background preloader

Finnish blogs

Facebook Twitter

Blogi. Helsingin vihreitä ehdokkaita Yrjönkadun katujuhlassa 22.9.2012 yhdessä eettisen banaanin kanssa. Read More 140 miljoonaa naista kärsii sukuelinten silpomisesta. Yli miljardi ihmistä asuu maissa, joissa perheväkivalta ei ole rikos. Väkivallan pelko on myös merkittävä syy sille, että tytöt jäävät pois koulusta. naisiin & tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi maailmassa. Kirjoittelin viime viikolla vegaaniruokavaliosta päiväkodissa . Viikonloppuna kävimme hyvän ystävämme lapsen nimijuhlissa ja kummilapsemme 2-vuotissyntymäpäivillä, joten jatketaan vielä toisen kirjoituksen verran ruokateemasta. Ekologisista nimijuhlista olen kirjoittanut aikanaan tänne . En käytä alkoholia, olen ruokavalioltani vegaani eli en syö mitään eläinperäistä ruokaa ja lisäksi vältän roskaruokaa, kuten karkkeja, pullaa, kakkuja, keksejä, sipsejä ja limsaa, niin paljon kuin mahdollista. Ikinä meitä ei ole huomioitu varmasti yhtä hyvin kuin noissa juhlissa. Read More Paikalla oli koko Vihreiden ykköskenttä.

Ajatuksia partiosta. Aloittelevan valokuvaajan arkea. Silmun silmukat. Lohi aseenaan. Peliblogit. Blogilista.