background preloader

Talousuutiset 2016

Facebook Twitter

Testihuijauksen myöntänyt Nokian Renkaat syöksyy pörssissä. Rengasvalmistaja Nokian Renkaat on manipuloinut renkaiden testituloksia, Kauppalehti kertoo.

Testihuijauksen myöntänyt Nokian Renkaat syöksyy pörssissä

Helsingin pörssin avauduttua Nokian Renkaiden osake lähti selvään luisuun. Osake oli halventunut kello 11 noin 6,2 prosenttia. Osake oli pörssin vaihdetuin noin 31 miljoonan euron vaihdolla, mikä on noin kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi vaihdetuimman Nokian osakevaihdon arvo. Kauppalehden haltuunsa saamien yhtiön sisäisten sähköpostien mukaan Nokian Renkaat on lähettänyt testeihin erikseen testejä varten valmistettuja renkaita, joita ei ole edes ollut myynnissä. Manipulointiin ajoivat yhtiön kurssikehitys ja johdon palkitsemisjärjestelmä. – Hallituksen kanssa on sovittu lisäoptioista, jos menestystä rengastesteissä tulee, eräässä sähköposteista sanotaan. Viestien perusteella näyttää siltä, että testeihin keskityttiin erityisesti silloin, kun optio-ohjelmat olivat laukeamassa. ∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Caruna-tapaus toi piikin aurinkopaneelien kysyntään. Aurinkopaneelien muutoinkin kasvanut kysyntä on saanut lisäpontta, kun erityisesti sähköverkkoyhtiö Carunan ilmoittamat siirtohintojen korotukset ovat saaneet monet kuluttajat harkitsemaan aurinkosähköä. – Kysyntään tuli hirveä piikki selkeästi silloin, kun Caruna ilmoitti korotuksista.

Caruna-tapaus toi piikin aurinkopaneelien kysyntään

Kyselyjen määrä ainakin tuplaantui viime viikkoina, kertoo lempääläläisen Finnwindin markkinoinnista vastaava Matti Kantonen Taloussanomille. Hänen mukaansa paljon yhteydenottoja on tullut nimenomaan Carunan verkkoalueelta. Kasvanut kiinnostus on näkynyt myös yhtiön verkkosivuilla, joiden kävijämäärän Kantonen sanoo vähintään kolminkertaistuneen kysyntäpiikin aikana.

Myös salolaisessa Areva Solarissa näkyi äskettäin iso tarjouspyyntöpiikki. Tilikorot nollilla, minne rahat kannattaa panna? Ylläolevalla videolla suomalaiset kertovat, mihin he sijoittavat rahansa.

Tilikorot nollilla, minne rahat kannattaa panna?

Mikäli video ei näy laitteessasi, voit katsoa sen täältä. Käyttötilien korot ovat nollilla, eikä määräaikaistileiltäkään saa kummoista tuottoa. Moni miettiikin, mihin "ylimääräiset" rahat kannattaisi nyt sijoittaa. "Laskuissa oli virhe" – Salon tehtaan työntekijät lasketaan tuhansien sijaan sadoissa. Komeettalaskeutuja pakastui iäksi: "Signaali olisi suuri yllätys" Yle teki viime vuodelta 1,3 miljoonan tuloksen. Nyt se on virallista: Venäjä haastoi Ukrainan oikeuteen. Venäjän on jättänyt Lontoon ylemmän oikeusasteen tuomioistuimeen (High Court) haasteen koskien Ukrainan kolmen miljardin dollarin maksamatonta velkaa.

Nyt se on virallista: Venäjä haastoi Ukrainan oikeuteen

Asiasta ilmoitti Venäjän valtiovarainministeri Anton Siluanov, jonka mukaan Ukraina on syypää velkaongelman kiristymiseen. Ukrainan mukaan maa on pyrkinyt saavuttamaan hyväksyttävän velkasovun kaikkien velkojiensa kanssa. Saksa on toiminut kiistassa välittäjänä, mutta tulos on jäänyt laihaksi. – Haaste on jätetty, koska yritykset käydä Ukrainan kanssa keskusteluja velan maksusta ja uudelleenjärjestelystä ovat epäonnistuneet, Siluanov sanoi. Venäjä vaatii Ukrainalta lainasummaa kokonaisuudessaan, 75 miljoonan dollarin maksamattomia korkoja sekä oikeudenkäyntikulujen maksamista. Laina on myönnetty vuonna 2013, kun Ukrainassa oli vielä vallassa entinen presidentti Viktor Janukovytš. ∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇ Maan nykyinen pääministeri Arseni Jatsenjuk on ilmoittanut toistuvasti, ettei maa aio maksaa lainaa.

Raportti: Ydinvoimaloiden alasajoon ei ole varauduttu Euroopassa 118 miljardia euroa uupuu. Euroopan maat eivät ole varautuneet riittävästi ydinvoimaloiden käytöstä poistamisen aiheuttamiin kuluihin, arvioi Euroopan komissio vielä julkistamattomassa, uutistoimisto Reutersin näkemässä raportissa.

