background preloader

7lk maantieto

Facebook Twitter

Ilman Kuuta Maassa ei olisi elämää ja 15 muuta faktaa Kuusta. 11.

Ilman Kuuta Maassa ei olisi elämää ja 15 muuta faktaa Kuusta

Kuun omistamisesta ei ole päästy sopuun 1967 solmittiin kansainvälinen ulkoavaruuden sopimus. Sopimukseen on liittynyt Suomi mukaan lukien yli 100 valtiota. Sopimuksen mukaan kaikilla valtioilla on tasapuolinen oikeus tutkia ja käyttää avaruutta. Sopimuksessa myös kielletään joukkotuhoaseiden lähettäminen avaruuteen. Kymmenisen vuotta myöhemmin, 1970-luvun lopulla, laadittiin kuusopimus.

7. lk maantieto - BG Kiiruu. Kaamos on ohi – Tiesitkö, että pohjoisessa ja etelässä on yhtä paljon valoisaa aikaa. Kaamosaika on ohi Suomen pohjoisimmassa paikassa Nuorgamissa.

Kaamos on ohi – Tiesitkö, että pohjoisessa ja etelässä on yhtä paljon valoisaa aikaa

Vaikka pohjoisessa on pitkä pimeys talvella, valoisaa aikaa on siellä vuodessa yhtä paljon kuin etelässäkin. kaamos 17.1.2017 klo 12.25päivitetty 17.1.2017 klo 13.29 Ohjelma ei ole katsottavissa ulkomailla. Tänään tiistaina lähes kaksi kuukautta kestänyt kaamos on ohi Nuorgamissa, Suomen pohjoisimmassa kylässä. Puolestaan Manner-Suomen eteläisimmässä kaupungissa Hangossa päivän pituus on tiistaina jo kuusi tuntia 55 minuuttia. Kevätpäiväntasaus: Mikä se on? Tasauspäivät ovat erityisiä päiviä Vaikka tasauspäivät eivät ihan olekaan tasauspäiviä, niihin liittyy monta seikkaa, jotka tekevät niistä erityisiä.

Kevätpäiväntasaus: Mikä se on?

Tasauspäivät ovat ne kaksi päivää vuodessa, jolloin Aurinko nousee suoraan idästä ja laskee suoraan länteen. Karkauspäivä ja karkausvuosi. Ihmisiä yhä jumissa katoilla ja puissa – YK: sykloni saattaa olla eteläisen pallonpuoliskon historian pahin sään aiheuttama katastrofi. YK:n mukaan Idai-sykloni saattaa olla eteläisen pallonpuoliskon pahin sään aiheuttama katastrofi.

Ihmisiä yhä jumissa katoilla ja puissa – YK: sykloni saattaa olla eteläisen pallonpuoliskon historian pahin sään aiheuttama katastrofi

Syklonin reitillä oli Mosambikissa 1,7 miljoonaa ihmistä. Mosambik 19.3.2019 klo 12:44päivitetty 19.3.2019 klo 16:25 Nopeasti nousevat tulvavedet ovat luoneet Mosambikiin "sisämaameren" ja saartaneet ihmisiä katoille ja puiden oksiin, sanovat pelastusjärjestöjen työntekijät. Suurin osa maailman saastuneimmista paikoista löytyy Intiasta. Merien lisäksi myös maaperään päätyy mikromuovia jätevesistä – vaikutuksia vasta tutkitaan, mutta osa muovista voi päätyä ravintoketjuun.

Krakatau aiheutti massiivista tuhoa 1800-luvulla – ainakin 36 000 ihmistä kuoli ja maapallon lämpötila tippui yli asteella. Krakatau tunnetaan aktiivisena tulivuorena, ja se onkin purkautunut vuosien aikana useaan kertaan.

Krakatau aiheutti massiivista tuhoa 1800-luvulla – ainakin 36 000 ihmistä kuoli ja maapallon lämpötila tippui yli asteella

Lauantai-iltana paikallista aikaa tsunamin Indonesiassa aiheuttanut Krakatau-tulivuori on aiheuttanut rajua tuhoa aiemminkin. Tulivuoren purkautuminen elokuussa 1883 aiheutti 40-metrisen tsunamin, jonka seurauksena arvioidaan kuolleen ainakin yli 36 000 ihmistä. Aalto tuhosi toistasataa saarten rannikoilla sijainnutta kylää ja pikkukaupunkia. Tsunami kouraisi myös merellä, jossa useita laivoja upposi aallon seurauksena. Joitakin laivoja ajautui kilometrien päähän sisämaahan Sumatralla. Hyökyaalto ylsi jopa tuhansien kilometrien päähän Intian rannikolle upottaen laivoja. Krakataun purkauksen äänen kerrotaan olleen mahdollisesti historian kovin. Tulivuorenpurkauksen synnyttämän voimakkaan paineaallon kerrotaan kiertäneen maapallon useita kertoja.

Purkaus lähietäisyydeltä. Tulivuorenpurkaus lamautti lentoliikenteen 2010. Julkaistu 16.04.2010 - 16:00.

