background preloader

Makeat

Facebook Twitter

Mielettömän mehevä suklaakakkupohja - Suklaapossu. Nyt se löytyi!

Mielettömän mehevä suklaakakkupohja - Suklaapossu

Nimittäin niin ihana suklaakakkupohja, ettei tosikaan! Ihanan suklainen, kostea, mehevä, pehmeä, ja kaikkea mitä voi suklaakakkupohjalta toivoa! Tätä voisin jo sanoa täydelliseksi. Itse asiassa tein pohjan ensimmäistä kertaa jo kolmisen kuukautta sitten, mutta testailin pohjaa useamman kerran, sillä pelkäsin täydellisen mehevän lopputuloksen olevan vain tuuria. Pohja kuitenkin onnistui kerta toisensa jälkeen, joten nyt uskallan julkaista ja jakaa tämän ohjeen kanssanne.

Olen tehnyt pohjan myös käyttämällä ranskankerman sijasta nesteenä piimää ja lopputulos oli miltei samanlainen. Kakkupohja on siis aivan ehdoton suosikkini suklaakakkupohjista. Mielettömän mehevä suklaakakkupohja n. 20-22 cm vuokaan (Huom! Ohje: Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Vinkki: * Uunit ovat tehoiltaan kovin erilaisia, joten koita kakun kypsyys tikulla jo ennen ajan täyttymistä. . * EDIT. Suolapähkinädaim ja muita pikkuherkkuja. Leivonta, Jälkiruuat, Makea leivonta. Sacherleivoskeksit. Satu Rämö kokeili kikkoja, joilla korvapuusteista saa ihanan pehmeitä – yhden aineksen poisto vaikutti: ”Niin hyviä, että hymyilyttää” - Ajankohtaista. Islannissa asuva Satu Rämö päätti löytää reseptin täydellisen pehmeiden korvapuustien valmistamiseen.

Satu Rämö kokeili kikkoja, joilla korvapuusteista saa ihanan pehmeitä – yhden aineksen poisto vaikutti: ”Niin hyviä, että hymyilyttää” - Ajankohtaista

Hän keräsi erilaisia ohjeita, sovelsi niitä ja löysi toimivia tapoja. Tänään vietetään korvapuustipäivää. Oliiviöljy-sitruunakakku. Anni Hautalan uudessa kirjassa on hyvä pullaohje: ”Parhaat pullat ikinä” - Ajankohtaista. Suosikkijuontaja kertoo tuoreessa kirjassaan kokeilleensa useita pullataikinareseptejä, mutta epäonnistuneensa aina.

Anni Hautalan uudessa kirjassa on hyvä pullaohje: ”Parhaat pullat ikinä” - Ajankohtaista

Sitten hän löysi toimivan reseptin. Anni Hautala on innokas ja taitava kotikokki, joka on julkaissut jo kolme keittokirjaa. Syyskuussa ilmestynyt Annin ruokakirja 3 on tuttuun tapaan täynnä simppeleitä reseptejä. Ensimmäinen Annin ruokakirja ilmestyi vuonna 2017 ja toinen vuonna 2020. Lue myös: Anni Hautalan herkulliset täytetyt paprikat syödään aina viimeiseen muruun: ”Vähän kuin pizzaa tai lämmintä voileipää” Uutuuskirjassa on perinteisiä kotiruokia, nopeita ja terveellisiä arkiruokia, Annin perheen kestosuosikkeja sekä jälkiruokia ja kakkuja. – Kokeile rohkeasti ja muista, että älä ainakaan näiden ruokien kanssa yhtään stressaa, Hautala kannustaa kirjassaan. Hautalan mukaan ei myöskään kannata stressata, jos jokin reseptien aine puuttuisi kaapista. – Muokkaat vain ruokia sen mukaan, mitä kaapista löytyy.

: Pätkisleivos. On pitänyt jo monena päivänä tehdä postaus siskoni häistä mutta vielä en ole sitä saanut tehtyä.

: Pätkisleivos

Juhlissa tarjotusta pätkisleivoksesta olen saanut monta viestiä, reseptiä kaivataan niihin. Päätin nyt sitten ensimmäiseksi antaa sen, kirjoitan sen jälkeen häistä oman postauksen. Resepti on yhdelle leivoslevylle. Levyn koko on 25*40cm. Siskoni oli tehnyt minulle pohjat valmiiksi.

Omena

Petran äidin mehevän mustikkapiirakan ohje oli pitkään perhesalaisuus – täyte ihastuttaa: ”Maailman ihanin piirakka” - Ajankohtaista. Ihanan mustikkapiirakan täyte eroaa hieman monista muista.