Raportti: Ydinvoimaloiden alasajoon ei ole varauduttu Euroopassa 118 miljardia euroa uupuu

Komissio arvioi Euroopan varautumista ajoittain, mutta edellinen analyysi julkaistiin vuonna 2007 eli ennen Japanin Fukushiman ydinkatastrofia. Tilanne on muuttunut selvästi Fukushiman jälkeen. Euroopan suurin talous Saksa on päättänyt hylätä ydinenergian viimeistään vuonna 2022. Selvitys oli tarkoitus päivittää viime vuoden loppuun mennessä. Komission selvityksen mukaan Euroopan maat ovat varanneet noin 150 miljardin euron varat ydinlaitosten käytöstä poistamiseen ja ydinjätteestä huolehtimiseen. Euroopan komissio kieltäytyi kommentoimasta julkistamatonta asiakirjaa. Ydinvoiman puolesta puhuva järjestö Foratom uskoo, että raportti julkaistaan tämän kuun aikana. Britannia varautunut parhaiten ∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇ Stockmann povaa: Tappioputki katkeaa. Tavarataloyhtiö Stockmannin tappio kutistui selvästi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Stockmann povaa: Tappioputki katkeaa

Liikevaihto jatkoi kutistumistaan. Stockmann teki loka-joulukuussa 2,9 miljoonan euron tappion ennen veroja. Vuotta aiemmin vastaavaan aikaan tappiota kertyi 33,5 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio supistui 0,27 euroon, kun tappio vuotta aiemmin oli 0,56 euroa. Jatkuvien toimintojen liikevaihto laski 420,0 miljoonaan euroon vertailukauden 476,3 miljoonasta eurosta. Taloustiedot Tulos 1000 € Kaikki yrityksen taloustiedot. Aiempaa useamman työkyky estää työnsaannin.

Tuore väitöskirja valottaa pitkäaikaistyöttömyyden ankeaa taustaa.

Aiempaa useamman työkyky estää työnsaannin

Oulun yliopistossa väitellyt Raija Kerätär arvioi, että työttömistä ainakin 20–25 prosenttia on tosiasiassa työkyvyttömiä tai tuen ja hoidon tarpeessa. Kerättären tutkimus käsitteli Paltamon kunnan työttömiä. Lisäksi hän tutki Oulun, Raahen ja Kainuun alueiden työvoiman palvelukeskusten asiakkaita. Paltamossa 27 prosentilla työttömiä oli siinä määrin työkykyongelmia, että he eivät pärjänneet avoimilla työmarkkinoilla.

Palvelukeskusten asiakkaista 80 prosentilla oli kuntoutuksen tai hoidon tarvetta. Lohi on nyt kalleinta 20 vuoteen kalatalo ei usko hintojen laskevan. Riippuvuus Venäjästä hiertää EU valmistautuu energia-alan globaaliin muutokseen. EU:n komissio on esitellyt energiavarmuuspaketin, jolla on tarkoitus valmistautua EU:n energia-alan maailmanlaajuiseen muutokseen ja mahdollisiin energiatoimitusten katkoksiin.

Riippuvuus Venäjästä hiertää EU valmistautuu energia-alan globaaliin muutokseen

Yksi puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin komission painopistealueista on sellaisen eurooppalaisen energiaunionin luominen, jossa noudatetaan tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastopolitiikkaa. Maailman johtajat hyväksyivät uuden ilmastosopimuksen joulukuussa Pariisissa. Energiaunionilla tähdätään myös energian hinnan alentamiseen sekä riippuvuuden vähentämiseen Venäjästä. Esimerkiksi Suomi on kaasun osalta täysin riippuvainen tuonnista, eikä tilanteeseen ole vuodelle 2030 ulottuvien ennusteiden mukaan tulossa muutosta.

Suomessa kaasun osuus primaarienergialähteistä on tosin alle 10 prosentissa. Uudessa energiavarmuuspaketissa esitellään muun muassa toimenpiteitä kaasuntoimitusten katkostilanteissa. . – Silloin sanottiin, ettei sama saa toistua enää koskaan. . ∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇ VR laski hintoja, Onnibus riemuitsee: "Tämä on hieno päivä" VR ilmoitti junalippujen hinnan alennuksista tänään, ja osan kunniasta ottaa linja-autoyhtiö Onnibus.comin toimitusjohtaja Pekka Möttö. – Tämä on hieno päivä.

VR laski hintoja, Onnibus riemuitsee: "Tämä on hieno päivä"

Olemme tehneet neljä vuotta hullun lailla duunia pienellä porukalla suomalaisen joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantamiseksi, ja nyt alkaa tulla hienoja tuloksia, Möttö sanoo Taloussanomille. VR:n lippu-uudistuksen taustalla on hintakilpailu ja säästökuuri. Helpolla säästöt eivät ole syntyneet, mutta Mötön mukaan hinnan alennukset auttavat lopulta kaikkia joukkoliikenteen toimijoita.