background preloader

Tekoäly ja koneoppiminen

Facebook Twitter

Cornell University Researchers Introduce New Algorithm to Improve the Fairness of Online Rankings Without Sacrificing Their Usefulness or Relevance. Robotti voi korvata lukukoiran keskustakirjastossa – Oodiin hankitaan keinoälyä. Paikalliset 8.4.2020 16:49 Ensi vuoden lopussa avautuvaan keskustakirjasto Oodiin ollaan parhaillaan hankkimassa robotiikkaa ja keinoälyratkaisuja.

Robotti voi korvata lukukoiran keskustakirjastossa – Oodiin hankitaan keinoälyä

–Kirjastoissa on tähänkin asti ollut automatiikkaa, joka osaa lajitella kirjoja, mutta sovellukset eivät ole olleet oppivia eikä älykkäitä, Oodin kirjastonjohtaja Anna-Maria Soininvaara taustoittaa. Tavoitteena on löytää välineitä ja ohjelmistoja, jotka nopeuttavat käsittelyprosesseja kirjaston logistiikassa ja vähentävät mekaanista ihmisten tekemää työtä. Toiseksi kirjasto haluaa tarjota käyttäjilleen innostavia ja inspiroivia kokemuksia sekä tutustuttaa heitä arkea palvelevaan uuteen teknologiaan. –Emme vielä tiedä, mitä nämä ratkaisut ovat, sillä niitä vasta etsitään uudenlaisessa innovaatiokumppanuus-hankintamenettelyssä, Soininvaara kertoo. –Suurin osa ei ainakaan ole härveleitä, jotka kulkevat ja sanovat hei, vaan älykkäitä ohjelmistoja. Jotain tulevasta kertovat aihealueet, joille yhteistyökumppaneita ollaan hakemassa. Varis. The New Library User: Machine Learning. Libraries must prepare for non-human users.

The New Library User: Machine Learning

I became a librarian in 1992. Mosaic, the first popular Graphical User Interface to the World Wide Web, was introduced a year later. Vakuutuksesi hinnan voi pian päättää tekoäly, joka ennustaa terveyttäsi ja seuraa ajotapaasi – algoritmikin oppii syrjimään, eikä anna vakuutusta kaikille. Entä jos vakuutusyhtiöillä olisi pääsy tarkastelemaan nettisurffailujamme ja lenkkireittejämme?

Vakuutuksesi hinnan voi pian päättää tekoäly, joka ennustaa terveyttäsi ja seuraa ajotapaasi – algoritmikin oppii syrjimään, eikä anna vakuutusta kaikille

Siitä ei oikeastaan olla kovin kaukana. Luovutamme helposti tietoja itsestämme, jos siitä on meille pientäkin hyötyä (siirryt toiseen palveluun) (Väylävirasto). Annamme erilaisten sovellusten ja verkkosivujen kerätä jatkuvasti tietoa siitä, missä liikumme, mitä harrastamme ja ketä tapaamme. Vakuutusyhtiöt hyödyntävät toiminnassaan jo nyt paikkatietoa ja tekoälyä. Ylen tietojen mukaan ne ovat myös kiinnostuneita kehittämään entistä älykkäämpiä vakuutuksia, jotka voisivat perustua asiakkaan jatkuvaan seurantaan. Riskit ja hinnat voisi laskea tekoäly, ja oman vakuutuksensa hintaan voisi oikein käyttäytymällä vaikuttaa. Asiaan liittyy kuitenkin yksi suuri ongelma: tekoäly alkaa helposti käyttäytyä syrjivästi. Jos riskit laskee tietokone, kaikki eivät ehkä saa vakuutuksia lainkaan. Ajotapaa seurataan jo Suomessa Pisimmällä paikkatiedon ja muun datan hyödyntämisessä näyttää kuitenkin olevan Lähitapiola. Machine Learning: The Library of Congress “Newspaper Navigator” Dataset is Now Available; Over 16 Million Pages From “Chronicling America” Processed.

About the Newspaper Navigator Dataset (via Github) The goal of Newspaper Navigator is to re-imagine searching over Chronicling America.

Machine Learning: The Library of Congress “Newspaper Navigator” Dataset is Now Available; Over 16 Million Pages From “Chronicling America” Processed

The project consists of two stages:Creating the Newspaper Navigator dataset by extracting headlines, photographs, illustrations, maps, comics, cartoons, and advertisements from 16.3 million historic newspaper pages in Chronicling America using emerging machine learning techniques. In addition to the visual content, the dataset will include captions and other relevant text derived from the METS/ALTO OCR, as well as image embeddings for fast similarity querying. Reimagining an exploratory search interface over the Newspaper Navigator dataset in order to enable new ways for the American public to navigate Chronicling America.

