background preloader

Lehtiseurantatyö

Facebook Twitter

Intiaanit vaativat patoprojektin keskeyttämistä Amazonilla - Maailman kuvat - Ulkomaat. Intiaanit vaativat patoprojektin keskeyttämistä Amazonilla. Dove Real Beauty Sketches. Sinä olet kaunis. The Hardest and Toughest Job In the World ~ isn't it ?!

Ruoka

Pelastakaa Lapset: Seksuaalinen väkivalta kohdistuu lapsiin konflikteissa. (Kuva: Oxfam International / cc 2.0) Pelastakaa Lapset -järjestön tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa konflikteissa seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneista on alle täysi-ikäisiä.

Pelastakaa Lapset: Seksuaalinen väkivalta kohdistuu lapsiin konflikteissa

Esimerkiksi Liberian kahden vuoden takaisissa levottomuuksissa jopa yli 80 prosenttia seksuaalisen väkivallan uhreista oli alle 17-vuotiaita. Vastaavasti Kolumbiassa Punaisen Ristin vuonna 2009 auttamista seksuaalisen väkivallan uhreista yli puolet olivat lapsia, kertoo tutkimus. Seksuaalista väkivaltaa käytetään sodankäynnin välineenä, mutta sen syyt johtuvat laajemmin köyhyydestä, oikeuksien puutteesta, pakolaisuudesta ja valtioiden yleisestä epävakaasta tilanteesta, järjestö sanoo. Myös opettajien, perheenjäsenten, uskonnollisten johtajien ja rauhanturvaajien harjoittama lasten seksuaalinen hyväksikäyttö konfliktimaissa on tutkimuksen mukaan yleistä. Pelastakaa Lapset muistuttaa, että avustustyö kärsii kuitenkin riittämättömästä rahoituksesta. "Oikeus terveyteen kuuluu myös paperittomille" (Kuva: Michael Grabois / cc 2.0)Paperittomien oikeus terveydenhuoltoon ei toteudu Suomessa, vaikka kansainväliset velvoitteet edellyttävät, että hoito tulee järjestää kaikille ketään syrjimättä, toteavat järjestöt ja asiantuntijat.

"Oikeus terveyteen kuuluu myös paperittomille"

"Oikeus terveyteen on ihmisoikeus, jolla tarkoitetaan jokaisen oikeutta nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä", tähdensi Karoliina Heikinheimo Paperittomien kohtaaminen terveyspalveluissa -seminaarissa viime viikolla. Pakolaisneuvonnan juristina toimiva Heikinheimo painottaa, että YK:n taloudelliset, sosiaaliset sekä sivistykselliset (TSS) oikeudet ovat Suomea juridisesti sitovia, vaikka niiden noudattamatta jättämisestä ei koidukaan sanktioita. TSS-oikeudet määrittelevät, että erityisesti haavoittuvaisimmille ja marginaalissa oleville ryhmille tulee taata terveyspalvelut. Käytännössä ristiriita lainsäädännön ja todellisuuden kanssa on Suomessa kuitenkin räikeä, asiantuntijat toteavat. Paperittomien tulevaisuus Suomessa.

Hiv/aids

Sota teki Irakin lapsista koe-eläimiä. Uutiset | Terveys Fallujan vauvoista 15 prosentilla on syntymävika.

Sota teki Irakin lapsista koe-eläimiä

Sota on aiheuttanut kaupungissa pahempia terveys- ja geenihaittoja kuin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit vuonna 1945. Kuvan lapsi sairastaa leukemiaa, joka on yleistynyt Irakissa hälyttävästi. Kuva: Karlos Zurutuza/IPS. IPS -- "Tammikuussa rekisteröimme 672 syntymävikaa, mutta tiedämme, että tapauksia oli paljon enemmän", Fallujan yleisen sairaalan tiedottaja Nadim al-Hadidi kertoo. Hadidi näyttää kuvia lapsista, jotka ovat syntyneet aivoitta, silmittä tai sisäelimet kehon ulkopuolella. Fallujassa toimivien lääkärien viime vuonna julkistaman tilaston mukaan kaupungin vauvoista 15 prosentilla ilmenee syntymävika, joista yleisimpiä ovat sydänviat.

Irakin terveysministeriö aloittelee parhaillaan Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa virallista tutkimusta syntymävioista kuudessa Irakin maakunnassa mukaan lukien Anbar, jossa Falluja sijaitsee. Vertautuu Vietnamiin Pahempaa kuin Hiroshimassa Basran pitkä kärsimys Maatieto. Lapsikuolleisuus romahtanut Afrikassa. Uutiset | Terveys Elinolojen paraneminen ja hyttysverkot säästävät afrikkalaisvanhempia lapsikuolemilta.

Lapsikuolleisuus romahtanut Afrikassa

Edistys on ollut odotettua selkeästi nopeampaa. Kuva: Shutterstock. Alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on laskenut merkittävästi, selviää Maailmanpankin tuoreesta tutkimuksesta. Keskimäärin alueen maiden lapsikuolleisuus on laskenut 5,9 prosentilla vuosittain vuodesta 2005 alkaen. Centre for Global Development -ajatushautomon tutkija Michael Clemens kutsuu Maailmanpankin tutkimustulosta tyrmääväksi: hän huomauttaa blogissaan, että suunta ei ole vain tasaisen hyvä, vaan muutoksen tahti on kiihtynyt huomattavasti. Joissain tavoitteissa oltiin liian optimistisia, mutta lapsikuolleisuuden osalta Saharan eteläpuolinen Afrikka on yllättänyt. "Tämä tulos ei välttämättä tarkoita, että yksittäiset maat saavuttavat vuosituhattavoitteen", kirjoittavat Gabriel Demombynes ja Ritva Reinikka Maailmanpankin blogissa.

Sokeri ei ollutkaan makeaa. Maailman Kuvalehti | Terveys ”Sanotaan, että Malediivien pääkaupungissa Malessa huumeongelma koskettaa jokaista perhettä.

Sokeri ei ollutkaan makeaa

Silti siitä ei haluta puhua, aihe on tabu”, sanoo Aminath Shiyuna. Hän itse tutustui maan yleisimpään huumeeseen, heroiiniin, 18-vuotiaana. Kuva: Mari Romppanen. "Menin naimisiin huumeita käyttäneen poikaystäväni kanssa. Tätä nykyä Aminath Shiyuna auttaa huumeriippuvaisia uuden elämän alkuun malediivilaisessa Journey-kansalaisjärjestössä. Malediiveilla heroiinia on helposti saatavilla. Erityisesti huumeita käyttäneillä naisilla on vaikeaa.

Huumeiden käyttöön johtavat Shiyunan mukaan useat syyt: kavereiden esimerkki, opiskelupaikkojen puute, työttömyys, ongelmat perheiden sisällä. Shiyuna kiertää Malen kaduilla kertomassa huumeiden käyttäjille järjestön toiminnasta ja mahdollisuudesta saada tukea päihteettömään elämään. Maatieto Malediivit Lue lisää maantiedosta, väestöstä, taloudesta ja kehitysyhteistyöstä. Klikkaa karttaa suuremmaksi kuvan oikeasta yläkulmasta.