background preloader

Tainaelomaa

Facebook Twitter

Ihanaa pannupullaa - helppoa ja nopeaa. Herkullinen ja helppotekoinen pannupulla on valloittanut monen leipurin sydämmen.

Ihanaa pannupullaa - helppoa ja nopeaa

Leipuriopiskelijoiden kommentit tästä herkusta ovat olleet seuraavanlaisia. Focaccia-leipä. Optical illusion. FOCACCIA LEIPÄ. Pellillisellä focacciaa ruokkii jos ei nyt pientä jalkapallojoukkuetta niin ainakin ryhmän ruokabloggaajia Blogiringin syysiltamissa.

FOCACCIA LEIPÄ

Minulle napsahti siis focaccia-nakki, Lauran tähti hämmensi armeijatykillisen verran tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja hieman epäonnisen Marian pieni leipomon kakkutäyteexperimentin seurauksena Stockmann vastasi suklaakakusta. Toivottavasti suklaakakku maistui sille Kallion pitkäkyntiselle, joka varasti kakkulaatikot toimistomme rappusilta luulleen niitä pussikaljoiksi ;) Italialainen focaccia ei ole rasvakammoisille. Tuntui että leipä imi öljyä kuin sieni, ja silti leivänpohjaan olisi voinut laittaa vielä lorauksen reilummalla kädellä.

Omaan suuhun focaccia on parhaimmillaan ihan vain suolan ja rosmariinin kera, mutta päälle voit laittaa niin juustoa, sipulia kuin lihaakin. Tomaatti-katkarapukeitto, resepti – Ruoka.fi. Uunilohi ja fenkoli-purjomuhennos. Fenkoli-tomaatti-fetalisäke. Omenapiirakkakakku. Mausteinen omenapiirakka: 150 g voita tai margariinia 1 ½ dl sokeria 2 munaa 3 ½ dl vehnäjauhoja 1 ½ tl Meira leivinjauhetta 2 tl Meira vaniljasokeria 1 tl Meira kanelia 1 tl Meira kardemummaa ½ tl Meira neilikkaa ¼ tl Meira suolaa ½ ps (à 80 g) Meira hasselpähkinärouhetta 1 ½ dl kevytmaitoa 2 isoa omenaa.

Omenapiirakkakakku

New York cheese cake. Uusi ystäväni – bataatti. Vaikea ehkä uskoa, mutta en ole koskaan valmistanut mitään bataatista.

Uusi ystäväni – bataatti

Tietysti olen sitä monessakin muodossa syönyt ja tiedän, että tämä makea ‘peruna’ (perunahan se ei ole) on hyvä valinta tavallisen perunan sijaan ainakin silloin tällöin. Bataatissa on paljon kuituja ja matala glykeeminen indeksi, eli sen hiilihydraatit imeytyvät elimistöön hitaasti, eivätkä näin ollen aiheuta vereen sokeripiikkiä. Lisäksi se kuuluu olevan hyvä C-, ja A-vitamiinien lähde.

Mutta niin makea se on, että varmaan siitä voisi jälkkäripiirakankin vääntää.. Nyt kuitenkin kokeilin sitä timjamin, chilin ja valkosipulin kanssa, eikä takuulla jäänyt viimeiseksi kerraksi. Omena-juustokakku. LUUKKU 19: JOULUN IHANIN JÄLKIRUOKA – VALKOSUKLAAPANNACOTTA. Paahdetusta valkosuklaasta tehty pannacotta valloittaa joulun jälkiruokapöydässä.

LUUKKU 19: JOULUN IHANIN JÄLKIRUOKA – VALKOSUKLAAPANNACOTTA

Helpon herkun voi valmistaa hyvissä ajoin etukäteen. Näin joulun alla uunimme on käynyt kuumana. Varsin monta kertaa uunin lämpöön on sujahtanut valkosuklaata paahtumaan. Paahdetusta valkosuklaasta tehtyä vaahtoa on nähty niin pavlovan päällä kuin puolukkakeikauskakun kerallakin. Ja jos olen rehellinen, sitä on lusikoitu suuhun ihan sellaisenaankin, pari kertaa myös murusteltujen piparkakkujen ja puolukoiden kanssa.

Paras joulujälkkäri on paitsi hyvän makuinen, myös etukäteen valmistettavissa. Aina akku loppu! - 6 konstia mobiililaitteen virran säästämiseen. Nykyaikainen mobiililaite kuluttaa tuhottomasti energiaa.

Aina akku loppu! - 6 konstia mobiililaitteen virran säästämiseen

Tehokas prosessori, langattomat yhteydet, avoinna olevat sovellukset ja iso kosketusnäyttö vievät niin paljon virtaa, että kovassa käytössä puhelimen akku saattaa antaa periksi jo ennen iltaa. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että akkuteknologia ei ole kehittynyt Mooren lain mukaisesti, kuten mobiililaitteiden muut osat.

Samanaikaisesti laitteista pyritään puristamaan jokainen ylimääräinen gramma ja sentti pois. Kamera yhtä tutuksi kuin kynä. What Causes Them and How to Get Sharp Photos! Lukuja Liikkuen – Tavuja Touhuten. Kaikki menetelmäoppaat. Arjen sankarit Kaikki menetelmäoppaat - Monitaiteisuus Opas sisältää huomioita, vinkkejä ja esimerkkejä, kuinka suunnitella ja toteuttaa yhteisiä ja erillisiä taidetyöpajoja lapsille ja vanhuksille.

