Valta pelissä. Tervetuloa Ruotsiin! Täällä kansalaiset ovat korkeasti koulutettuja ja rikollisuus olematonta, tämä on hyvinvoinnin mallimaa! Ja sieltä astelevat sen aikaansaajat, kaikki kahdeksan pääministeriä vuorotellen! Timo Harakka (sd), Maria Ohisalo (vihr), Tom Himanen (kd.), Niklas Mannfolk (r), Sampo Terho (ps), Li Andersson (vas), Aura Salla (kok) ja Jouni Ovaska (kesk)! He, ja vain he, voivat pilata kaiken. Todellinen Ruotsi tämä ei ole, vaan Democracy 3 -nimisen pelin virtuaali-Ruotsi. Sillä onhan flaijeri kädessä ja pinssi rintapielessä ikävä yrittää miellyttää äänestäjää kylmällä torilla värjötellen, mutta ei palelemisella ole mitään tekemistä oikeiden, suurten ongelmien kanssa, niin kuin esimerkiksi budjettivajeiden tai rotumellakoiden.
Taitoja on testattava. Democracy ei ole ihan pelkkä peli, vaan todellisuuteen perustuva virtuaalimaailma. Siitä Harris, yhden miehen pelifirman pyörittäjä ja London School of Economicsissa taloustiedettä opiskellut tilastonörtti, sai idean. How running 'may preserve thinking skills' 2 April 2014Last updated at 19:55 ET By Helen Briggs BBC News Exercise is good for the brain as well as the heart Aerobic exercise in your 20s may protect the brain in middle age, according to a US study. Activities that maintain cardio fitness - such as running, swimming and cycling - led to better thinking skills and memory 20 years on.
Scientists say the research, reported in Neurology, adds to evidence the brain benefits from good heart health. Cardio fitness is a measure of how well the body absorbs oxygen during exercise and transports it to the muscles. Researchers at the University of Minnesota, Minneapolis, tested almost 3,000 healthy people with an average age of 25. Continue reading the main story “Start Quote This is one more important study that should remind young adults of the brain health benefits of cardio fitness activities such as running, swimming, biking or cardio fitness classes” End QuoteDr David JacobsUniversity of Minnesota, Minneapolis Total fitness. Why Writers Are the Worst Procrastinators - Megan McArdle. Like most writers, I am an inveterate procrastinator. In the course of writing this one article, I have checked my e-mail approximately 3,000 times, made and discarded multiple grocery lists, conducted a lengthy Twitter battle over whether the gold standard is actually the worst economic policy ever proposed, written Facebook messages to schoolmates I haven’t seen in at least a decade, invented a delicious new recipe for chocolate berry protein smoothies, and googled my own name several times to make sure that I have at least once written something that someone would actually want to read.
Lots of people procrastinate, of course, but for writers it is a peculiarly common occupational hazard. One book editor I talked to fondly reminisced about the first book she was assigned to work on, back in the late 1990s. It had gone under contract in 1972. I once asked a talented and fairly famous colleague how he managed to regularly produce such highly regarded 8,000 word features. “Exactly!” Meikkimaisteri. Kun istuutuu Annina Nyholmin, 24, viereen Unicafen pöytään, tulee osaksi häntä ympäröivää makean hedelmäistä tuoksupilveä. Hän on huoliteltu nainen: ripsissä on pidennykset, ranteessa muodikas suurikokoinen rannekello ja hiuksissa tuore leikkaus. ”En kylve kosmetiikassa tai paklaa itseäni päästä varpaisiin, vaikka olen kauneudenhoitoalan ihminen”, Nyholm sanoo. Hän sanoo laittautuvansa aamuisin kuten muutkin suomalaiset naiset, nopeasti. Hän on valmis vartissa: ensin peitevoidetta, sitten poskipunaa, vähän luomiväriä, kulmavahaa ja lopuksi huulirasvaa.
Nyholm kuitenkin eroaa naapuripöytien opiskelijatytöistä siinä, että tietää, mitkä hänen sävyttävän päivävoiteensa 30 eri ainesosaa ovat. Kuten sen, että ainesosalitaniassa toisena oleva cyclopentasiloxane on ihon pintaa pehmentävä ja tasoittava piiyhdiste. Magnesium sulfate taas saa päivävoiteen koostumuksen helppokäyttöisen paksuksi ja ethylhexylmethoxycinnamate varmistaa sen, että Nyholmin iholla on aurinkosuoja. Itsestä kiinni. Jos konsulttien seurapiiritapahtuma kuulostaa eufemismilta helvetin neljännestä piiristä, helvetissä saa juodakseen kelvollista kahvia. Sillä sellaista täällä on tarjolla, tammikuisena tiistaiaamuna Talentumin luentosalissa Ruoholahdessa. Aamupalatilaisuudessa lanseerataan Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen populaari-tieteellinen kirja, Innostus – Myötämanipuloinnin aakkoset. Sen takakansiteksti lupaa, että kirjan avulla innostamisesta ja innostumisesta saa tehtyä elämänmittaisen rutiinin, joka ”energisoi sinut ja ympärilläsi olevat ihmiset jopa huippusuorituksiin”.
