background preloader

Psykologia

Facebook Twitter

Yleiso luento ja nnitta misesta Vuoden 2015 psykologi Minna Martin. Mielenterveystalo. Oletko viimeisen puolen vuoden aikana menettänyt hermosi niin, että olet tehnyt jotain, mitä olet katunut jälkikäteen?

Mielenterveystalo

Entä viimeisen kuukauden aikana? Viimeisen viikon aikana? Tänään? Tämä omahoito-ohjelma auttaa sinua tutustumaan itseesi ja tapaasi toimia aggression ja muiden haastavien tunteiden kanssa. Omat ajatukset ja asenteet ovat erityisen tärkeässä asemassa sen suhteen, mitä lopulta teet silloin, kun tunteet yrittävät viedä tilannetta. Omahoito-ohjelma perustuu Väestöliiton ja Opetushallituksen yhdessä julkaisemaan Aggression portaat -malliin, joka on tarkoitettu kouluille opettajan avuksi haastavien tunteiden kanssa pärjäämisen opettamiseksi. Omahoito-ohjelma on tuotettu yhteistyössä Väestöliiton kanssa. Your iPhone Is Ruining Your Posture — and Your Mood.

Psykologi: "Kulttuurimme tuottaa traumatisoituneita miehiä" – Mieshäpeä vaikeuttaa vastoinkäymisten kohtaamista. Elämässä vastaantulevat vaikeudet, kuten irtisanominen tai avioero, ovat monelle miehelle hyvin vaikeita asioita.

Psykologi: "Kulttuurimme tuottaa traumatisoituneita miehiä" – Mieshäpeä vaikeuttaa vastoinkäymisten kohtaamista

Usein miehillä ei ole keinoja käsitellä tunteitaan, ja siksi he jäävät naisia useammin yksin vaikeuksiensa kanssa. Koko meidän kulttuurimme tuottaa traumatisoituneita miehiä. . – Lauri Mannermaa, psykologi – Se lähtee lapsuudesta, siitä millainen pojan pitäisi olla. Psykologi, psykoterapeutti Lauri Mannermaa puhuu mieshäpeästä, musertavasta tunteesta, että on epäonnistunut olemaan sellainen mies kuin koko yhteiskunta ja varsinkin toiset miehet odottavat. 14 syytä: Miksi uskomme yksisarvisvalmentajaa? - Suomen Psykologiliitto ry. Nykyään jokaisen ulottuvilla on käytännössä loputon määrä tutkimustietoa, johon pääsee käsiksi taskussa olevalla älypuhelimella.

14 syytä: Miksi uskomme yksisarvisvalmentajaa? - Suomen Psykologiliitto ry

Olemme myös keskimäärin koulutetumpia kuin koskaan. Eikö ole kiintoisaa, että siitä huolimatta väärällä – tai vähintäänkin erittäin kiistanalaisella tiedolla ja ei-mihinkään perustuvilla ammattikäytännöillä – on silti edelleen vahva kannattajakunta? Aivan fiksut ja tiedekoulutetutkin ihmiset hakevat elämäänsä suuntaa yksisarvis- ja aarrekarttavalmentajilta ja vaihtoehtoterapeuteilta, jotka uskovat käsiensä parantavaan voimaan.

Ravitsemuksen puolella ihmedieetit jatkavat voittokulkuaan, massiivisesta vastakkaisesta tutkimusnäytöstä huolimatta. Veriryhmädieettiä esittelevää kirjaa on myyty maassamme yli 30 000 kappaletta. THL:n tutkimusprofessorit vastaanottavat uhkaavia viestejä terveys- ja ravitsemusaktiiveilta, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että professori on lääke-, maito- tai viljateollisuuden korruptoitunut sätkynukke. 1. 2. Why We Can't Stop Listening to Sad Songs. Masters of Love. Every day in June, the most popular wedding month of the year, about 13,000 American couples will say “I do,” committing to a lifelong relationship that will be full of friendship, joy, and love that will carry them forward to their final days on this earth.

Masters of Love

Except, of course, it doesn’t work out that way for most people. The majority of marriages fail, either ending in divorce and separation or devolving into bitterness and dysfunction. Of all the people who get married, only three in ten remain in healthy, happy marriages, as psychologist Ty Tashiro points out in his book The Science of Happily Ever After, which was published earlier this year. Kirjoituspyyntö: Töissä ja köyhä! Tutkija: Päättäjien käsitys opintoputkesta on päälaellaan. Aivotutkija Kiti Müllerilla on asiaa päättäjille: aivotutkimuksen näkökulmasta poliitikkojen käsitys nuorten ihmisten uraputkesta on päälaellaan.

Tutkija: Päättäjien käsitys opintoputkesta on päälaellaan

The best (and worst) ways to spot a liar. The Dark Side of Emotional Intelligence. Alkoholisti ja konkurssin tehnyt kertovat: Näin pääsin eroon syyllisyydestä - Psykologia - Elämä - Helsingin Sanomat. 'Tiedätkö kuinka monta yötä olen valvonut sänkysi vieressä vahtimassa, ettet tukehdu omaan oksennukseesi?