Kaikki menetelmäoppaat

Tavoitteena on madaltaa kynnystä käyttää niissä taiteen keinoja sekä ammattitaiteilijoiden avustuksella, että omaehtoisesti. Kantavana ideana on tutkia arjen sankaruutta tarinoiden avulla ja innoittamana. OPEN LEIKKIKOULU. Lukuja Liikkuen – Tavuja Touhuten. Ohjelmasarjoja opetuskäyttöön. FODMAP-ruokavalio? Linkkivinkit ÄIKKÄÄN. Couscous-salaatti. Neulottu vauvan pintaneulesetti Novita Nalle. Jakku Takakappale Luo ohuemmille puikoille 68(74)78 s ja neulo ainaoikeaa 7 krs.

Neulottu vauvan pintaneulesetti Novita Nalle

Vaihda työhön paksummat puikot. Pitsineulehuivi Novita Puuvilla-bambu. Daily 5 - The Daily Cafe. Prinsessa Estellen nuttu. Ruotsin hovin julkaisemassa kuvassa prinsessa Estelle on kolmen päivän ikäinen.

Prinsessa Estellen nuttu

Hänen yllään olevan nutun on neulonut kuningatar Silvian äiti Alice. Suloisen prinsessan nuttukin oli kerrassaan hurmaava. Nyt voit neuloa omalle pikkuprinsessallesi nutun samaan tyyliin. Tarvikkeet. Novita Oy - Neulemalli: Neulotut vauvan tossut. MallineuleetSileä oikea neule suljettuna neuleena: neulo kaikki krs:t oikein.

Novita Oy - Neulemalli: Neulotut vauvan tossut

Palmikkoneuleet: neulo ruutupiirrosten ja ohjeen mukaan. Pitsineule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan. Ainaoikeinneule suljettuna neuleena: neulo vuorotellen 1 krs nurin, 1 krs oikein. Sileä nurja neule suljettuna neuleena: neulo kaikki krs:t nurin. Ainaoikeinneule tasona: neulo kaikki krs:t oikein. VAALEANPUNAISET TOSSUT Luo ohuemmille puikoille 36 s ja jaa s:t neljälle puikolle, 9 s kullekin. Skillinopat - Skillikortit - Skillilataamo. PIKAGRANOLAA JA MARJAISAA SMOOTHIETA. Voihan vide mä sanon! Lueskelin teidän kommenttejanne tähän postaukseen, ja en voi muuta sanoa kuin VAU. Rakkaat ihmiset siellä ruudun toisella puolen: teillä on upeita unelmia, ja lupaan, että voitte niistä jokaisen saavuttaa, jos vain sitä oikeasti tahdotte. Saanen näin ensi hätään kuitenkin täyttää yhden unelmistanne? Sellaisen unelman, jota ette ehkä vielä tienneet teillä olleen. Saanen kertoa teille, että on olemassa jotain niin törkeän hyvää ja helppoa kuin tämä pikagranola?

Näin teet turvalonkeron keskoselle. Ohjeet löytyvät myös muun muassa Facebookista. Käsityön materiaalipankki. Shakshuka – paistetut munat mausteisessa tomaattikastikkeessa. Opetuksen eheyttäminen - Suomen Latu. Eheyttävä opetus, kokonaisopetus, teema-opetus, projektilähtöisyys tai ilmiöpohjaisuus – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Historiallisesti eheyttävä opetus ei ole uutta Suomessa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) eheyttävä opetus nousee esille monialaisten oppimiskokonaisuuksien rinnalle. Seuraavissa osioissa tarkastellaan eheyttäviä ja monialaisia oppimiskokonaisuuksia eri lähtökohdista. Integroituja kokonaisuuksia: syksy, kevät, talvi Ensimmäisissä esimerkeissä oppiaineista on pyritty muodostamaan integroituja kokonaisuuksia, jolloin oppitunnin aikana käsitellään matematiikkaa, ympäristöoppia ja äidinkieltä lähiluonnossa.

Toiminnallisia aktiviteetteja kuten teemapäiviä: jälkijahti, linturetki, vesitutkimus Tästä voit tulostaa ideoita talviseen jälkijahtipäivään, lintutornilla vierailuun ja vesitutkimuksiin. Suomalaisuuden ilmentymiä eri vuosikymmenten ohjelmissa. 1980-luvulla päättyi Urho Kekkosen yli 25-vuotinen presidenttikausi. Harissa - Reseptit - Ilta-Sanomat. Kasvispiirakka, maidoton. Juhlatarjoilut jatkuvat... Suolaisena piirakkana tarjosin tällä kertaa kasvispiirakkaa. Tein piirakan maidottomana, mutta voit tehdä piirakan tavallisena versiona valitsemalla tavallisen piirakkapohjan täältä ja vaihtamalla kaurakerman tavalliseen ruokakermaan.

Kasvispiirakka maidoton 150g maidotonta margariinia (hopeinen sunnuntai) 3 dl vehnäjauhoja. Paperikala. Eilen tyttäreni laittoi videon paperikalasta. Lukuhaaste 2017. Lamington-kookosleivokset.