Ja niitähän tässä maassa tarvitaan, ainakin jos poliittista johtoa on uskominen: edellisellä viikolla järjestetyssä Selkäranka-seminaarissa pääministeri Jyrki Katainen on moittinut suomalaisia turhasta negatiivisuudesta. Mutta Talentumin voileipien äärellä kielteisyydestä ei ole tietoakaan. ”Mä olen Kataisen puolella. ”Mä pusken uuteen nousuun taas vahvempana / paina, aina, paina / uuteen nousuun aivan kuten aina.”
Pikamaisterit. Nopeammin! Opiskelijoita on patistettu viimeisen vuosikymmenen ajan valmistumaan ripeämmässä tahdissa, mutta opiskelijajärjestöjen mie- lestä ajatus on mieletön: liian pieni opintotuki ja työnteon välttämättömyys, kehno opinto-ohjaus, harvakseltaan järjestettävät ja täpötäydet kurssit, liian pienistä tulostuskiintiöistä puhumattakaan. Näiden argumenttien valossa on hämmentävää kuunnella, kun Anna Huhtamäki, Aleksis Koski ja Wille Rydman kertovat opinnoistaan. He nimittäin eivät vain valmistuneet tavoiteajassa, vaan vieläpä alittivat sen reilusti.
Oikeastaan se tapahtui melkein vahingossa. ”Mietin aluksi, että pitääkö mun nyt ostaa jakkupuku, että olisin uskottava. Mutta kyllä oppilaille riitti, että mä olin siellä pöydän toisella puolella. Kun Anna Huhtamäki, 29, aloitti ensimmäisessä työpaikassaan pätevänä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina, hän oli 22-vuotias. Huhtamäen tulevaisuudensuunnitelmat ja tutkinnon koostumus olivat selvillä jo opintojen alussa.
Silmät auki. Kysymys oli hämmentävä. Voiko positiivinen puhe vahingoittaa? Ei tietenkään voi. Tai niin minulle on tolkutettu Demi-lehtiajoista lähtien. Lehden itsetunnonkohotusjutut ja nuorisoohjaajien viisaudet kertoivat samaa viestiä, jonka voi ilmaista monin eri sanoin. Esimerkiksi näillä Disney-elokuvien onelinereilla: All it takes is faith and trust (Peter Pan). Koska koko ikäpolvemme oli katsonut nämä animaatioelokuvat, viestin kiteyttäminen oli helppoa, kun koulussa piti kirjoittaa yhteiset pelisäännöt värikkäille kartongeille. Nyt vanhempana kuulen saman viestin Jyrki Kataisen puheissa.
Siksi oli silmiä avaavaa saada sähköpostiin Harward Business Review’n uutiskirje, jonka otsikko kysyi: voiko positiivinen puhe vahingoittaa taloutta? Hampurin yliopistossa tehtiin helmikuussa tutkimus, jossa analysoitiin Yhdysvaltain presidenttien virkaanastujaispuheet 1930-luvulta tähän päivään. Tutkijat viittasivat myös toiseen vertailuun, jossa tarkasteltiin yliopisto-opiskelijoita. Teksti: Vappu Kaarenojan. Communication Charts Around The World. The inconvenient truth about data driven decision making. Vijay Vijayasankar | On March 5, 2014 We are all creatures of habit and learning. In this guest post by Vijay Vijayasankar questions whether we really do know how to measure and interpret the right things.
It’s a good question at a time when so many are relying upon data driven decision making as a mantra to slavishly follow. In business, metrics are things you worry about all the time. All through my career, I have had to deal with Billings, Bookings and Backlogs (the three B’s – or BBB as commonly known), and I am now pretty sure that these are not very useful metrics like I used to think. In my time as an analytics consultant, I have helped design and deploy several BBB solutions for my customers – big and small, and in three continents.
At an elementary level – bookings is the net total of all orders you have, billings is money you expect from customers for net fulfilled orders, and backlog is what remains unfulfilled , but you are sure of converting to billings. What do you think? Kokemus sukupolvesta. Kaspar Hauser ei kuulemma ole teatteriesitys, se on kertomus sukupolvesta. Q-teatterin pari kuukautta vanhaa näytelmää on hehkutettu niin monissa kulttuurianalyyttisissa selostuksissa, että intoilijat ovat toistensa lietsomina päätelleet, ettei se ole pelkästään kertomus sukupolvikokemuksesta, se on sukupolvikokemus. Elämä jakautuu aikaan ennen ja jälkeen Kaspar Hauserin. Kaspar Hauser ei ole sukupolvikokemus. Toimittaja Olli Sulopuisto laski blogissaan, että Q-teatterin katsomopaikkojen lukumäärä huomioon ottaen Hesarin teatteriesitystä käsittelevät kirjoitukset ovat paljon laajempi sukupolvikokemus kuin itse esitys. Näytelmä ei ole myöskään kertomus sukupolven kokemuksista.
Se on kertomus sii tä, miten pari kolmekymppistä miestä näkee maailman. Eikä tarvitse mennä Arktikselle löytääkseen ”y-sukupolvea”, joka ei samaistu itsestään kertovaan näytelmään. Osalla sukupolvesta ei ole aikaa, koska on niin kiire tehdä töitä (niin kuin Kalle Valkamalla).