background preloader

Mobiililaitteet alakoulussa 13.11.2014

Facebook Twitter

Mobiilioppimista esikoulussa iPadeilla. Mesimarjat menevät mobiiliin Joensuun Marjalan koulun 22 lapsen esiopetusryhmä Mesimarjat aloitti ns. 1:1 opiskelemisen tablet-laitteilla syyskuun ensimmäisenä päivänä. Mobiilioppimisprojektin kestoksi suunniteltiin viikon intensiivijakso, jonka aikana toteutetaan esiopetuksen opetussuunnitelmaa iPad-laitteiden kanssa. Viikon toteutukseen osallistuu opettajien lisäksi pedagoginen ICT-ohjaaja. iPad-laitteet on lainattu koulutoimen SciBREAK-projektilta. Kuva. Käytännön toteutus alkoi perustaitojen opettelusta Projekti alkoi siitä, kun ICT-ohjaaja saapui maanantaiaamuna eskariin laitteet mukanaan.

Oppilaiden pelaillessa padeillaan opettajat saivat vielä lisäohjeistusta laitteiden käyttöön. Pienen pelailutuokion jälkeen lapset kävivät koulutöihin. Toisessa tuokiossa tutustuttiin appeihin Ruokailun jälkeen ryhmällä oli vielä toinen ICT-ohjaajan vetämä 30-minuutin tuokio, joka aloitettiin katsomalla kuvat-appista aiemmin otettuja valokuvia. Pedagoginen suunnitelma työskentelyn pohjana. Bitly. Palvelu nettilinkkejen lyhentämiseen. Popplet ohje (Salosensalat) Poppletilla teet helposti erilaisia miellekarttoja. Ohjelma on helppokäyttöinen ja sopii hyvin esim. esitelmiin tai erilaisten aihekokonaisuuksien pohjaksi.popplet.com 1. Luo itsellesi tunnukset. 2. Saat ilmaiseksi tehdä 5 popplettia. Klikkaa Make new popplet ja aloita antamalla miellekartallesi nimi. 3. Täältä voit tallentaa (ohjelma pyytää kyllä sitä automaattisestikin tietyin väliajoin), tulostaa ym.5. Popplet ajatuskartta erilaisista raaka-aineista. Popplet. Kahoot ohje (Youtube)

Kahoot! - Opetuksen pelillistäminen. Padlet ohje (Piituskin blogissa) Padlet on interaktiivinen seinä. Kun luot seinän ja jaat siihen linkin, voivat muut osallistujat kirjoittaa seinälle tuplaklikkaamalla ja se näkyy kaikille. Todella kätevä, jos pitää tehdä pikainen kysely tai esimerkiksi kerrata, mitä on jäänyt viime tunnilta oppilaille mieleen.

Padlet toimii osoitteessa padlet.com. Sinun lisäksesi osallistujilla tulee olla tietokone tai jokin mobiililaite, jolla he pystyvät seinälle kirjoittamaan. Alkunäkymä on tällainen, kun alat luomaan seinää. Seuraavaksi avautuu seinä. Kun säädät Layoutin kohtaan Stream, kommentit järjestetään allekkain. Taustakuvia on vaikka millä mitalla. Kun jaat seinän linkin muille osallistujille, voit kopioida padlet-linkin osoitekentästä ja lyhentää sen bit.ly :ssä tai urly.fi :ssä.

Padletin jakomahdollisuudet ovat kaikin puolin erinomaiset. Seinälle kirjoittajat eivät voi muokata tai poistaa muita kuin oman kommenttinsa. Sen lisäksi, että seinälle voi kirjoittaa, sinne voi myös jakaa linkkejä, kuvia ja videoita. -Piituski- Keskustelua sähköisellä paperilla! Adobe Voice johdantovideo. Adobe Voice. Äänisatuja - Satunetti.fi.

iMovie-ohjeet. iMovie. Kirjavinkkaukset -Novellin voimaa Sompiosta. Puppet pals | Kaarinan TVT- kehittämishankkeet. Teimme luokkani kanssa Puppet PalsHD sovelluksella animaatioita Kirjakuja lukukirjamme kappaleista. Puppet PalsHD sovelluksen maksullisessa Director`s Pass-versiossa voi itse ottaa kuvia ja käyttää niitä animaation hahmoina. Myös omia taustakuvia on mahdollista käyttää valmiiden lisäksi. Projektimme alkoi sillä että kuvasin kaikki keskeiset lukukirjamme hahmot iPadillä ja siirsin ne ohjelmaan. Ohjelmassa rajasin kuvista hahmot. Tämä oli opettajan näkökulmasta työläin homma sillä kaikki 13 hahmoa piti leikata muotoonsa jokaiselle iPadille erikseen. Hahmojen rajaaminen on sen verran tarkkaa hommaa että kelvollisen lopputuloksen saamiseksi oli minusta parempi, että aikuinen tekee tämän työn.

Olemme jonkun verran käyttäneet Puppet Pals 2 – sovellusta ja niin kuin sekin on tämäkin ohjelma yksinkertainen ja lapset oppivat nopeasti sen käytön. Kakkosluokkalaiseni saivat juuri ennen hiihtolomaa kokeilla iPadeillä Puppet Pals 2 -sovellusta. Jani Några berättelser om bondgården: Kodable. Puppet pals ohje video. Puppet Pals. Ikärajat.fi. Facebook Twitter Google+ YouTube Ikärajapäätökset Tervetuloa uudistuneeseen Ikärajat.fi-palveluun. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus ja Kansallinen audiovisuaalinen arkisto yhdistyivät 1.1.2014 Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus on nyt Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö MEKU. Selkeyden vuoksi yksikön ikärajoihin liittyvä tiedotus löytyy jatkossa tästä ikärajat.fi-palvelusta. Yksikön omat sivut löytyvät osoitteesta: www.kavi.fi/meku Mitä täällä on?

Löydät palvelusta tietoa ikärajojen perusteista ja voit lähettää meille ikärajoihin liittyviä kysymyksiä. Ikärajojen perusteet -osio esittelee suomalaisten ikärajojen perusteet. Usein kysyttyä -osiossa voit lähettää meille kysymyksiä ikärajoihin liittyen. Tutustu myös artikkeliin: Kuinka ikärajat annetaan? Lataa ja tilaa esitteitä ikärajoista MEKU julkaisee mediakasvatukseen ja kuvaohjelmien ikärajoihin liittyviä sähköisiä ja painettuja materiaaleja. Matikkakunkku Juniori. Draw piirto-ohjelma. Molla ABC.