background preloader

Maantieto

Facebook Twitter

Untitled. Videon avulla voit matkustaa Lappiin keskelle kauniita talvimaisemia.

untitled

Oululainen Mikael Kunnari, 23, halusi piristää muita ja koosti yhteen kuvaamiaan parhaita paloja aiemmilta Lapin reissuiltaan. Videon pätkät ovat useamman talven ajalta ja suurin osa niistä on kuvattu Utsjoelta sekä Inari-Saariselän alueelta. Matkoillaan Kunnari on ollut pääsääntöisesti yksin, joskus ystävä mukanaan. Mikael Kunnari puhuu myös kotimaan matkailun tärkeydestä, kun vallitseva koronavirustilanne hellittää. Hän aikookin lähteä Utsjoelle, kun vain tilanne sen sallii. – Ei pelkästään Lappi, vaan koko Suomi on täynnä kauniita paikkoja. Revontulien kuvaaminen keskellä talvipakkasia on jäänyt Kunnarilla muistoista parhaiten mieleen. . – Lähdin keskelle ei mitään, ulkona oli pakkasta 36 astetta ja kaikki paikat olivat aivan jäässä. Untitled.

Avaruus

Maailmassa enemmän pakolaisia kuin koskaan aiemmin – yli 65 miljoonaa ihmistä joutunut jättämään kotinsa. Julkaistu 19.06.2017 08:02 Järjestön mukaan maailmassa oli viime vuoden loppuun mennessä 65,6 miljoonaa ihmistä, jotka olivat joutuneet jättämään kotinsa sotien, väkivallan tai vainon vuoksi.

Maailmassa enemmän pakolaisia kuin koskaan aiemmin – yli 65 miljoonaa ihmistä joutunut jättämään kotinsa

Vuodesta 2015 pakolaisten määrä oli kasvanut 300 000:lla. Maailman yli 60 miljoonasta pakolaisesta vähän yli 10 miljoonaa joutui pakenemaan kotoaan juuri vuonna 2016. Tämä tarkoittaa sitä, että joka kolmas sekunti joku joutui jättämään kotinsa. Pakolaisten kokonaismäärästä noin 40 miljoonaa oli paennut oman maansa sisällä. Suurin osa maailman pakolaisista on edelleen peräisin Syyriasta. Seuraavaksi eniten pakolaisia oli Afganistanista, Irakista sekä Etelä-Sudanista, missä tilanne paheni voimakkaasti vuonna 2016. UNHCR muistuttaa, että pakolaisten määrä on nyt suurempi kuin Britannian asukasluku. Kaikista pakolaisista puolet on lapsia. UNHCR:n vuosittainen raportti perustuu sekä järjestön itsensä keräämiin että sen yhteistyökumppaneilta ja hallituksilta saamiin tietoihin.

Helsinki

Tiedonjyvä. Eurooppa. Nesteen asemalla robotti tankkaa ja kuljettaja pysyy autossa: ”Jos se toimii Suomen talvessa, toimii se silloin muuallakin” Polttoainevalmistaja ja -jakelija Neste on aloittanut kokeilun, jossa robotti tankkaa henkilöauton ilman, että kuljettajan tarvitsee nousta autosta.

Nesteen asemalla robotti tankkaa ja kuljettaja pysyy autossa: ”Jos se toimii Suomen talvessa, toimii se silloin muuallakin”

Samalla avattiin uusi miehittämätön myymälä. Neste esitteli uutta kylmäasemakonseptiaan. Siihen kuuluu miehittämätön automaattikauppa ja auton tankkaava robotti. "Tällä asemalla halutaan tutkia, mikä olisi yksi vaihtoehtoinen skenaario tulevaisuuden asemasta. Miten saataisiin helpotettua asiakkaiden arkea", Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Panu Kopra kertoo.

Vantaalla Kirkkotiellä sijaitsevan Siltamäen kylmäaseman mittarikenttä on varustettu tankkaavalla robotilla ja pihalla on myös automaattikauppa.

Kestävä kehitys

Lupita Nyong'o is Flower - Conservation International. Nature Is Speaking: The Soil - Conservation International. Harrison Ford is The Ocean - Conservation International. Puhdas vesi. Elintarvikkeet. Väestö. Syrjäisellä saarella tapettu lähetyssaarnaaja jäänee niille sijoilleen - ”ei ole hyvä idea mennä lähellekään” Heimon selviäminen on asiantuntijoiden mielestä tärkeämpää kuin itsensä tapattaneen amerikkalaisen noutaminen.

