background preloader

Ympäristöetiikkaan

Facebook Twitter

Järjestö: Ääriryhmät värväävät pakolaislapsia rahalla, ruoalla ja matkoilla Eurooppaan. Uusia jäseniä etsivät jihadistijärjestöt ovat ottaneet kohderyhmäkseen yksinäiset pakolaislapset ja -nuoret, varoittaa brittiläinen ääriajattelua tutkiva Quilliam-ajatushautomo tuoreessa raportissaan.

Järjestö: Ääriryhmät värväävät pakolaislapsia rahalla, ruoalla ja matkoilla Eurooppaan

Maanantaina julkaistun raportin mukaan äärijärjestöt, kuten esimerkiksi Isis tai Nigeriassa toimiva Boko Haram, ovat pyrkineet värväämään pakolaisleireillä asuvia lapsia ja nuoria esimerkiksi tarjoamalla rahaa, ruokaa tai maksamalla ihmissalakuljettajille heidän kuljettamisestaan. Raportista uutisoivat muun muassa Thomson Reuters Foundation ja The Guardian. ”En usko, että kaikki [Isisin] teot ovat hyviä, mutta he ovat antaneet minulle paljon. Minulla on paikka, missä nukkua, saan ruokaa, käyn koulua ja saan jonkin verran rahaa”, raportissa siteerataan Thomson Reuters Foundationin mukaan 15-vuotiasta poikaa. Hänet rekrytoitiin järjestön mukaan Isisin jäseneksi pakolaisleirillä Jordaniassa. Isis on kärsinyt sotilaallisia muun muassa Syyriassa ja Irakissa. Mies osti suloisen koiranpennun, joka kuoli heti – osa pentukaupasta on häikäilemätöntä - Kaupunki.

Helsinkiläismies osti tyttöystävälleen yllätyslahjaksi suloisen sekarotuisen koiranpennun.

Mies osti suloisen koiranpennun, joka kuoli heti – osa pentukaupasta on häikäilemätöntä - Kaupunki

Kuusi päivää myöhemmin pentu kuoli. Sitä ennen se makasi velttona kyljellään ja itki surkealla äänellä tunnista toiseen särkylääkkeistä huolimatta. Koira lopetettiin sen kärsimien vakavien oireiden vuoksi. Sen kuolinsyy selviää vasta ruumiinavauksen jälkeen. Tunnistatko vegaanin? Selvitä Kuukausiliitteen testillä - Kuukausiliite. Kasvissyönti on nousussa.

Tunnistatko vegaanin? Selvitä Kuukausiliitteen testillä - Kuukausiliite

UNIVERSAL DECLARATION OF ANIMAL RIGHTS. Eläinten oikeuksien julistus: Ensimmäinen artikla Kaikki eläimet syntyvät tasavertaisin oikeuksin elämään ja olemassaoloon.

UNIVERSAL DECLARATION OF ANIMAL RIGHTS

Toinen artikla a) Kaikki eläimet ansaitsevat ihmiseltä arvonantoa ja elämää kunnioittavaa kohtelua b) ihmisellä ei ole lupa yhtenä elollisista lajeista anastaa itselleen oikeutta tuhota tai epäinhimillisesti käyttää hyväkseen muita eläimiä c) ihmisen velvollisuus on käyttää hyväkseen tietojaan eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. d) ja kaikille eläimille kuuluu oikeus ihmisen huomion, hoivan ja suojelun saamiseen Kolmas artikla a) Eläintä ei saa pahoinpidellä tai saattaa julmien tekojen kohteeksib) jos eläin on lopetettava tulee se tehdä nopeasti ja tuskaa tuottamatta. WWF. Oikeutta eläimille. Monet ajattelevat, että eläinten käyttö on “luonnollista” ja siksi hyväksyttävää. Kuten näillä sivuilla huomaat, on nykyinen eläinteollisuus kuitenkin kaukana “luonnollisesta”. Eläimiä pidetään olosuhteissa, joissa niille pitkän evoluutiohistorian aikana syntyneet lajityypilliset käyttäytymistarpeet eivät voi toteutua.

Eläinten fysiologia pakotetaan tuottamaan mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti sillä seurauksella, että niillä on vakavia, pahimmillaan jopa kävelyä tai hengitystä vaikeuttavia kehityshäiriöitä. Naaraat pakotetaan jatkuvaan raskauskierteeseen. Poikaset erotetaan emoistaan usein heti syntymän jälkeen ja ne joko tapetaan tai kuljetetaan tehotuotantoyksiköihin keinoruokittavaksi, jotta ne kasvaisivat teurasikään mahdollisimman nopeasti.

Eläinten kehosta on tullut optimoitu tuotantolaitos, jonka rinnalla eläinten omilla kokemuksilla ei ole merkitystä. Animalia. Pääseekö koira taivaaseen? - Kuopion seurakunnat. Kuvittelen näkevinäni koirani silmissä ymmärryksen pilkahduksen.

