background preloader

Arkkitehtuuri

Facebook Twitter

Alkuvalikko. Tietoa tekijöistä.

alkuvalikko

Alvar Aalto Foundation. Alvar Aalto MUSEO. Alvar Aalto. Viipuri Library. Viipurin kirjasto. Finnish Architecture - Main. Tapiolan puutarhakaupunki - Arkkitehtuurimuseo. Sivut pohjautuvat Arkkitehtuurimuseon (ent.

Tapiolan puutarhakaupunki - Arkkitehtuurimuseo

Suomen rakennustaiteen museo) Varhainen Tapiola – kaupunki puistossa –näyttelyyn, jossa esiteltiin rakennuksia Tapiolan ensimmäisen kymmenen vuoden ajalta. Suurin osa kuvista on museon omasta kokoelmasta. Kuvien jatkokäyttö on kiellettyä. Päälähteet löytyvät kohdasta 'Lähteitä'. (Vanhemman karttamateriaalin vuoksi paikkojen nimet voivat poiketa nykykäytännöstä.) motto: "Nykyajan tunnuksena ei enää ole 'puistoja kaupunkeihin', vaan 'kaupungit puistoihin', ts. rakennukset luonnon piiriin. JOHDANTO Apua asuntopulaan Tapiolan asuntoalue kertoo tavasta ratkaista maamme sodanjälkeisen asuntopulan ongelmia. Tapiola oli yhteistyöhanke, jonka tärkein alkuunpanija oli varatuomari Heikki von Hertzen. Ennen Asuntosäätiön perustamista syksyllä 1951 Väestöliitto oli jo ostanut säätiölle Espoosta Hagalundin kartanolle kuuluneen 238 hehtaarin maa-alueen.

Asuntopulan vuoksi halukkaista asukkaista ei ollut puutetta. SivukarttaSuppeampi sivukartta oikealla.

Futuro

Suomalaisen arkkitehtuurin helmiä esillä MoMA:n arkkitehtuurinäyttelyssä - Suomen suurlähetystö, Washington - Suomen pääkonsulaatit, New York ja Los Angeles : Ajankohtaista. Kolme suomalaista rakennusta on valittu esiteltäväksi heinäkuun puolessa välissä avautuvaan valmistalosuunnittelua esittelevään näyttelyyn New Yorkin Modernin taiteen museossa.

Suomalaisen arkkitehtuurin helmiä esillä MoMA:n arkkitehtuurinäyttelyssä - Suomen suurlähetystö, Washington - Suomen pääkonsulaatit, New York ja Los Angeles : Ajankohtaista

Arkkitehdit Mikko Heikkinen ja Markku Komonen suunnittelivat Kannustalolle "Kosketus"-talon MoMA:n kesän suurnäyttely "Home Delivery: Fabricating the Modern Dwelling" -näyttely tarjoaa läpileikkauksen teollisesti tuotettujen valmistalojen historiasta aina tähän päivään saakka. Näyttelyssä esitellään kaiken kaikkiaan 84 taloa, joista viisi pystytetään näyttelyn ajaksi MoMA:n viereiselle tontille. Näyttelyn ovat organisoineet museon arkkitehtuuri- ja muotoiluosaston pääkuraattori Barry Bergdoll sekä apulaiskuraattori Peter Christensen.

Näyttelyyn valittiin esiteltäväksi kolme suomalaista rakennusta. Matti Suurosen suunnittelema Futuro-talo Varhaisin suomalaisista valmistaloteollisuutta edustava talo näyttelyssä on Kristian Gullichsenin ja Juhani PallasmaanMies van der Rohen hengessä suunnittelema Moduli 225 -talo. Illusionary Dalston House. L’argentin Leandro Erlich revient avec une nouvelle illusion en trois dimensions créée à la demande du Barbican.

