background preloader

Kaupungistuminen

Facebook Twitter

Indonesia suunnittelee vaihtavansa pääkaupunkia – Jakarta uppoaa ja on kasvanut liian suureksi. Indonesian pääkaupunki on erittäin ruuhkainen ja saastunut.

Indonesia suunnittelee vaihtavansa pääkaupunkia – Jakarta uppoaa ja on kasvanut liian suureksi

Indonesia 29.4.2019 klo 18:57päivitetty 29.4.2019 klo 19:12 Indonesiassa pitkään pohdittu pääkaupungin siirtäminen on nytkähtänyt eteenpäin. Presidentti Joko Widodon kerrotaan maanantaina päättäneen siirtää pääkaupunki muualle. Jakartan ongelmana ovat valtavat ruuhkat, saasteet, tulvat ja hallitsemattomasti kasvaneen kaupungin uppoaminen. Kaupunkisuunnitteluministeri Bambang Brodjonegoro kertoi hallituksen kokouksen jälkeen presidentti Widodon kannattaneen kolmesta vaihtoehdosta pääkaupungin siirtämistä Javan saaren ulkopuolelle. Kyseessä on useiden vuosien, mahdollisesti vuosikymmenen projektista, Brodjonegoro arvioi. Muut vaihtoehdot olivat pääkaupungin pitäminen Jakartassa tai sen siirtäminen Jakartan lähistölle. Pääkaupungin tulevaa sijaintia ei ole kerrottu, mutta vahvana vaihtoehtona on pidetty Borneon saarella olevaa Balangkarayaa. Jakartan uppoaminen johtuu pohjaveden varastamisesta ja kontrolloimattomasta käytöstä.

Kaupungit ja kaupungistuminen – aarnehagman.fi. Uutta ja ajankohtaista Artikkelissa on Hans Roslingin videon ja muutaman nettilähteen jälkeen valikoima “time lapse”- satelliittikuvia kaupunkien kehityksestä, kaksi “Earth at Night”- esitystä (sivusto ja video) sekä Flickrin albumina sateliittikuvia maapallon kaupungeista.

Kaupungit ja kaupungistuminen – aarnehagman.fi

Gapminder Foundation; Julkaistu 4.10.2007; With Hans Rosling. In this GapCast, Hans Rosling focuses on urbanization. Population Mountains. These mega-projects will transform the world's greatest cities by 2030. Bjarke Ingels Groups' rendering of Europa City in Paris, France.BIG/Carlo Ratti The world is rapidly urbanizing.

These mega-projects will transform the world's greatest cities by 2030

The United Nations predicts that the number of people living in cities could double by 2050 — to 6.5 billion. To accommodate growing populations, cities like Paris, New York, and Tokyo are building more housing and public resources, including parks, schools, and subways, as part of large redevelopment plans. These cities will likely look very different (and in some neighborhoods, gentrified) in the coming decades.

Take a look at some of the biggest urban projects under construction below. Shanghai, China — Todtown Goettsch Partners Set to be complete by 2020, Todtown is a new mixed-use development in Shanghai's Minhang District. The development will feature 1,000 apartment units, a 1.3 million-square-foot shopping mall, an additional 580,000 square feet of retail, 1.5 million square feet of office space, and a 53,000-square-foot cultural center, according to InHabitat. Maailma kaupungistuu: Joka vuosi rakennetaan kahdeksan uutta New Yorkia. Vielä vuonna 1990 maailmanlaajuinen kaupungistumisaste oli alle 40 prosenttia.

Maailma kaupungistuu: Joka vuosi rakennetaan kahdeksan uutta New Yorkia

Vuonna 2030 se on todennäköisesti jo 60 prosenttia, eikä 70 prosentin kaupungistuminenkaan ole kaukana. – On arvioitu, että itse asiassa joka vuosi kaupungistuminen etenee ikään kuin kahdeksan uutta New Yorkin kokoista kaupunki rakennettaisiin globaalisti, selittää Tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonen Turun yliopistosta. A-studion läpikäymissä lukuisissa tulevaisuusskenaarioissa kaupungistuminen nostetaan yhdeksi tärkeimmistä megatrendeistä.

