background preloader

Blogeja

Facebook Twitter

Eduhakkeri. Yhteiskunnan ulkopuolella vasten tahtoaan. Etusivu - Virtuaaliopetus. Kuukauden kansatieteilijä. Kirjoituksia kulttuurista, tutkimuksesta ja kulttuuriperinnöstä. Väitin taannoin tässä blogissa, että tiedekirja ja tietokirja ovat aivan eri kirjallisuuden lajit, joilla on eri yleisöt ja jotka siksi tulee kirjoittaa eri lähtökohdista.

Kirjoituksia kulttuurista, tutkimuksesta ja kulttuuriperinnöstä

On silti selvää, että joskus näiden yhdistäminen on mahdollista ja toivottavaa. Keskustelussa aiheen tiimoilta on aiheellisesti todettu, että Suomen kaltaisella pienellä kielialueella ei ole varaa julkaista jokaisesta aiheesta sekä tieteellistä että yleistajuista teosta. Eräänlaista käytännön kompromissia tiede- ja tietokirjan välillä ehdottaa esimerkiksi Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimessa (1/2014). Hänen mukaansa ”ihanteellisinta olisi, jos sama kirja voisi palvella niin tutkijoita, opiskelijoita kuin laajempaakin yleisöä eli maksimoida yleisönsä.

Joskus tällaisen laajan yleisön tavoittaminen voi olla välttämätöntä kirjan kannattavuudelle”. Lue loppuun L. Ikävöin kovasti Sinua ja tykkään sinusta kovasti. Näin päättää L. Lue loppuun Lue loppuun Lue loppuun. Suotuisa suunta. Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät. Blogi. Blogi - Taloustutkimus Oy. Taloustutkimus teki Byggmaxin toimeksiannosta alkukesästä hintatutkimuksen, jossa selvitettiin, kuinka halvalla syntyy Pentin ja Pirkon perusterassi painekyllästetystä puusta.

Blogi - Taloustutkimus Oy

Ostoslista oli simppeli, minimilitrat ja -sentit oli määritelty. Muuten Sulo Vilenmäisesti haettiin halvinta hintaa. Yllätys ei siis ollut, että Byggmax selviytyi voittajaksi. Kilpailijat älähtivät, koska merkkituotteet ja private label -tuotteet olivat asetettu samalle viivalle ja tutkimuksen käyttö mainonnassa oli räväkkää ja näkyvää. Hälventääkseen kritiikkiä Byggmax teetti meillä uuden tutkimuksen täysin vertailukelpoisin tuottein julkisivuprojektia varten. Tässä saatiin kelpo oppitunti Philip Kotlerin markkinoinnin 5 P:n marketing mixistä: price, pr, place, promotion and people. Matti Apunen bloggasi kesäkuussa taksipalvelu Uberista, joka herättää Yhdysvalloissa suuria tunteita. Kirjoittaja: Juha Aalto Kirjoitus on julkaistu 14.7.2014 Tiedosta.

Mitä nyt taas. Ikasyrjinnasta-taas. Seuraavassa tekstissä kirjoittaja yrittää kovasti kieltää ikäsyrjinnän olemassaolon - siinä kuitenkaan erityisesti onnistumatta (Ikärasismi on muuten mielestäni väärä termi ja oikea termi on ikäsyrjintä.)

ikasyrjinnasta-taas

Kommenttini yllä olevaan: Hakemus ohi maalin Itse laitan hakemuksia vain avoimiin (tai näennäisesti avoimiin) työpaikkoihin, joista on ollut työpaikkailmoitus jossain mediassa. En siis harrasta mitään hakuammuntaa ohi maalin. Itsekeskeinen näkökulma Ymmärtääkseni CV on edelleenkin olennainen osa hakemusta, vai missä vaiheessa tähän on tullut muutos? Lampaan temperamentti Ns. lampaan temperamentti on valitettavasti myös itselläni, koska olen rauhallinen, analyyttinen, empaattinen ja ahkera. Blogi ja sen kirjoittaja. Upeaa työtä. Kutsumstyö voi löytyä yhtä hyvin trukin puikoista kuin jättiyrityksen johdostakin.

Upeaa työtä

Itse asiassa valtava enemmistö kutsumustyötä tekevistä löytyy nimenomaan aivan tavallisista ammateista. Kun teimme kollegani Frank Martelan kanssa raportin ammattiosaajien hyvinvoinnista, tapasimme lukuisia nuoria, jotka olivat poskettoman innoissaan vaikkapa seinän maalaamisesta tai hitsaamisesta. Mutta mitäs sitten jos kutsumus ohjaa kurkottamaan tähtiin?