Petran äidin mehevän mustikkapiirakan ohje oli pitkään perhesalaisuus – täyte ihastuttaa: ”Maailman ihanin piirakka” - Ajankohtaista

Siihen ei tarvita rahkaa tai kermaviiliä. Mustikkapiirakka on yksi ihanimmista herkuista mitä voi tehdä. Sen voi myös leipoa monella eri tavalla. Toiset rakastavat sitä pullapohjaisena, eli pullataikinaan tehtynä, toiset vannovat muropohjan nimeen. Täytteissä voi myös varioida loputtomiin. Kyseessä on Kia Arpian ja Petra Wettenrannan perustaman ruokayhteisö Bella Tablen sivuilla julkaistu resepti, Petran äidin mustikkapiirakka. . – Me ei olla aiemmin sitä julkaistu, koska se on ollut pieni perhesalaisuus, Kia kertoo.

Raparperi

Hans Välimäen sitruunapiirakka. Jos rakastat sitruunaa, älä ohita tätä ohjetta.

Hans Välimäen sitruunapiirakka

Sitruunapiirakka on helppo valmistaa. Eeva Paljakka Samettisen pehmeä sitruunapiirakka on yksi kokki ja ravintoloitsija Hans Välimäen suosikkejani. Ohje on todella helppo. Varsinkin, kun Välimäki kehottaa käyttämään valmista murotaikinaa. Marenkikreemi. Legendaariset ”Sotkun munkit” valmistuvat ilman kananmunaa ja maitoa: ”Kun on kerran tehnyt ja maistanut, halajaa mieli niitä aina” - Ajankohtaista. Sotkun munkit ovat tunnettuja herkkuja.

Legendaariset ”Sotkun munkit” valmistuvat ilman kananmunaa ja maitoa: ”Kun on kerran tehnyt ja maistanut, halajaa mieli niitä aina” - Ajankohtaista

Sotilaskotien munkkiperinteen historian taustalla on nainen, joka piti pullakauppaa reserviupseerikoulun oppilaille yli sata vuotta sitten. ”Sotkun munkit” eli sotilaskodin munkit ovat tunnettuja herkkuja. Ne sopivat myös monenlaiseen ruokavalioon, sillä ne valmistuvat ilman kananmunaa ja maitoa. Kaikki tietävät torstain hernekeiton ja sotilaskodin munkit, Santahamina sotilaskotiyhdistys ry:n sivuilla kerrotaan. Idan suklainen brownie yhdistyy kermaiseen juustokakkuun ja tulos on jotakin uskomattoman hyvää – tämä ohje nousi suursuosioon - Ajankohtaista. Suositut ruokavaikuttajat kokosivat voimansa yhteen ja julkaisivat kirjan rakastetuimmista ohjeistaan.

Idan suklainen brownie yhdistyy kermaiseen juustokakkuun ja tulos on jotakin uskomattoman hyvää – tämä ohje nousi suursuosioon - Ajankohtaista

Kymmenen tunnettua ruokavaikuttajaa jakavat suosituimmat reseptinsä uudessa kirjassa 100 parasta. Toistaiseksi vain sähköisenä myytävässä kirjassa on monipuolinen kattaus kaikenlaisia reseptejä arkiruoista herkkuihin. Kirjassa on ohjeita Ida Syväniemeltä, Hanna Hurtalta, Oona Poutiaiselta, Tara Junkerilta, Saara Atulalta, Jenni Häyriseltä, Sanna Hiltuselta, Anniina Kotirannalta, Hannele Hyväriseltä ja Kaie Hakoselta.

Hanna-tädin kakut

Tinskun ihanan pannariohjeen salaisuus on uunitaktiikka – myös pieni voikikka tekee siitä erityisen hyvää: ”Kerrankin onnistuin” - Ajankohtaista. Ruokabloggaaja Tiina Varjuksen reseptillä pannukakku kohoaa kauniisti ja siinä on pientä, mukavaa rapeutta.

Tinskun ihanan pannariohjeen salaisuus on uunitaktiikka – myös pieni voikikka tekee siitä erityisen hyvää: ”Kerrankin onnistuin” - Ajankohtaista

Pannukakku on ikisuosikki ja hyvä vaihtoehto, jos jälkiruokaherkkua haluaa valmistaa vähän isomman satsin. Aina se ei kuitenkaan täysin onnistu, kuten Sofia kertoi hauskasti vuonna 2019. Lue myös: Sofian pannukakku kohosi uunissa niin, ettei sille voi kuin nauraa: ”Muhkeille palleroille” on selkeä syy – Jos pannukakku nousee liikaa, siinä saattaa olla liikaa kananmunia ja liian vähän jauhoja, tai kananmunat ovat olleet erityisen kookkaita, Marttaliiton kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoi mahdolliseksi syyksi Sofian pannukakun tavallista ”muhkeammille palluroille”. Luottokakun perusohje.

