background preloader

Työskentelyideoita

Facebook Twitter

Koe kuvaa - Tehtäviä kuvien moniaistiseen tarkasteluun (klikkaa avataksesi tiedoston) Tuota kuvaa. Kuoleman puutarha -sarjakuvatyöskentely. Millaista olisi tehdä oppilaiden kanssa sarjakuvaa vaikkapa Hugo Simbergin Kuoleman puutarhan äärellä vietetyn kokemushetken jälkeen?

Kuoleman puutarha -sarjakuvatyöskentely

Lempeät luurangot seikkailemaan halloweenin alla. Syksyn taittuessa kohti talvea illat muuttuvat pimeämmiksi ja lehdet tippuvat puista.

Lempeät luurangot seikkailemaan halloweenin alla

Ennen jouluun valmistautumista kaupoissa ja kouluissa on loka-marraskuun juhlasesonki: halloween tai perinteisemmin pyhäinpäivä. Tästä blogista saat vinkkejä teeman käsittelyyn oppilaiden kanssa. Loppusyksyn juhlinnalla vainajien muistoksi on monta eri nimitystä. Kristinuskoon kuuluvassa pyhäinpäivässä muistetaan kuolleita läheisiä viemällä haudoille kynttilöitä. Suomessa on jo ennen kristillistä aikaa vietetty sadonkorjuun loppujuhlaa kekriä, jolloin myös kuolleille esi-isille katettiin ruokaa ja lämmitettiin sauna. Miksi vainajien juhlinta liittyy ympäri maailman vuodenajallisesti juuri loppusyksyyn? Hugo Simbergin lempeä Kuolema Luurangot ovat osa myös suomalaista kulttuuriperintöä. Seikkailevat luurangot Luurangot ovat seikkailleet mukana myös tämän syksyn maksuttomissa UPEAT-koulutuksissamme.

Miettikää: Kuvanlukutaitoa ja moniaistista työskentelyä interaktiivisen Jouluikonin pohjalta. Joulukalenterissa syvennymme joulun kuvaperinteeseen sekä kuvanlukutaitoa tukeviin moniaistisiin työskentelyihin, jotka voit toteuttaa oppilaiden kanssa joulun alla.

Kuvanlukutaitoa ja moniaistista työskentelyä interaktiivisen Jouluikonin pohjalta

Kalenterissa on työskentely jokaiselle adventtiviikolle, mutta voit hyödyntää Jouluikonista tehtyä interaktiivista Thinglink-kuvaa myös muuten opetuksessa. Tässä blogissa on adventtikalenterimme 1. ja 2. luukku. Jouluikonin on maalannut Ulla Vaajakallio. Sen symboliikkaa meille on avannut Sirpa Okulov, joka toimii kasvatusasiain koordinaattorina ortodoksisessa kirkkohallituksessa. Läntisissä kirkkokunnissa 1. adventti on kirkkovuoden aloitus. 1.luukku: Kuvan moniaistista kokemista Ensimmäisessä luukussa lähestymme kuvaa kokemuksen ja tulkinnan kautta.

Tunnetaitoja ja vahvuuksia lukukauden viimeisille päiville Jouluikonin pohjalta. Tämän kertaisissa työskentelyissä syvennämme oppimisprosessia ja kuvanlukemisen prosessia Jouluikonin ja aiempien tehtävien pohjalta.

Tunnetaitoja ja vahvuuksia lukukauden viimeisille päiville Jouluikonin pohjalta

Voit vapaasti itse arvioida. miten haluat eri luukkujen työskentelyjä hyödyntää vaikka irrallaankin toisistaan tai siirtämällä niiden pedagogisen idean johonkin toiseen kertomukseen tai ilmiöön. Löydät tehtävät myös interaktiivisesta kuvasta Tuota kuvaa -symbolin alta. 3.luukku: Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu Jouluikonin avulla 1. Koululaiset osallisiksi eurooppalaisesta taideperinnöstä. Hyvää alkanutta kulttuuriperinnön juhlavuotta!

Koululaiset osallisiksi eurooppalaisesta taideperinnöstä

Tiesitkö, että Euroopan komissio on julistanut vuoden 2018 Kulttuuriperintövuodeksi? #EuropeForCulture -teemavuoden tavoite on kannustaa yhä useampia tutustumaan monimuotoiseen eurooppalaiseen kulttuuriperintöön ja pohtimaan samalla sen merkitystä omassa arjessa. Suomessa vuoden pääteemana on osallisuus kulttuuriperintöön. Niinpä päätimme tässä blogissa esitellä työskentelyn, joka tukee teemavuotta ja jossa perehdytään vuoden ja kaiken uuden alkaessa sopivasti renessanssin aikakauteen Michelangelon Aatamin luomisesta tehdyn interaktiivisen kuvan pohjalta ja tehdään omia interaktiivisia kuvia. Kuvankäsittelyä helposti PicMonkeyn avulla. Kun nyt pääsin tähän kuvien maailman vauhtiin, niin innostuinpa tekemään pikaopastuksen tähän PicMonkeyynkin.