Jos kutsumuksesi ohjaa tavalliseen työhön olet onnenpekka – todennäköisesti pääset käsiksi kutsumukselliseen elämään pienellä vaivalla. Mutta jos kutsmuskarttasi herättää sydämessäsi kipinän maailmankaikkeuden mysteerien ratkomiseen tai kansan sydänten sulattamiseen tanssilavoilla, mitäs sitten tehdään? Me näemme usein menestyjistä vain sen kirkkaimman kärjen, joka on tullut esiin vuosia kestäneen harjaantumisen ja kamppailun kautta. Jos sydämesi sykkii vaikealle alalle, on menestyksen salaisuus simppeli: intohimoinen harjoitus. Kuinka toimintamme muokkaa meitä. Frank Martela. Christian Engström, Pirate MEP. U N E L M A H A U T O M O. *Ps. Viestintä yleensä epäonnistuu – paitsi sattumalta. (Wiion lait.) Parlamenttikirjasto. Pyöräily on Kivaa! Nörttitytöt. Runotytön vihapuheet. Joukolta joukoille. Yt:t herättävät aina tunteita – enimmäkseen negatiivisia.

Joukolta joukoille

Ne tuovat pelkoa, epäluuloisuutta, huhuja ja tärkeimmän kysymyksen: Kuinka minun käy? Näitä kysymyksiä on pohtinut jokainen oamkilainen tänä keväänä. Huolipuheet ovat olleet jokapäiväisiä, miten työni jatkuu, ketä irtisanotaan ja kuinka pitkiä lomautuksia on tulossa. Tiukka taloustilanne edellyttää rakenteiden ja toimintatapojen muutoksia. Huonoissa ajoissa sanotaan piilevän uudistumisen mahdollisuus, ja siihen on uskominen. On hyvä muistaa, ettei henkilöstön osaaminen ole kadonnut minnekään. Sekin on muistettava, että henkilöstön vähentämiseen liittyvät neuvottelut ovat yksi yt-lain menettelyistä, mutta eivät lain ja yhteistoiminnan koko sisältö.

Ajattelen, että aina on pidettävä huolta omasta hyvinvoinnistaan; erityisesti raskaina aikoina. Tulevat irtisanomiset ovat raskaita kaikille osapuolille – raskaimpia asioita, mitä työelämässä voi kohdata. Toivon jaksamista ja positiivista tunnetta jokaiselle – kaikesta huolimatta! Mitä uutta Piilaaksossa? - Blogit - HS.fi. Mitä löytyy, kun analysoidaan viisi miljoonaa olutarviota?

Mitä uutta Piilaaksossa? - Blogit - HS.fi

Arviota, jotka julkaistaan olutharrastajien arviopalveluissa kuten Beeradvocate-sivustolla tai Ratebeer.comissa. (Ja joissa on myös suomalaisia olutharrastajia arviointiaktiivisuuden kärkisijoilla). Annetaanpa tietojenkäsittelytieteiden tohtori, tutkija Julian McAuleyn kertoa. McAuley toimii tutkijana Stanfordin yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksella, Piilaakson ytimessä. Alun perin hän halusi tutkia Wikipedia-artikkeleiden vertaisarviointien (tiedättehän, ne tähdet Wikipedia-artikkeleiden perässä, jotka kuvaavat artikkelin laatua) kehittymistä ajan mittaan, mutta kävikin ilmi, että Wikipedia lopettaa arviointien käytön.

McAuley löysi onnekseen toisenlaisia arviointeja tutkimuskohteekseen: Olutarvioinnit netissä. Tässä joitakin hänen ja hänen kollegansa Robert Westin löydöksistä.

Blogeja2

Kaikenhuipun blogi. Kyberturvallisuus / Kyberpuolustus. Syrjähyppyjä yksinäisyyteen. .

Syrjähyppyjä yksinäisyyteen

:Yksinäisyydestä, Metsästä, Kaupungeista ja Rakkauksista:. Kirjailija Tomi Kontio on kirjoittanut tämän päivän Hesarin Minä Rakastan artikkelin. Hän rakastaa yksinäisyyttä, vaikka ei toivo sitä kenellekään. Hänen yksinäisyytensä on vapaaehtoista. Se on muistettava, koska se muuttaa aika paljon näkökulmaa. Hänen ajatuksensa siitä, että ihminen ei tarvitse toista ihmistä poistamaan yksinäisyyttä, on hyvä huomio. Hän kirjoittaa joutuvansa olemaan niin paljon läsnä viidelle lapselleen, että yksinäisyys on haave, jota rakastaa. Olen ajatellut luonnon olevan hyvä paikka olla yksin ja sinne yleensä menenkin olemaan itseni kanssa. Kontion rakkaus yksinäisyyteen antaa paljon, mutta vie myös paljon. Madisonian.net — a blog about law, tech, culture, and related things. Roman & Minnie's Satanic Cocktail Hour. Ltiilika. Datajournalismi. Suoritin. Suomen Verkkodemokratiaseura — Suomen Verkkodemokratiaseura ry.