Illusionary Dalston House

Située à Dalston, au nord-est de Londres, elle représente la façade d’une maison victorienne, rappel de l’architecture d’antan du quartier. Un projet bluffant à découvrir en images. ConceptMODEL. Organic Forms in Architecture. A glance at recent work by internationally influential architects shows a shift in fundamental building forms.

Organic Forms in Architecture

Buildings have historically been seen as assemblages of modular parts. This approach was perhaps unavoidable when the majority of building materials were, by nature, modular. Even with the coming of the industrial era, when steel and concrete freed buildings’ exterior walls from their load-bearing role, this kit-of-parts mentality prevailed.

Mid-century modernists experimented almost obsessively with ways to articulate a building’s skin using its bay size and the rhythm of its columns. Forays into Expressionism, which took advantage of more plastic materials and explored biomorphic forms, were widely dismissed as overly emotional–even fantastical–and rationalism prevailed. Zaha Hadid Architects’ Riverside Museum of Transport and Travel Bjarke Ingels Group's (BIG) TEK Center Cleveland Clinic Lou Ruvo Center for Brain Health by Frank Gehry London 2012: Aquatics Centre by Zaha Hadid. Serie architects: working in series exhibition + 2010 young architects of the year award. Nov 24, 2010 serie architects: working in series exhibition + 2010 young architects of the year award ‘working in series’ exhibition by serie architects at the architectural association, london (above) the tote (2009) image © designboom serie architects: working in series front members’ room architectural association, london until 15 december 2010 this year’s young architect of the year award has been given to serie architects, a young london-based practice founded by partners christopher C M lee and kapil gupta in 2007. with additional offices in mumbai, beijing and chengdu, the studio has accelerated into wide recognition with a number of built projects and competition wins.

serie architects: working in series exhibition + 2010 young architects of the year award

Housing Design: 10 Masterpieces of Urban Community. Creative Communities: 10 Masterpieces of Urban Housing The phrase “urban housing” can mean many different things.

Housing Design: 10 Masterpieces of Urban Community

It can represent a small, multi-family structure, a large scale housing project or a high rise building that scrapes the sky. While most leave plenty to be desired in terms of aesthetic beauty, there are some that go far beyond the pale with amazing design and self-sustainable amenities. Architecture Design Architectural Images Drawings History and More - ArchitectureWeek Great Buildings. Rakennussuojelu. Arkkitehtuurimuseo - Arkkitehtuurimuseo. Koulurakentamisen historiaa - Arkkitehtuurimuseo. Töölön art deco -porrashuoneet - Arkkitehtuurimuseo. Suomalaisessa arkkitehtuurissa tapahtui merkittävä murros 1930-luvulle tultaessa, kun 1920-lukua hallinnut klassismi alkoi väistyä funktionalismin tieltä.

Töölön art deco -porrashuoneet - Arkkitehtuurimuseo

Ideologian muutoksen yksi kiinnostavimmista esimerkeistä on Töölön alueen rakentuminen. Funktionalismin läpimurto löi Töölössä leimansa erityisesti Taka-Töölön rakennuskantaan. Alueen rakentaminen aloitettiin juuri 1930-luvun vaihteessa ja se osui yhteen voimakkaan taloudellisen noususuhdanteen kanssa. Tästä johtuen rakentaminen oli erittäin kiivasta: vuosien 1930–1939 välillä Taka-Töölöön rakennettiin 215 asuinkerrostaloa. Vaikka ns. töölöläisfunkiksesta on esimerkkejä myös Etu-Töölössä, erityisesti sen pohjoispuolella, se on leimallisesti takatöölöläinen ilmiö. Töölön 30-luvun funkiksen erityispiirre on asemakaavan ja arkkitehtuurin ristiriita. Tyylipiirteitä Pääosa Töölön funkistaloista rakennettiin hyvin lyhyen ajan kuluessa. Läpituuletettavuuden vuoksi funktionalismi suosi melko kapeaa runkosyvyyttä.