Ranteita myöjen taikinasa: Peltipulla. Kermaruusu: lokakuuta 2012. Hyvin moni on kysellyt ohjeistusta konvehtien valmistamiseen.

Kermaruusu: lokakuuta 2012

Pitkästä aikaa aloin tekemään konvehteja, joten nyt otin sitten myös kameran mukaan valmistukseen. Ostin jokin aika sitten uuden, ihanan muotin. Tykästyin kovasti konvehdin muotoon. Tästä postauksesta tulee pitkä, mutta toivottavasti tästä on jollekin apua. Pahoittelen muutamia huonolaatuisia kuvia, mutta kun yksin tekee ja kuvaa samaan aikaan niin ainahan sitä sitte joku kuva tärähtää tms.

Konvehtien valmistuksessa koko homman A ja O on suklaan temperointi. Mutta nytpä sitten aletaan valmistamaan konvehteja. Nopea mansikkavispipuuro. Piiloleivokset pashatäytteellä. Maailmanlaajuinen hitti: Oletko jo kokeillut kahden ainesosan suklaakakkua? - mtv.fi. Paras rahkapiirakka. Yksi taikina, kuusi kakkua – tämä luottoresepti kannattaa panna talteen. Se oli todennäköisesti meillä tunnetuinta kiinalaista, Kantonin alueen ruokaa, jota jäljittelevät useimmat länsimaissa tarjottavat kiinalaiset ravintolat.

Alueella syödään paljon riisiä sekä kirkkaita, makeita kastikkeita. Valtavan valtion ruokakulttuuri on kuitenkin paljon monipuolisempi. Nyt nousussa on erityisesti Sichuanin alueen ruoka, joka on usein tulista ja maustettu sichuaninpippurilla. Annoksissa käytetään paljon tofua. Sitä kiinalaiset käyttävät monia sortteja pehmeästä tofusta pastaa muistuttaviin tofunauhoihin ja verellä maustettuun ankanveritofuun. Kiinnostavia makuja löytyy myös Xi’anin kaupungista, jossa muslimien ja kantakiinalaisten keittiöt ovat sekoittuneet maukkaaksi yhdistelmäksi.

Kuuluisimmat hot potit löytyvät Chongqingistä. Itse tehty daim-suklaa. Suklainen kahvikakku. Viime viikon suosituin resepti: mustikkapiirakka. Leivo kesän paras mustikkapiirakka näin: Pehmitä voita hetki mikroaaltouunissa. Vatkaa joukkoon vispilällä sokeri ja muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää ne taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Marianne-trifle – helppo kerrosjälkiruoka - Fazer. Mansikkainen Marianne-kakku maljassa - Fazer. Överihyvä itse tehty jäätelö. Reseptit Uusimmat reseptit Yhteistyössä Käyttäjien reseptit Uusimmat Tämä jäätelö on yksi oivallisimmista kesäresepteistä. Wicked sweet kitchen: Jauhoton suklaakakku. Viime aikoina on tullut tehtyä paljon kaiken näköisiä sitruunaisia juttuja joten tässä vastapainoksi minun yhden lempisuklaakakun ohje. Tämä suklaakakku on ihanan tiivis, uskomattoman suklainen ja todella helppo valmistaa. Monet jauhottomat suklaakakut valmistetaan siten että kananmunat erotellaan ja valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi. Tässä ohjeessa kananmunia ei kuitenkaan tarvitse erotella eikä kakun valmistamiseen tarvitse sähkövatkainta, vispilä riittää.

Itse pidän paljon tummasta suklaasta ja leivoin kakun 70% leivontasuklaalla. Kakusta tuli ihanan suklainen ja ei niin makea, juuri sellainen josta pidän siis. Facebook Watch. Marja-marenkiherkku. Untitled. Hän leipoo superhelppoja vadelmamuffinsseja käyttäen vain kolmea ainesta. Mitä leivonnaisiin tulee, muffinssit ovat kaikkien aikojen suosikkini. Niiden tekeminen on melko helppoa ja nopeaa, ja vain mielikuvitus on rajana makuja ja aineksia valitessa.

Tässä on epätavallisen yksinkertainen, nopea, ja herkullinen muffinssiresepti, johon tarvitaan vain kolme ainesosaa. Ja bonuksena, näistä muffinsseista tulee todella hyvän näköisiä! Valkosuklaa-mustikkapiirakka – tässä on kesän paras makupari. 1. Tällä ohjeella niitä tehtiin – mokkapalojen alkuperäinen resepti. Sitruuna-lakritsikääretorttu. Tiramisu-uunijäätelö - älyttömän hyvää! Tuoreet marjat ovat kesän suurinta herkkua – oletko jo kokeillut suussasulavaa vadelmabrownieta? - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat. Juhli ja nauti, Jälkiruuat, Makea leivonta. Vadelmamoussekakku – juhlapöydän valloittava kaunotar. Teksti Emma Iivanainen Kuvat Satu Nyström Tulosta. Tyrniä ja tyrskyjä: Suklaaunelma. Tiramisu-jäätelökakku. Muutama kikka tekee huippukokin pannarista ylivoimaisen hyvää - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat. Sydän-Korvapuusteja korvapuustipäivän kunniaksi. Tänään vietetään kansallista kanelipulla/korvapuustipäivää.