Tulivuorenpurkaus lamautti lentoliikenteen 2010

Päivitetty 27.11.2017 - 13:58 Islannissa purkautuneen tulivuoren syöksemä tuhka sekoitti pahoin pohjoisen Euroopan lentoliikenteen keväällä 2010. Useita lentokenttiä jouduttiin sulkemaan. Huhtikuun 14. päivä vuonna 2010 käynnistynyt tulivuorenpurkaus Eyjafjallajökull-jäätikön alla aiheutti höyry- ja tuhkapilviä, jotka nousivat kahdeksan kilometrin korkeuteen. Tuhkapilvi levisi nopeasti Euroopan ylle. Tulivuori, joka pysäytti Euroopan. Teksti: Hanna Kaasalainen.

Tulivuori, joka pysäytti Euroopan

Maan rakenne – Geologia.fi. Mikko Turunen Maa on kerroksellinen planeetta.

Maan rakenne – Geologia.fi

Laattatektoniikka – Geologia.fi. Helsingin yliopisto - Seismologian laitos. Maanjäristyksen varalta Pidä saatavilla taskulamppu, matkaradio (paristoilla toimiva) ja ensiapupakkaus.

Helsingin yliopisto - Seismologian laitos

Tarkista varauloskäyntien ja vaahtosammuttimien sijainti. Mieti etukäteen turvallisimmat paikat huoneessasi/huoneistossasi. Pidä painavat ja tilaavievät esineet alimmilla hyllyillä tai lattialla, mutta kuitenkin poissa kulkuväyliltä. Sovi tapaamispaikka maajäristyksen jälkeen sen varalta, että joku perheenjäsen joutuu erilleen muista. MAANJÄRISTYKSEN AIKANA (maanjäristys kestää yleensä muutamia kymmeniä sekunteja) Maanjäristykset. GH opettajalle. Earthquakes. Luonnonmullistukset. Julkaistu 19.11.2012 - 13:29.

Luonnonmullistukset

Päivitetty 10.03.2017 - 08:28. Perpetual Ocean (2005-2007) [1080p] Prisma Studio. Muovinen meremme. Uusi ratkaisu maailmaa piinaavaan muoviroskaongelmaan? Neste haluaa tehdä kodin muovijätteistä polttoaineita autojen tankkeihin. Miltä kuulostaisi ajatus tankata autoon polttoainetta, joka on valmistettu osin muovipusseista, hedelmäpakkauksista tai vaikkapa tyhjistä shampoopulloista?

100,000 Stars. Bongaa Kala! Kaupunkilaisten jätöksillä lämmitetään pian satoja taloja – mikromuovit ja huumejäämät poltetaan pois luonnon kiertokulusta. Vesi - elämän edellytys -opas. Vesiopas kannet ja sisus. Yllättävä tieto: Suomi voisi puolittaa päästönsä ja säästää silti rahaa – Merituulivoima ja sähköautot halpenevat rajusti, arvioi raportti. Suomen on mahdollista leikata selvästi kaavailtua enemmän päästöjä ensi vuosikymmenen aikana. Lisäksi päästövähennykset tulevat odotuksia halvemmaksi, ja ne voivat parhaimmillaan jopa säästää rahaa nykyiseen kehitysuraan verrattuna. Taustalla ovat erityisesti sähkön halpeneminen muun muassa merituulivoiman lisääntymisen vuoksi sekä autoilun kokonaiskustannusten putoaminen sähköautojen yleistyessä.

Tällaisia johtopäätöksiä tehdään Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tilaamassa raportissa (siirryt toiseen palveluun), jonka on laatinut perinteikkään amerikkalaisen konsulttiyhtiön McKinsey&Companyn Suomen-toimisto. Raportin mukaan Suomen tulee leikata päästöjä 60 prosenttia 2030 mennessä vuoden 1990 tasolta, mikäli päästövähennysten halutaan olevan linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. Yli 90 prosenttia maailman lapsista hengittää myrkyllistä ilmaa – maailman terveysjärjestön raportti ilmansaasteen vaikutuksista on karmaiseva - MTVuutiset.fi. Yle Tiede - Pohjavesi, ihmiskunnan eniten käyttämä makean... Kaupunkilaisten jätöksillä lämmitetään pian satoja taloja – mikromuovit ja huumejäämät poltetaan pois luonnon kiertokulusta.

Läpileikkaus maapallosta. Maailman vesipäivä. Selkokartat: Maailma - Voppi - Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri. Paljon huomiota saaneen kansalaisaloitteen tekijät mikromuovista: "Miksi kosmetiikassa käytetään ainesosia, jotka ovat tuttuja rautakaupan talonmaalausosastolta?" Geography seasons. NatGeo Mapmaker Interactive. Asia Map Puzzle. GeoGuessr - Let's explore the world!

The World Clock — Worldwide. Valo ja lämpö. Avaruuskansiot. Tyynenmeren jätepyörre jopa 16 kertaa isompi kuin on luultu – Suursiivous alkaa ensi kesänä. Vesikoulu. Planeetat ja Pluto. Julkaistu 03.09.2012 - 14:30. Päivitetty 23.05.2013 - 14:45. Rediscover the world as you've never seen it before.