Alkoholisti ja konkurssin tehnyt kertovat: Näin pääsin eroon syyllisyydestä - Psykologia - Elämä - Helsingin Sanomat

" Minnesota-päihdehoidon aloittanut Sanna oli kuullut paljon järkyttävää, mutta ei näin järkyttävää. Puhuja oli hänen oma 14-vuotias tyttärensä. Sanna oli omistautunut juomiselle useiden vuosien ajan. Nuorempana se oli tuntunut hyvälle, mutta ei enää moneen vuoteen. Viinan mukana olivat menneet ihmissuhteet, luottotiedot ja työkavereiden luottamus. ”Jännittämistä ei pidä hävetä tai peitellä” Aivotutkijan neuvot: Näin kehität ajattelun taitojasi. Yle Uutiset kysyi maanantaina kolmelta tieteilijältä, vaivaako suomalaista yhteiskuntaa älyllinen laiskuus ja onko fyysinen hyvinvointi ohittanut ihanteena älyn ja ihmisyydenkin kehittämisen.

Aivotutkijan neuvot: Näin kehität ajattelun taitojasi

Kolmesta tieteilijästä Turun yliopiston professorilla Esko Valtaojalla oli selväsanainen näkemys aiheesta. Valtaojan mielestä "kropan palvominen on mennyt vähän liian pitkälle". – Aivobodausta enemmän. Moni menee metsään sen vuoksi, että ei ole pitänyt aivojaan timmissä, hän sanoi Ylen haastattelussa. What Emotions Are (and Aren’t) 3 - Tunteet haltuun. Pomo vähättelee, puoliso ei ymmärrä, lapset kiukuttelevat – ruoka lohduttaa.

3 - Tunteet haltuun

Ahminnasta kärsiville on tyypillistä, että ruokaa käytetään paljoon muuhun kuin vain kehon ravitsemiseen. Monet kuvaavat, etteivät osaa käsitellä tunteitaan muun kuin ruuan avulla. Tätä sanotaan tunnesyömiseksi. Tunnesyöminen liittyy usein liikapainoon Osa ihmisistä kykenee helpommin säätelemään tunne-elämäänsä ajatusten ja mielikuvien avulla, osa nojautuu toimintaan – kuten syömiseen. Ahminnasta kärsiville tyypillisiä hillittömän syömisen laukaisevia tunteita ovat muun muassa suru, viha, ahdistus, yksinäisyys ja tylsyys. Tunnetila ennen ahmintakohtausta on usein voimakas, epämääräinen ahdistus, joka vyöryy päälle hyökyaallon tavoin. Are You a Head Person or a Heart Person? Imagine meeting a stranger and having a chance to learn what sort of person they are by asking just one question.

Are You a Head Person or a Heart Person?

You might try the obvious: “Are you an introvert or an extrovert?” Or you could probe their political leanings: “Are you Republican or Democrat?” Can't Vacation? Here's the Science of How to Recharge Fast. Study Finds Looking At Angry Faces May Reveal Risk For Depression. Relapse is a common but troubling symptom of depression, with anywhere from 50 to 80 percent of people who experience one or more depressive episodes going on to experience another episode.

Study Finds Looking At Angry Faces May Reveal Risk For Depression

While the causes of relapse are often unclear, new research from Binghamton University, published last week in the journal Clinical Psychological Science, suggests that an attentional bias towards negative facial expressions may be one risk factor. Scientists Discover A New Link Between The Brain And The Immune System. Psykologia ja ihmissuhteet. Flow on houkuttava ja tavoiteltava, trendikäs, mutta myös väärin ymmärretty tunnetila. Kenties se on jopa ihmisen älyllisen evoluution salaisuus. Stanford d.school's Bernie Roth recommends a bias toward action. Stanford Report, July 7, 2015. Hs. "Se on oikeasti hullu.

Se syö jotain lääkkeitäkin", sanoi konsultti Isa Merikallion ystävä yhteisen tuttavan avovaimosta. Merikallio nyökkäsi ja oli tyytyväinen, kun pari erosi. Hulluistahan kannatti pysyä erossa, ettei joutunut vaikeuksiin. ”Jännittämistä ei pidä hävetä tai peitellä” Humans have shorter attention span than goldfish, thanks to smartphones. • ‘Millennials don’t have short attention spans. Why Your Old Friends Are Vital to Your Future. What Happens When a Psychopath Falls in Love. Leimaava luokitus toteuttaa itsensä - Tiede - Helsingin Sanomat. Leimaava luokitus toteuttaa itsensä Sarjamurhaajat. Adhd-lapset. Myrskyisä murrosikä - Aivosolut järjestäytyvät uusiin asemiin. Teini-ikäisen vanhemmat tietävät, että murrosikä tuntuu muuttavan lapsen persoonallisuuden melkeinpä yhdessä yössä. Vanhempien, opettajien ja muiden auktoriteettien sana ei enää paljoa paina eikä teini tunnu muutenkaan ottavan huomioon muuta kuin omat mielihalunsa.

Ennen murrosikää aivojen hermosolumassan, harmaan aineen, määrä kasvaa ja murrosiän lähestyessä määrä alkaa taas pienentyä. Mari Koskelainen: Pelkoa voi hallita. Psykologi Mari Koskelainen istuu aamutuimaan Poliisiammattikorkeakoulun Poliisimuseossa Tampereella. Polamkin parkkipaikalla oli hyvin tilaa eikä aamuruuhka vaivannut. Toisin oli muutama vuosi takaperin: Koskelainen saattoi jumittaa metroissa tuntikaupalla. Matkat töihin ja harrastuksiin olivat liikenteellisiä ponnistuksia.