Kuvankäsittelyä helposti PicMonkeyn avulla

Ihastuin tähän ohjelmaan siksi, ettäsovellukseen ei tarvitse rekisteröityäkaikki tapahtuu pilvessäsaan ilmaiseksi käsitellyn kuvan tallennettua tiedostoihinisaan todella helposti käsiteltyä kuvaa ja vielä kivan näköisiksi, vaikka olen amatöörijos haluan lisävääntöä, voin maksaa, mutta vielä ei ole ollut tarvetta En ole kuvankäsittelyn ammattilainen, mutta saan Picmonkeyn avulla koulutuksissa ja opetuksessa käyttämiini kuviin kivan sävyn, kehyksen tai tekstejä helposti tällä ohjelmalla. Myös oppilaat voivat tehdä tällä helposti ihmeitä. Mediataitoviikolla ja Kalevalan päivänä suomikuvia lukemaan. Tällä viikolla vietetään mediaviikkoa ja kuun lopulla 28.2.

Mediataitoviikolla ja Kalevalan päivänä suomikuvia lukemaan

Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Tässä blogikirjoituksessa pohdimme, miten taidekuvia lukemalla voi kehittää kriittistä medialukutaitoa ja annamme ideoita suomikuvien kriittiseen medialuentaan. Kirjoitus julkaistaan hieman muunneltuna myös Helsingin seudun kesäyliopiston tilaamassa blogissa. Medialla voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa. Yksi tapa hahmottaa median käsitettä on ymmärtää sen tarkoittavan viestin välittäjiä. Taide mediana Kuvista on mahdollista lukea monenlaisia viestejä. Da Vinci -koodaillen kuvataiteen ja pääsiäisen jäljille. Miltä tuntuisi viettää hetki salapoliisina taiteen äärellä?

Da Vinci -koodaillen kuvataiteen ja pääsiäisen jäljille

Tutusta tai tuntemattomasta kuvasta on mahdollista kuoria monia eri tasoja kaikkia aisteja hyödyntäen ja toisaalta kuvan taustaan ja symboliikkaan perehtyen. Esimerkiksi Leonardo Da Vincin teos "Viimeinen ehtoollinen" (1498) voi johdattaa meidät monille eri poluille: voimme perehtyä teoksen kautta Da Vincin kiehtovaan elämään, renessanssin taiteeseen tai päästä kuvassa kuvatun pääsiäiskertomuksen jäljille. 1. Salapoliisina kuvan äärellä Tänä keväänä minulla on ollut etuoikeus kiertää ympäri Suomea kouluttamassa opettajille ja muille kasvatusalan ammattilaisille Lue kuvaa -työskentelymalliamme. Kokemukset ja aistit ovat kuitenkin vain yksi taso kuvien lukemisessa. Lue kuvaa -materiaalimme tukee kuvanlukutaitoa ja kuvien kielen opettelua. Kuvanlukutaito on keskeinen taito uskonnonopetuksesssa, sillä uskonto näkyy monella tavalla meitä ympäröivässä taiteessa ja muissa kuvakulttuureissa. 2.

Eettistä ajattelua ja monialaista työskentelyä kantaaottavan taiteen avulla. Kuvilla ja visuaalisuudella on suuri merkitys arvojen ja asenteiden välittäjänä.

Eettistä ajattelua ja monialaista työskentelyä kantaaottavan taiteen avulla

Kuvien muokkaaminen ja niiden levittäminen verkossa on yhä helpompaa. On tärkeää oppia kysymään mitä kuvilla pyritään välittämään tai vihjaamaan sekä minkälaisia ideologioita niiden taustalla on. Lapsuus, köyhyys, kesä - kesälomatyöskentely taiteen pohjalta. Mikä on kaunista?

Lapsuus, köyhyys, kesä - kesälomatyöskentely taiteen pohjalta

Mikä on arvokasta? Mikä tekisi kesälomastani riittävän hyvän? Mistä unelmoin? Maksuttoman Lue kuvaa -materiaalin avulla voit työstää oppilaidesi kanssa heidän kesään liittyviä odotuksiaan, unelmiaan ja muita elämänkysymyksiään. Materiaaliin kuuluva pedagoginen malli ohjaa kuvanlukutaidon kehittämiseen ja oman identiteetin rakentamiseen kuvien tarkastelun kautta. Helene Schjerfbeckin taideteos "Pikkusiskoaan ruokkiva poika" (1881) järkytti omana aikanaan rikkomalla odotuksia siitä, mikä on tarpeeksi kaunista kuvattavaksi taiteessa. 1. Kauneuteen ja arvoihin liittyvät kysymykset ovat hyvin henkilökohtaisia, ne koskettavat syvältä. Schjerfbeckin teoksessa voi nähdä ja kokea monenlaista kauneutta. 2. Koulujen loma-ajat voivat tuoda näkyväksi ja kärjistää varallisuuteen tai perhetilanteeseen liittyviä eroja luokassa ja toveripiirissä.

Pohtikaa:Mitkä asiat kuuluvat hyvään kesälomaan? Erilaisia kuvia etsiessä voi pohtia ja hyödyntää seuraavia kysymyksiä: 3. Lisää: