background preloader

Annen kansio

Facebook Twitter

Tiedelehti. Luolavuoren koulussa jokainen on vuorollaan VIP-oppilas — Digikamut. Luolavuoren koulussa toteutettiin oppilaiden itsetuntoa kasvattava projekti, jossa hyödynettiin iPadeja.

Luolavuoren koulussa jokainen on vuorollaan VIP-oppilas — Digikamut

Oppimiskokeilun on suunnitellut LO Laura Viljamaa osana erikoistumisopintojaan. MITÄ? Jokainen luokan oppilas on vuorollaan VIP-oppilas. VIP-oppilas tuo kouluun näytille itselleen tärkeitä asioita, joista keskustellaan yhdessä päivän aikana. VIP-oppilas saa vaikuttaa koulupäivän kulkuun valinnoillaan. MIKSI? MITEN? KOKEMUKSIA: Koska oppimiskokeilun luokalle oli vaikea keksiä, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä, päätettiin, että luokan aikuiset saavat myös oman VIP-päivänsä. Omista muistoista ja esimerkiksi perheestä kertominen oli oppilaille helpompaa kuin aiemmin, sillä mukana oli konkreettisia asioita, kuvia, matkalippuja, leluja kertomisen tukena.

Oppimiskokeilussa omia vahvuuksia ja heikkouksia mietittiin aluksi piirtämällä itsensä kymmenen vuoden päästä. LEMPIPAIKKA JA KUVAKOKO Tunnin aloitus: Lapset valitsevat pöydältä erilaisista taidekuvista mieleisensä. This Will Revolutionize Education. Koodausta opetellaan jo ekaluokalla Oulussa - katso kuvia. Suomenmaa - Lapsi j m ss sivuosaan varhaiskasvatuslaissa.

Lastentarhanopettajaliitto kehottaa vanhempia vaatimaan varhaiskasvatusjärjestelmän kehittämistä. – Ryhmäkoon pienentäminen ei auta, jos pedagoginen perusta ei ole kunnossa, puheenjohtaja Anitta Pakanen toteaa.

Suomenmaa - Lapsi j m ss sivuosaan varhaiskasvatuslaissa

Kuva: Petra Pöyliö Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen dosentti, lehtori Marjatta Kalliala vaatii, että joulukuun alussa eduskuntaan tuleva varhaiskasvatuslakiluonnos on palautettava kokonaan uudelleen valmisteluun. Hänen mielestään laki on laadittu vanhassa sosiaalihuollollisessa viitekehyksessä ja toteutuessaan se säilyttäisi nykyisen järjestelmän heikkoudet ja toisi lisäksi uusia ongelmia. – Luonnos ei korjaannu pelkillä kosmeettisilla muutoksilla, vaan se pitää lähettää kokonaan uuteen valmisteluun, Kalliala vaatii.

Häntä on suorastaan järkyttänyt tapa, jolla lakia on valmisteltu. Työryhmässä on istunut pääasiassa sosiaalialan ja ammattijärjestöjen edustajia. – Vieläpä markkinoidaan työpaikkoja tulevan lisää. VALMISTELU ei saa kiitosta myöskään Lastentarhanopettajaliitolta. Psykologi: Miehen pitäisi asettaa naiselle rajat. YLEn Aamu-TV:n haastattelema Dunderfelt muistuttaa kirjassaan Parisuhteen kemia, että nykyaikainen tasa-arvo samanlaisuutena toimii kyllä yhteiskunnallisella tasolla, mutta ei parisuhteessa.

Psykologi: Miehen pitäisi asettaa naiselle rajat

Parisuhteen seksuaalisuus herää erilaisuudesta. Ilman erilaisuutta mies yrittää tulla liian paljon naisen ja nainen miehen kaltaiseksi, jolloin seurauksena on seksuaalisen jännitteen katoaminen. Miehen ei pitäisi vain myötäillä Tony Dunderfelt haluaa miehen asettavan naiselle rajat. Miehen ei pitäisi vain myötäillä naista. Dunderfelt kuvaa miehisiä pms-oireita sanoin ”passiivisen miehen syndrooma”. Nykymies on jälleen muutoksessa Parisuhde on muuttunut valtavasti viimeisen sadan vuoden aikana. Lastenpsykiatri Sinkkosen ainoa vinkki lastenkasvatukseen: ”Älä anna lapsen ...” - Reppuli.com. Lastenkasvatus on merkittävästi polkupyörän korjaamista monimutkaisempaan – totesi Lastenpsykiatri, dosentti Jari Sinkkonen ja kieltäytyi antamasta suoria vinkkejä lastenkasvatukseen.