Syrjäisellä saarella tapettu lähetyssaarnaaja jäänee niille sijoilleen - ”ei ole hyvä idea mennä lähellekään”

Videon toistaminen epäonnistui(Virhe: 102630) Yhdysvaltalaisen John Allen Chaun ruumista ei todennäköisesti haeta pois Pohjois-Sentinelin saarelta, asiantuntijat arvioivat uutistoimisto AFP:lle. Viranomaiset haluavat suojella Intialle kuuluvan saaren alkuperäisasukkaita. Chau, 26, sai surmansa viikko sitten, kun hän yritti saada kontaktia saarelaisiin. Amerikkalainen seikkailuturisti-lähetyssaarnaaja oli omien muistiinpanojensa mukaan pyrkinyt saarnaamaan saarelaisille kristinuskoa. Hän tiesi varsin hyvin, että lain mukaan ulkopuolisilla ei ole asiaa saarelle, ja että saarelaiset usein tervehtivät tulijoita ampumalla heitä kohti nuolia. – Jumala, en halua kuolla, Chau kirjoitti viimeisissä päiväkirjamerkinnöissään, jotka hänen äitinsä jakoi Washington Postille. Kokeile Kuukausiliitteen testillä, kuinka etuoikeutettu olet verrattuna muihin - Kuukausiliite.

Meret

Savanni. Aavikko. Korallit. Australia. How tsunamis work - Alex Gendler. Sademetsä. Climate Zones of the Earth - The Dr. Binocs Show. Katso kuvat uusista liikennemerkeistä: tiedätkö jo, mitä tarkoittaa ”tikkataulu”? - Autot. Katso kuvat uusista liikennemerkeistä: tiedätkö jo, mitä tarkoittaa ”tikkataulu”?

Katso kuvat uusista liikennemerkeistä: tiedätkö jo, mitä tarkoittaa ”tikkataulu”? - Autot

Tieliikennelain uudistus tuo kahden vuoden päästä Suomen teille täysin uusia liikennemerkkejä. Täysin uudet merkit esimerkiksi kieltävät nastarenkailla ajamisen ja ohjaavat kunnan tai kaupungin keskustaan. Nastarengaskieltomerkki kieltää nimensä mukaisesti ajamisen nastarenkailla varustetulla moottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Kielto ei koske ajoa tien varrella olevalle kiinteistölle, jos sille ei ole muuta ajokelpoista yhteyttä. Keskustaan ohjaava merkki muistuttaa tikkataulua sisäkkäisine valkoisine ja mustine renkaineen. Määräysmerkkeihin lisänsä tuo vähimmäisnopeus-niminen merkki. Mainos (Teksti jatkuu alla) Mainos päättyy Merkissä oleva luku osoittaa ajoneuvon nopeuden, jota ei saa alittaa, ellei liikennetilanne sitä edellytä.

Vähimmäisnopeusmerkki on voimassa vähimmäisnopeus päättyy -merkkiin saakka. Ajokaistojen yhdistyminen -merkillä osoitetaan kahden ajokaistan yhdistyminen. Nykyinen laki 1980-luvulta. Korkea- ja matalapaine ja suihkuvirtaukset. Matalapaineeksi luokitellaan alue, jossa ilmanpaine on ympäristöä matalampi.

Korkea- ja matalapaine ja suihkuvirtaukset

Korkeapaineet ovat taas alueita, joissa ilmanpaine on ympäristöään korkeampi. Suihkuvirtaukset määrittävät matalapaineiden reitin ja jakavat eri lämpöiset ilmamassat. Näin tornadot syntyvät. Pohjois-Korea vaihtaa aikavyöhykettä - Ulkomaat.

Kartta

Euroopan Unioni. Esitykset voivat olla hyödyllinen työkalu opettajille, EU-asioista puhuville, opiskelijoille ja muille, jotka haluavat esitelmöidä Euroopan unionista.

Euroopan Unioni

Ne selittävät selkeästi, mitä Euroopan unioni on, mitä se tekee ja miten se toimii. Esitysten käyttö on maksutonta ja sitä ei ole rajoitettu tekijänoikeuksilla. Voit myös muokata esityksiä omalla vastuullasi. EU:n perusta Euroopan unioni: 500 miljoonaa ihmistä – 28 maata Ladattavat tiedostot EU:n symbolit 24 virallista kieltä Laajentuminen 28 jäsenvaltion unioniksi Suuri laajentuminen: idän ja lännen yhdistyminen Ehdokasmaat ja mahdolliset ehdokasmaat Perussopimukset – demokraattisen yhteistyön oikeusperusta Euroopan unionin perusoikeuskirja Tilastotietoa EU:sta EU:n väestö verrattuna muuhun maailmaan EU:n pinta-ala verrattuna muuhun maailmaan.

Countries. Hurling eli irlantilainen maahockey on Irlannin ikivanha kansallispeli.

Countries

Kolmilehtinen apila on Irlannin kansallissymboli. Irlannin länsirannikko on vuoristoista, ja sää on usein kostea ja tuulinen, mikä tekee Atlantin rannikosta jännittävän ja vähän vaarallisen näköisen. Irlannissa on noin 4,76 miljoonaa asukasta. Neljännes heistä asuu Dublinissa. Trans-Siperian rata: ainutkertainen junamatka.

Luonnonvarat

Latitude and Longitude Finder on Map Get Coordinates. Planet Earth Globe Animation - Latitudes,longitudes, Continents And Oceans. Paikkatiedon avoin oppimisympäristö. Seterra Online - Maantietopelit.