
Mobiilioppimista esikoulussa iPadeilla Mesimarjat menevät mobiiliin Joensuun Marjalan koulun 22 lapsen esiopetusryhmä Mesimarjat aloitti ns. 1:1 opiskelemisen tablet-laitteilla syyskuun ensimmäisenä päivänä. Mobiilioppimisprojektin kestoksi suunniteltiin viikon intensiivijakso, jonka aikana toteutetaan esiopetuksen opetussuunnitelmaa iPad-laitteiden kanssa. Viikon toteutukseen osallistuu opettajien lisäksi pedagoginen ICT-ohjaaja. iPad-laitteet on lainattu koulutoimen SciBREAK-projektilta. Kuva. Ota twiittaus haltuun - 10 vinkkiä aloittelijoille ja konkareille Jokainen viestittelee eli twiittaa Twitterissä tyylillään, joten yleispätevien ohjeiden ja vinkkien laatiminen voi olla hankalaa. Twitteristä löytyy muun muassa PR-ammattilaisten ja viestintäsuunnittelijoiden joukosta runsaasti myös tuikitavallisia käyttäjiä, joille Twitter ei ole työväline. Ohessa on listattuna kymmenen käytännön vinkkiä, jotka sopivat aivan jokaiselle ja joiden avulla Twitterin käytöstä voi tehdä sekä hyödyllistä että hauskaa.
Sinden Ikärajat.fi Facebook Twitter Google+ YouTube Ikärajapäätökset Tervetuloa uudistuneeseen Ikärajat.fi-palveluun. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus ja Kansallinen audiovisuaalinen arkisto yhdistyivät 1.1.2014 Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus on nyt Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö MEKU.
Kaarinan TVT- kehittämishankkeet Teimme luokkani kanssa Puppet PalsHD sovelluksella animaatioita Kirjakuja lukukirjamme kappaleista. Puppet PalsHD sovelluksen maksullisessa Director`s Pass-versiossa voi itse ottaa kuvia ja käyttää niitä animaation hahmoina. Myös omia taustakuvia on mahdollista käyttää valmiiden lisäksi. Koodaus tulee kouluihin En halua, että tietokone hallitsee minua. Siksi istun nyt espoolaisessa koulussa Koodaus ja robotiikka -tapahtumassa kymmenien opettajien kera. Opettelemme käyttämään Scratch-sovellusta, joka tekee koodaamisesta niin helppoa, että lapsikin sen osaa. Jostain pitäisi nyt saada paikalle se lapsi, koska minä en osaa. Ensimmäinen tehtävä on helppo: pitää vain saada ruudulla keikistelevä kissa liikkumaan eteenpäin. Mutta kun pitää vaihtaa suuntaa, niin kissa pirulainen ei käännykään vaan heittää volttia.
Padlet ohje (Piituskin blogissa) Padlet on interaktiivinen seinä. Kun luot seinän ja jaat siihen linkin, voivat muut osallistujat kirjoittaa seinälle tuplaklikkaamalla ja se näkyy kaikille. Todella kätevä, jos pitää tehdä pikainen kysely tai esimerkiksi kerrata, mitä on jäänyt viime tunnilta oppilaille mieleen. Padlet toimii osoitteessa padlet.com. Sinun lisäksesi osallistujilla tulee olla tietokone tai jokin mobiililaite, jolla he pystyvät seinälle kirjoittamaan.
Esimerkki: Viimeinen ehtoollinen Kaatunut suola-astia kuvaa Juudaksen petosta. Lähi-idän kansoilla jaettu suola, jaettu ateria, ovat merkkinä ystävyydestä ja liittolaisuudesta. Tässä Juudas on kaatanut suola-asian ja puristaa kädessään rahapussia: hän on myynyt ystävyyden.
Popplet ohje (Salosensalat) Poppletilla teet helposti erilaisia miellekarttoja. Ohjelma on helppokäyttöinen ja sopii hyvin esim. esitelmiin tai erilaisten aihekokonaisuuksien pohjaksi.popplet.com 1. Luo itsellesi tunnukset. 2. Saat ilmaiseksi tehdä 5 popplettia. Klikkaa Make new popplet ja aloita antamalla miellekartallesi nimi.
Molla ABC Mikä on QR-koodi? Historia QR -kooditekniikka on kehitetty Japanissa jo 1990 -luvun alkupuolella. Alunperin se on kehitetty teollisuuden tarpeisiin - nopeaan liukuhihnalla kulkevien kappaleiden seurantaan. QR -koodi tulee englannin kielen sanoista "Quick Responce". Draw piirto-ohjelma