Access the Dataset Note: The “exploratory search interface” is coming Summer 2020. Background About the Project 1 (April 21, 2020) Background About the Project 2 (May 4, 2020) (via arXiv) Tekoäly tulee myös korkeakoulukirjastoihin - UAS Journal. Kirjoittaja: Pirjo Kangas.

Tekoäly tulee myös korkeakoulukirjastoihin - UAS Journal

Tekoäly on viime aikoina herättänyt keskustelua myös kirjastoalalla. Esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjaston uusi tekoälyä hyödyntävä logistiikkajärjestelmä on saanut keväällä 2019 runsaasti mediahuomiota (esim. Paastela 2019, Tivi 2019). Keskustelua on käyty ammattilaisten kesken myös seminaareissa, esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjaston valtakunnallisten kehittämispalvelujen, Kansalliskirjaston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämässä Tekoäly tuli töihin!

-päivässä. Tekoäly tuo uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi tiedonhakuun, aineistojen sisältöjen läpikäymiseen sekä uusien sisältöjen löytämiseen. Uudenlaista tiedonhakua Iris.AI:n ilmaisversioon voi kuka tahansa luoda tunnukset. Tiedonhaun kannalta Iris.AI:ssa on uutta se, että tietoa haetaan kokonaisen tekstin, esimerkiksi tiivistelmän tai tutkimussuunnitelman avulla eikä käyttäjän tarvitse muotoilla hakusanoja tai -lausekkeita. Automaattinen sisällönkuvailu auttaa opiskelijoita. Uusi tekoäly hämmästyttää: kirjoittaa uskottavasti mitä vaan – suomalaistutkija: “Tuottaa puppua, joka näyttää oikealta” Tekoälystä innostuneet ovat tänä kesänä päässeet leikkimään uudella lelulla.

Uusi tekoäly hämmästyttää: kirjoittaa uskottavasti mitä vaan – suomalaistutkija: “Tuottaa puppua, joka näyttää oikealta”

Yhdysvaltalainen tekoäly-yritys OpenAI julkaisi kesäkuussa tuoreimman luonnollista kieltä tuottavan mallinsa nimeltä GPT-3. Sille voi syöttää tekstinpätkän, josta se pystyy luomaan lisää samankaltaista tekstiä. Julkaistujen esimerkkien perusteella työkalu taipuu moneen (siirryt toiseen palveluun), esimerkiksi kirjoittamaan erilaisia tekstilajeja ja käymään chat-keskusteluja.

Sanfransiscolainen ohjelmoija Sharif Shameem sanoo tehneensä (siirryt toiseen palveluun) sillä apuvälineen, joka osaa kuvailun perusteella kirjoittaa halutun koodinpätkän, esimerkiksi luomaan erivärisiä painikkeita. OpenAI:n ideana on ollut kehittää yleiskäyttöinen kielikone, joka pystyisi ihmisen lailla mukautumaan erilaisiin kielellisiin tehtäviin. GPT-3 perustuu tilastolliseen kielen oppimiseen, ja se on ennennäkemättömän suuri kielimalli. Koodi saattaa sisältää vinoutumia Uusi työkalu on saanut osakseen myös kritiikkiä. 1. 2. 3. 4. 5. Tule apuun, Annif! - Kreodi. Sisällönkuvailun on todettu olevan ihmiselle vaikeaa.

Tule apuun, Annif! - Kreodi

Ihminen on subjektiivinen olento, joka näyttäytyy myös kuvailutyössä: kun kaksi eri ihmistä kuvailee saman dokumentin, vain noin 1/3 aiheista on samoja. Oman lisänsä tähän tuo käsitteiden valtava määrä sekä sanastojen muutokset. Joka vuosi kieleemme putkahtaa uusia termejä ja vanhoja määritellään uudelleen. Kuvailijan avuksi on Kansalliskirjastossa kehitetty tekstin perusteella sisällönkuvailua tuottava työkalu Annif, joka tulevaisuudessa on käytössä myös julkaisuarkisto Theseuksessa. Määrä vs. laatu Theseuksen asiasanalistauksessa on tällä hetkellä lähes 210 000 sanaa. Mikä Annif? Annif on Finnaan perustuva sisällönkuvailupalvelu, jolle voi tarjota tekstejä tällä hetkellä suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi.

Annif-työkalun käytöstä asiasanottamisen helpottamiseksi on saatu kokemuksia Jyväskylän yliopistosta, jossa se on otettu käyttöön JYX-julkaisuarkistoon graduja tallennettaessa.