Lastenpsykiatri Sinkkosen ainoa vinkki lastenkasvatukseen: ”Älä anna lapsen ...” - Reppuli.com

Hän kertoi runsaslukuisalle yleisölleen kirjaansa mukaillen: ”Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun?”. Lapsen tarpeita kartoittaessaan hän tuli lopulta kuitenkin antaneeksi myös yhden konkreettisen vinkin varhaiskasvatukseen. Sinkkonen korosti keskiviikkoillan esityksessään Tampereen yliopistolla monia varsin järkeenkäypiä näkemyksiä lastenkasvatuksessa . Kasvattajan tulisi huolehtia lapsen perustarpeista, auttaa ja tukea häntä hänen elämässään. Perustarpeiden tyydyttämisessäkin on tekemistä ja rajojen asettamista – Sinkkonen kertoi usean lapsen nukkuvan nykyisin liian vähän. Sinkkonen korosti yhteisen ajan merkitystä lapsen kanssa. Vanhemmat yrittävät ymmärtää vauvan kokemuksia ääneen puhumalla – ”onko nälkä… no olihan sinulla”. Leikin tulisi olla lapsen itsensä luomaa. 18.3.2014 Tampereen yliopisto klo 19.

Perheissä 24/7-arki yleistyy – miten pärjäävät lapset? Yhä useampi suomalainen työskentelee epätyypillisenä työaikana.

Perheissä 24/7-arki yleistyy – miten pärjäävät lapset?

Viimeisimpien työelämätutkimusten mukaan kolmasosa suomalaisista kertoo tekevänsä jotain muuta kuin päivätyötä. Hoito-, liikenne-, ravintola- ja turvallisuusalalla vuorotyö on vanhastaan tuttu juttu, mutta muun muassa kauppojen aukioloaikojen vapautuminen ja huoltoasemien muuttuminen ympärivuorokautisiksi täyden palvelun asemiksi lisää entisestään tarvetta työskennellä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Useimmiten työnantajat määrittelevät vuorotyöläisten työajat eikä työntekijä voi itse vaikuttaa niihin. Nykyajalle on ominaista, että päivätyön tekijälläkin työasiat tuppaavat kulkemaan mukana kotiin. Työpäivää tai -viikkoa yritetään venyttää iltaisin ja viikonloppuisin kotoa käsin tai hoitamalla esimerkiksi tapaamisia asiakkaiden kanssa varsinaisen työajan ulkopuolella.

Vuorotyön ja perhe-elämän yhteensovittaminen haasteellista Perhe-elämälle vuorotyö asettaa omat haasteensa. Suomen päivähoitolaki on 40 vuotta vanha. Akateemisessa opin ahjossa — Lapsen maailma. Iida, Aino, Dara, Jasna, Ava ja Emma kuuntelivat ensin avaruusaiheisen sadun ja leikkivät sitten pupuleikkiä.

Akateemisessa opin ahjossa — Lapsen maailma

Oululaislapset pakkaavat aamulla eväät reppuun, heittävät repun selkään ja suuntaavat kohti kasvatustieteellisen tiedekunnan tiloissa toimivaa avointa päiväkotia, Lastua. Vanhasta Oulun yliopiston kirjastosta remontoitiin huippunykyaikainen tila, jossa kolme varhaiskasvatuskerhoa ja perhekerho kokoontuvat. Kyseessä on ensimmäisenä Suomessa aloitettu toimintamuoto, jossa Oulun kaupunki ja yliopisto tekevät yhteistyötä.

Varhaiskasvatusryhmät toimivat Sampolan päiväkodin alaisuudessa eli kaupunki tarjoaa henkilökunnan. Lastu on osa laajempaa Oulun yliopiston oppimisen ja vuorovaikutuksen tutkimuksen kokonaisuutta eli LeaForumia. Aino, lastentarhanopettaja Auli Ikonen, Emma ja Dara eivät kiinnitä enää mitään huomiota siihen, että heitä kuvataan – Havainnointitila on ahkerassa käytössä. Tavallinen arki kiinnostaa Jopa etei­ses­sä on mik­ro­fo­ni. Psykologi: Aikuiset pelkäävät lapsia. Aikuiset eivät ole niin aikuisia kuin heidän pitäisi olla.

Psykologi: Aikuiset pelkäävät lapsia

He ovat tulleet aroiksi ja pelkäävät lapsia; minkä näille voi. Psykologi Keijo Tahkokallio herätteli viime viikolla Iisalmessa vanhempia miettimään lasten kasvatusta. Varovainen lähestymistapa hiipii Tahkokallion mukaan myös ammattityöhön. Aikuiset ovat liian ystävällisiä lapsille ja kyselevät heiltä, mitä haluaisit syödä, lähtisitkö kotiin, haluaisitko mennä ulos. – Aikuiset ovat miellyttäviä lapsille, koska eivät uskalla sanoa suoraan.

Itsesäätelyn avulla lapsi säätelee tekojaan ja tunteitaan. Itsesäätelyn kehittymisestä Tahkokallio ottaa esimerkiksi karkit. . – Vanhemman tehtävä on opettaa, ettei makeaa voi syödä mielin määrin. Lapset oppivat hillitsemään itseään, kun he tarkkailevat vanhempiaan. Tahkokallio muistuttaa, että tämän vuoksi aikuisten ei pidä pelätä lasten tunteita eikä valita sellaisia käyttäytymismalleja, joissa niitä ei tule. – Miellyttävässä pysyminen estää kehityksen. . – Lapset ovat hyvin fiksuja.