Voiko olla parempaa syytä herätä aamulla leipomaan ihania kanelipullia. Tällä kertaa muotoilin omista kanelipullistani syämenmuotoisia. Amerikkalaiset pannukakut. Hupsutuskakku - Reseptit - Yhteishyvä. Korkeassa suklaakakussa on makea kreemipinta, välissä limellä mehustettuja mansikoita ja päällä komea keko herkkuja. Kakkukupu: Suklaa-appelsiinikakku. Tuhtia ja hirmuisen hyvää suklaakakkua appelsiinitäytteellä vein pikkuveljen synttäreille.

Testaa ja hämmästy: Uskomattomat muffinit sulaneesta jäätelöstä vain kahden aineen lisäyksellä. Muffineita jäätelösulasta? Kun kollegani esitteli tämän idean uudesta ihmeleivonnaisesta, en tiennyt, itkeäkö vai nauraa ajatukselle. Ateljé Finnen vadelmavispipuuro ja vaniljakerma. DaCapo-banaanikakku. Porvoolaiskahvilan resepti hipoo täydellisyyttä - näin leivot Suomen parhaat runebergintortut. Runebergintortuista voi tehdä myös pienempiä torttusia. Ruokatoimittaja Petra Tuominen kertoo, miksi se kannattaa. Ruokatoimittajat Petra Tuominen ja Matleena Lahti ovat koonneet Porvoon maut kansien väliin. Banaanikakku tehdään ilman jauhoja, sokeria tai maitoa, mutta on todella yksinkertainen ja maukas - Laowl. Paras masaliisa. Täydellinen porkkanakakku - Dr. Sugar.

Leivonta, Juhli ja nauti, Jälkiruuat, Makea leivonta. Kesäkurpitsa-sitruunakakku. Ranskalaiset piparkakut (eli itsetehdyt bastogne-keksit) Juhlattaren Kakkublogi: Fazeriina- piirakka. Yön yli -voisilmäpullat. Jälkiruuat, Makea leivonta. Sikke kokeili kolmen ainesosan limepiirasta: ”Toimii!” - Ajankohtaista. Mokkasuklaakakkua rakkaudella. Sikke kokeili muutaman aineen mutakakkua: Ja hyvähän siitä tuli – tietysti - Ajankohtaista. Vadelmainen leivos ystävälle. Sitruunapiirakka 3 tavalla – katso Kotilieden hittiohjeet. Tiramisujuustokakku ja 12 muuta herkullista kakkua isälle.

Mehevä appelsiinikakku. Maailman Paras Sitruunakakku. Järjettömän hyvä sitruunapiirakka - päällä sveitsiläinen marenki. Tästäkö uusi pääsiäishitti? Uunirahkavuoka on todellinen herkku - Ajankohtaista. Pirtsakkaa sitruunaa pimeänhoitoon! Koivuhalkokakku – upea herkku on helppo leipoa. Kovat karamellit - piparminttumakeiset. Kirsikkapiirakka - Reseptitaivas. Raikas ja Mehevä Sitruuna-Vadelmakakku. Täytekakku kruunaa juhlan. Vispipuuro keittäjä Maaritin ohjeella - katso kuohkea ohje! Schwarzwaldin kakku (Schwarzwälder Kirschtorte)

Suklaa-kirsikkakakku – Hellapoliisi. Rock Candy eli timanttitikkarit – Dr. Sugar. Kirsikka-suklaabrownie ja täyteläistä kinuskia - Reseptit. Kirsikka-suklaabrowniet - 52 Weeks of Deliciousness. Sami kehitti mokkapaloille reseptin, joka tekee tutusta herkusta käsittämättömän hyvää - Ajankohtaista. Untitled. Untitled. Untitled. Untitled. Untitled. Untitled. Untitled. Untitled. Untitled. Satu Rämö kokeili kikkoja, joilla korvapuusteista saa ihanan pehmeitä – yhden aineksen poisto vaikutti: ”Niin hyviä, että hymyilyttää” - Ajankohtaista. Omar-juustokakku vadelmilla - Suklaapossu. Wicked sweet kitchen: Ranskalainen sitruunapiirakka / Tarte au citron. Helpot rapeat/sitkeät Daim- ja Minttukrokantti-keksit - Suklaapossu. Sitruunapullat - Pirkanmaan Keittokomero -palvelu.