sovelluksia, joiden avulla saa käyttöönsä erilaisia kartta- ja paikkatietoaineistoa sekä satelliittikuvia.Katso myös sivu: Kuvia, ääniä ja muuta mediaa netistä Sivun sisältö Huomioi myös nämä sivuni: Tekijänoikeuksista ja CC- järjestelmästä: [Sivun alkuun] Kuvien ja videoiden etsiminen: Creativecommons.orgGooglen tarkennettu haku Googlen tarkennettu haku Tekijänoikeudet kannattaa varmuuden vuoksi aina tarkistaa kuva-/videokohtaisesti.

Itse minun piti perehtyä tähän asiaan etenkin silloin, kun tein sähköisiä tehtäviä Moodleen ja kokosin kuvamateriaalia myös täällä jakamaani materiaaliin. Oppimateriaaleja – #ULKOLUOKKA. Ilmastokoulu. Ilmiöiden tutkiminen – Toiminnallisuus – Opinkirjo. Ihmettely lähtee liikkeelle havainnoista.

Ilmiöiden tutkiminen – Toiminnallisuus – Opinkirjo

Havainto voi liittyä lopulta mihin tahansa ilmiöön, joskus jopa sellaiseen, mitä emme osa nimetä. Opettajan vaativa tehtävä onkin tukea lasten ihmettelyä ja auttaa heitä selvittämään ilmiön taustalla vaikuttavia syitä ja asioita. Toisinaan tarvitaan myös erilaisia aktiviteettejä, joiden avulla ilmiöön kiinnitetään huomiota. Eli luodaan tilanteita tietyn ilmiön puitteissa, jonka aikana voi syntyä aistihavaintoja. Tutkimukset on koottu teemakokonaisuuksiksi Ilmiöiden tutkimisen tueksi on Opinkirjossa tuotettu monia teemakokonaisuuksia. Teemakokonaisuudet korvaavat aikaisemmin Opinkirjon sivuilla olleet tiedekerhokokonaisuudet.

Mikäli tiedekerhotoiminta kiinnostaa laajemminkin, kannattaa tutustua aineistoon Tiede- ja teknologiakasvatus. Teemakokonaisuudet: Kukin linkki vie omalle alasivulle, jossa tarkempi kuvaus kokonaisuudesta ja linkki pdf-materiaaliin. Muita materiaaleja Keksitään lisää – materiaali keksintökerhoille Lataa PDF Ihmettele ja oivalla! OuLUMA - Oulun yliopiston LUMA-keskus. Edita. Sanoma Pro - ratkaisuja osaamisen kehittämiseen. Maantieteen ohjeita. Biologian ainedidaktiikka. Lähde: Lappalainen, A. 2003.

Biologian ainedidaktiikka

Biologianoppiminen 2000-luvulla. Osa 1. Harjoitustöitä. Helsingin yliopiston opettajakoulutuslaitos. Tarvikkeet: – vaniljasokeria kannellisessa purkissa. . – kertakäyttölusikoita Tee näin:Muista, että koululaboratoriossa ei saa maistella ja syödä mitään ennen kuin ollaan varmoja, että se on täysin turvallista. Pyydä oppilaita puristamaan nenä tukkoon ja tulemaan vuorotelleen luoksesi.Anna jokaiselle oppilaalle lusikan kärjellinen vaniljasokeria suuhun (nenä on pidettävä kiinni koko ajan ja siihen asti kunnes sokeri on syöty, muista ottaa jokaiselle oppilaalle oma lusikka tai puhdista lusikka välillä).Oppilas palaa paikalle ja kirjoittaa ylös sen aineen nimen, jonka luulee saaneensa suuhun ja sen jälkeen voi päästä irti nenästä.Kun kaikki oppilaat ovat käyneet maistamassa ainetta ja tehneet arvion aineesta, käydään lyhyt keskustelu siitä, mitä oppilaat arvelevat syöneensä.Kuinka moni arvelee syöneensä sokeria ja tuleeko yhtään arvausta että aine oli vaniljasokeri?

Scoop.it Biologiaa ja maantietoa. Materiaalipankki. Teemakokonaisuuksia tiedekerhoon. Löydä meidät Valikko OPETTAJAT JA OHJAAJAT :: Tiedekasvatus :: Tiedekerho :: Teemakokonaisuuksia tiedekerhoon Teemakokonaisuuksia tiedekerhoon Teemakokonaisuudet sisältävät tehtäviä 5-6 kerhokerralle.

Teemakokonaisuuksia tiedekerhoon

Vaikka tehtävät on jaoteltu teemojen tai oppiaineiden mukaan, ei mikään estä etsimästä vaikka biologian teemasta ideoita kemian kerhoon! Vaikka useat työohjeet ovatkin helppoja, ne on tarkoitettu ohjaajien käyttöön. 1. 5. 9. Ota yhteyttä Kehittämiskeskus OPINKIRJOMariankatu 15 A 11, 00170 Helsinkip. 050 400 9914, opinkirjo@opinkirjo.fi YhteystiedotSivukarttaPalaute powered by eMedia.

Biologian ainedidaktiikka. Tällä harjoitustyöllä voidaan demonstroida erilaisten maaperien vaikutusta eroosion nopeuteen.

Biologian ainedidaktiikka

Välineet: saksetmittalasi Aineet: kolme muovipulloakolme purkkiamultaakarikettanaruaruohon siemeniä, esim. rairuoho kasvaa nopeasti Kolmesta pullosta leikataan irti osa reunasta, niin että pullot voidaan asettaa lappeelleen (kts. kuva) ja niissä voidaan kasvattaa kasveja. Pullot täytetään identtisillä määrillä multaa niin, että multa on painettu tiukaksi. Kun siemenet ovat itäneet ja pullossa on tarpeeksi kasvustoa, koe voidaan aloittaa. Lapappadolcen kuva tuloksista ( Kun vettä on kertynyt kuhunkin purkkiin noin desin verran, kertyneen veden väriä voi vertailla. Koetta voidaan vielä jatkaa tämän jälkeen, esimerkiksi mittaamalla läpitulleen veden pH:ta tai määrittämällä siitä aineita.