background preloader

Lukeminen

Facebook Twitter

PERUSKOULU – ILO-Innovatiivista pedagogiikkaa. Luetaanko tämä? 45 kirjaa pojille. Miten saada pojat lukemisen imuun?

45 kirjaa pojille

Tätä on pohdittu viime aikoina valtakunnallisessa mediassa, ja samaa mietitään myös kirjastossa. Nuorten kanssa työskentelevät kirjastolaiset listasivat 45 kirjaa tai kirjasarjaa, joiden avulla lukukynnys madaltuu. Pedagoginen informaatikko Heli Eboru Vantaan kaupunginkirjastosta houkuttelee työkseen sekä poikia että tyttöjä lukemaan.

Hän antaa lukuvinkkejä yläkouluikäisille ryhmille, joita kutsutaan koulun kautta kirjastoon. Poikien lukemisharrastuksen kannustamiseen liittyy ihan samanlaisia asioita kuin tyttöjenkin, mutta tutkimusten mukaan Suomessa nimenomaan poikien lukutaito osoittaa heikentymisen merkkejä. – Viidennen ja kuudennen luokan vaiheilla pojille tapahtuu jotakin. Eboru toteaa, että monet lukevat kyllä tekstejä yläkouluikäisinäkin, mutta tekstit eivät ole välttämättä kovin pitkiä eikä lukeminen pitkäjänteistä. Matala kynnys ja roolimalleja – Moni nuori pelaa, ja sitä kautta voisi houkutella lukemaan muitakin tekstejä kuin pelejä. Miten houkutella 7-vuotias poika lukemaan?

Otsikkoni Miten houkutella 7-vuotias poika lukemaan?

Miten houkutella 7-vuotias poika lukemaan?

On haaste, johon minulla ei oikeasti ole vastausta. Tiedän, että ongelma ei ole vain meidän kotimme seinien sisäinen, vaan kyseessä on valtakunnallinen huolen aihe. Untitled. Untitled. Lukuhetket rauhoittavat lasta ja luovat turvallisuutta, kuten Päivi Heikkilä-Halttunen toteaa. Toisinaan voi olla hankala saada lapsia kiinnostavaa kirjallisuutta kotiin. Silloin erilaiset verkkomateriaalit voivat olla hyvä tapa.

Untitled. 1.

untitled

JÄNNITYS JA KAUHUKatso jakso tästä 2. HUUMORI Katso jakso tästä 3. Untitled. Hyvä lukija pärjää.

untitled

Kun luet, opit ymmärtämään monenlaisia tekstejä ja löydät sanoja omille tarinoille. Ymmärrät erilaisia tunteita, muita ihmisiä, historiaa, tunnet monenlaisia aikoja, paikkoja ja tapoja. Koskaan ei ole liian myöhäistä kasvattaa lukutaitoa. Hyväksi lukijaksi kasvat, kun jaksat harjoitella. Tee itsellesi sopivia kirjavalintoja ja kerro hyvistä löydöistäsi myös ystävälle. Nörttityttöjen 24h lukumaraton 2.-3.3.2019. “Siis voi herrandeeros, taasko kävit hakemassa lisää kirjoja?

Nörttityttöjen 24h lukumaraton 2.-3.3.2019

Sulla on jo 20 kirjaa lainassa!” “No en ottanut kuin viisi, enkä käynyt ollenkaan tietokirjaosastolla.” “Ethän sä kerkeä lukea noita ikinä!” Lukuhaaste 2019. N lukuhaaste 2019 – mukana kirja jota tekee mieli nuolaista ja 14 muuta - Celia. Lukemisen yhdenvertaisuutta edistävä Celia julkaisee ensimmäistä kertaa oman lukuhaasteen.

n lukuhaaste 2019 – mukana kirja jota tekee mieli nuolaista ja 14 muuta - Celia

Lukuhaasteista on parin viime vuoden aikana tullut suosittuja, ja niitä on nykyään useita erilaisia. Lukuhaasteen idea on haastaa lukemaan uusia kirjoja tai uudella tavalla. Haasteen kuuluu tuntua kivalta ja jokainen voi itse valita, lukeeko vain yhden kirjan haasteen ehdotuksista vai kaikki. Satunetti.fi. Miksi lukeminen kannattaa? - 10 faktaa lukemisesta. Etkö jaksa lukea? Äänikirjat = Tulevaisuus. 10 faktaa lukemisesta 2017 - Lukukeskus. Lapset lukemaan kesälomalla? HS valitsi kevään lasten- ja nuortenkirjoista 29 kiinnostavinta – nyt pinnalla on tarinoihin piilotettu tieto - Kulttuuri. Lapset lukemaan kesälomalla?

Lapset lukemaan kesälomalla? HS valitsi kevään lasten- ja nuortenkirjoista 29 kiinnostavinta – nyt pinnalla on tarinoihin piilotettu tieto - Kulttuuri

HS valitsi kevään lasten- ja nuortenkirjoista 29 kiinnostavinta – nyt pinnalla on Lasten- ja nuortenkirjoissa näkyy, että luonnon- ja ihmistieteelliset tiedonmurut – ja laajemmatkin kokonaisuudet – tuodaan mieluiten esille osana hyvää tarinaa. Myös lasten tietokirjat lähestyvät satuja ja tarinoita, sillä ne pyrkivät tarjoamaan lapsille tietoa samastuttavassa muodossa. Niinpä esimerkiksi Karoliina tosielämän prinsseistä ja prinsessoista kertova lasten tietokirja kertoo, missä määrin saduissa kerrotut asiat prinsessojen ja prinssien elämästä yhtä historian kruupäiden elämänkohtaloiden kanssa. Toisaalta myös tunteita ja tunnetaitoja käsitellään tämänkin kevään kirjoissa monin tavoin. Ammatti: skeittaaja.