Valtiotyö

Ensimmäinen todellinen älykaupunki on Espanjassa: 12 000 anturia mittaa saasteet, säätää katuvalot ja etsii parkkipaikan. Espanjalainen 180 000 asukkaan Santanderin kaupunki näyttää mallia tulevien älykaupunkien suunnittelussa, kertoo Npr.org.

Ensimmäinen todellinen älykaupunki on Espanjassa: 12 000 anturia mittaa saasteet, säätää katuvalot ja etsii parkkipaikan

Ympäri Santanderia on julkisilla paikoilla yhteensä yli 12 000 kaupunkilaisille tärkeistä arjen asioista tietoa keräävää anturia. Mittalaitteita on upotettu muun muassa asfalttiin, katulamppuihin ja busseihin. Eri laitteet niin mittaavat saasteita kuin löytävät autoilijoille lähimmät vapaat parkkipaikat ja ilmoittavat roskakuskille, missä olisi täysiä jätesäiliöitä. Anturit havaitsevat myös kadut, joilla kukaan ei kulje, ja himmentävät valaistuksen aktivoitavaksi taas liikkeen avulla. Näin säästyy energiaa. Kolme vuotta sitten Cantabrian yliopiston informaatioteknologian professori Luis Muñoz sai Euroopan komissiolta noin 8,5 miljoonan euron määrärahan älykaupunkipilottihankkeen toteuttamiseksi. Lisäksi ihmiset voivat lähettää Santander City Brain -sovelluksen avulla kaupunkisuunnitteluun liittyviä ideoitaan, joista parhaat kaupunki pyrkii toteuttamaan.

Etusivu - Forum Virium Helsinki. Pieni suuri maailma. Vanhin kaupunki: Top 5 – Maailman vanhimmat kaupungit. Maailman vanhimmat asutut kaupungit Jerikossa Länsirannalla on asunut ihmisiä 11 000 vuotta.

Vanhin kaupunki: Top 5 – Maailman vanhimmat kaupungit

Se päihittää 2 000 vuodella vanhimpien kaupunkien kakkosen, joka on Libanonissa sijaitseva Byblos (Jubayl). Ohessa viiden kärki tuhansia vuosia sitten perustetuista kaupungeista, jotka yhä ovat asuttuja. 1. Jeriko, Palestiina. Luettelo Suomen kaupungeista perustamisvuoden mukaan. Rauma on perustettu 1400-luvulla.

Luettelo Suomen kaupungeista perustamisvuoden mukaan

Tämä on luettelo Suomen tasavallan alueella sijaitsevista tai sijainneista kaupungeista perustamisvuoden mukaisessa järjestyksessä. Ennen vuotta 1959 perustetut kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Ennen vuotta 1959 perustetut kaupungit ovat niin sanottuja vanhoja kaupunkeja. Niille on hallitsijan päätöksellä myönnetty kaupunkioikeudet, ja ne olivat aikoinaan monella tavalla lainsäädännöllisesti erikoisasemassa maaseutuun ja muihin asutuskeskuksiin nähden. Muutamat uusimmat niistä olivat ennen kaupungiksi tuloaan olleet jonkin aikaa kauppaloita. Ne Suomen kaupungit, jotka saivat perustettaessa vuoden 1959 lain mukaisen ns. uuden kaupungin aseman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Niin kutsutut uudet kaupungit olivat aikaisemmin olleet kauppaloita. Vuonna 1977 kaupungeiksi muuttuneet kauppalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Vuoden 1977 alussa tuli voimaan uusi kunnallislaki, johon ei enää sisältynyt kauppalan käsitettä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Oulu - Kaupunkielämää. Valovoimainen Oulu - The Light of the North. Maailman vanhimmat kaupungit löytyvät kuumilta kriisialueilta - kaupunkikulttuuri syntyi jo 11 000 vuotta sitten. City Population - Population Statistics in Maps and Charts for Cities, Agglomerations and Administrative Divisions of all Countries of the World. RT Play - Watch as the world’s cities appear one-by-one...