Tarjous voimassa kesäkuun loppuun.

Ammatti: skeittaaja

Skeittilegendan adrenaliinihuuruinen tarina. Tony Hawk skeittasi kaksi vuosikymmentä, tuli tunnetuksi maailman kuuluisimpana skeittaajana, keksi yli 80 temppua, voitti kaksi kertaa enemmän ammattilaiskisoja kuin kukaan kollegansa, kaatui tajuntansa menettäen kymmeniä kertoja, rikkoi luitaan, reväytti jäseniään ja murskasi hampaansa. Häntä kuitenkin riivasi jatkuvasti pakkomielle ”ysihuntista”, 900 asteen loikasta akselinsa ympäri – tempusta josta kukaan ei ollut aiemmin suoriutunut. Untitled. Mitä jos kuulisit olevasi Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen?

untitled

Percy Jacksonin elämästä on leikki kaukana, kun antiikin jumalat, sankarit ja hirviöt muuttuvat todeksi "Me emme ole tyhmiä, Percy Jackson. Oli vain ajan kysymys milloin saisimme tietää, kuka sinä olet. " KALLE VEIRTO - Pelibunkkerin pojat - Savon Sanomat. KALLE VEIRTO Pelibunkkerin pojat Karisto 2011. 237 s.

KALLE VEIRTO - Pelibunkkerin pojat - Savon Sanomat

Duudsonit lupaa pelastaa tylsyydeltä - ESS.fi. Neropatin päiväkirja 1: Greg Heffleyn julkaisu. Neropatin päiväkirja mainostaa olevansa jotain ihan uutta, sarjakuvaromaani. Ei se kyllä sarjakuvaromaani ole eikä se ole mitään uutta. Mutta hauska Neropatin päiväkirja on ihan varmasti. Yläkoululainen, Greg Heffley, tietää olevansa jonain päivänä jotain suurta, mutta menestystä odotellessa hän joutuu viettämään päivänsä ääliöiden kanssa koulussa. Untitled. Kirsin kirjanurkka: Aleksi Delikouras: Nörtti-sarja. Olen antanut itseni ymmärtää, että nuori kirjailija Aleksi Delikouras on jokaisen äidinkielen opettajan toteutunut märkä uni: nuori mieskirjailija, joka on kirjoittanut poikia kiinnostavia nuortenromaaneja parikin sarjaa. Aiemmin en ole tullut asiaan sen paremmin perehtyneeksi, mutta saatuani arvostelukappaleen Nörtti-sarjan kolmannesta osasta päätin ottaa selvää vähän enemmänkin ja kipaisin kirjastosta sarjan kaksi aiempaa osaa.

Sanotaan, että nuortenkirjan pitää olla nykyään muutakin kuin ’vain’ kirja upotakseen vaikeimmin tavoitettavaan yleisönosaan. Nörtti-sarja on juuri tällainen monimediainen teos. Pohjalla on Youtubessa julkaistu lyhytelokuvasarja, jolla on kunnioitettava määrä katselukertoja. 45 kirjaa pojille. Lukudiplomitehtävät 5.-6. -luokille - Vanamo-kirjastot. Lue lukuvuoden aikana vähintään 4 kirjaa. Tee jokaiseen lukemaasi kirjaan liittyvä tehtävä ja anna valmiit tehtävät hyväksyttäväksi omalle opettajallesi.

Suorittamasi diplomi riippuu luettujen kirjojen määrästä. LUKUDIPLOMITEHTAVAT. Lue satuja ilmaiseksi - Iltasatu. LUKUINTO-IDEAPANKKI - Lukuinto. Neljännen luokan luetut kirjat. Otava - Eläköön lapsi -satukirja. Poikien pelastamiseen on yksinkertainen ratkaisu: lukeminen - Mielipide. Poikien koulumenestyksen heikentymisen ja elämän syrjässä kiinni pysymiseen on ehdotettu monia ratkaisuja. Viimeksi professori Katariina Salmela-Aro (HS Aamu 26.12.) ehdotti oppivelvollisuuden jatkamista 18-vuotiaaksi. Sinänsä tämä voi olla järkevää, mutta ei muuta sitä, että jo kymmenvuotiaana tytöt pesevät pojat kaikissa lajeissa – ja rikkaiden lapset köyhät – paljon selvemmin kuin ennen.

Professori huomioi, että varakkaiden lapset saavat monenlaista tukea. Liikennevalo - Iltasatu. Tulostettavat vinkkauskortit – anna lahjaksi lukuseikkailu - Suuri Lukuseikkailu. 10 syytä tarttua kirjaan tai lehteen - Koululainen.fi. Tiedätkö, miksi lukeminen kannattaa? Me keksimme ainakin kymmenen syytä. 1. Sinusta tulee kivempi kaveri. Mielikirjapäivä 10.10. - Lukukeskus. 10.10. vietetään Aleksis Kiven päivää ja Mielikirjapäivää!