Pääseekö koira taivaaseen? - Kuopion seurakunnat

Mitähän sinä koirakulta ajattelet? Osaatko omalla tavallasi kunnioittaa Jumalaa? Näin päädyn pohtimaan, pääsevätkö eläimet taivaaseen. Siihen ei löydy lopullista vastausta, mutta jotakin voidaan aavistella. Kristikunta on Uuden testamentin ajoista alkaen odottanut aikojen lopulla perustettavaa uutta taivasta ja maata. Niinpä taivasmaailmassa voi hyvinkin olla myös eläimiä. Ehkä nämä eläimet uskovat Jumalaan samalla sanattomalla tavalla kuin kastettu sylivauva. Erään teorian mukaan tuleva maailma avautuu vain niille eläimille, jotka ihminen on ottanut elämänpiiriinsä. El imet esite kevyt.

Franciscus Assisilainen. Franciscus Assisilainen saarnaa linnuille.

Franciscus Assisilainen

Giotton maalaama fresko. Franciscus Assisilainen, "Jumalan pieni köyhä", ("Poverello", oikealta nimeltään Giovanni Francesco di Bernardone) (1181 tai 1182 – 3. lokakuuta 1226) perusti fransiskaanisen veljeskunnan. Paavi Gregorius IX julisti hänet pyhimykseksi 16. heinäkuuta 1228. Franciscus Assisilaisen pyhimyskalenterin mukainen muistopäivä on 4. lokakuuta, joka on myöhemmin hänen vuokseen otettu myös kansainväliseksi eläinten päiväksi. Tämän naisen neljän vuoden roskat mahtuvat lasipurkkiin, ja nyt hän auttaa muita pääsemään samaan.

Toukokuussa 1997 skinijoukko hyökkäsi Helsingin Kontulassa jalkapallokentällä pelanneiden somalien kimppuun.

Tämän naisen neljän vuoden roskat mahtuvat lasipurkkiin, ja nyt hän auttaa muita pääsemään samaan

Aseina heillä oli pesäpallomailoja, metalliputkia, kaapelipätkiä ja kirveenvarsia. Ilta-Sanomat uutisoi 27. toukokuuta 1997 tapauksesta näin: ”Skinhead-nuorten hyökkäys somalien kimppuun viime perjantaina Helsingin Kontulassa näyttää huolellisesti suunniteltulta iskulta. Ilmastosopimus Tällainen Pariisin sopimus on – Kunnianhimoisia tavoitteita ja heikkoja kohtia.

Kirjautuneena saat kaiken irti Ylen palveluista.

Ilmastosopimus Tällainen Pariisin sopimus on – Kunnianhimoisia tavoitteita ja heikkoja kohtia

Tietojen tallentaminen epäonnistui. Yritä hetken kuluttua uudelleen. Loimme sinulle valmiiksi nimimerkin, jolla sinut tunnetaan Ylen palveluissa. Voit ottaa sen käyttöön sellaisenaan tai keksiä uuden. Lähetämme salasanan vaihtolinkin sinulle sähköpostitse Saat pian sähköpostin osoitteeseen Seuraa sähköpostin linkkiä vaihtaaksesi salasanasi. Salasanasi on nyt vaihdettu. Yle Tunnus on aktivoitu. Voit nyt palata takaisin sovellukseen puhelimesi valikosta ja jatkaa sen käyttöä.

Saat pian sähköpostin osoitteeseen Seuraa sähköpostin linkkiä aktivoidaksesi Yle Tunnuksesi. Väärinkäytön estämiseksi haluamme varmistaa, että olet aito käyttäjä. Hs Pariisin ilmastosopimus. 1,5 astetta ja päästövähennysten tarkastelujaksot – mitä Pariisin ilmastosopimus on syönyt?

hs Pariisin ilmastosopimus

Jenni Virtanen Verna Vuoripuro Pariisi/Helsinki Puheenjohtajamaa Ranska julkaisi lauantaina iltapäivällä ”lopullisen sopimusluonnoksen”, jonka muotoiluja haettiin koko edellinen yö. Mikäli maat hyväksyvät tekstin, sopimuksesta tulee maailman ensimmäinen, kaikkia sitova kansainvälinen ilmastosopimus. Sopimuksessa on muutamia kohtia, jotka tekevät Pariisista nimenomaan historiallisen. ”Lämpötilan kasvu on pidettävä alle kahden asteen esiteolliseen aikaan verrattuna.

Ekoteologiasta; areiopagi. Sana ekoteologia tuo ihmisten mieleen hivenen erilaisia mielikuvia.

Ekoteologiasta; areiopagi

Joku ajattelee, että kyse on vahvan ideologisesta ”luonnonsuojeluteologiasta”. Toinen näkökulma tavoittaa ekoteologian laajemman luonteen, eli ylipäätään luonnon maailman ja sen arvon pohdinnan. Rajaviiva ekoteologian ja ”luonnon teologian” (theology of nature) välillä on häilyvä, ja näitä kahta termiä käytetään joskus synonyymeinä. Tämä kirjoitus keskittyy näiden kahden alan rajapintaan.

Ekoteologian painoarvo on noussut viime vuosikymmeninä samaan tahtiin ympäristötuhojen vakavoitumisen kanssa. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset evankelikaalikristityt tulkitsevat samoja raamatunlauseita keskenään eri tavoin: mikä on ”hallintavallan” suhde käskyyn ”viljellä ja varjella” (1.Moos.1–2)? Nykyään voidaan erottaa toisistaan luonnontieteen ja teologian välistä suhdetta selvittelevä ala (religion and science, theology and science) sekä ekoteologia, mutta näillä kahdella on väistämättä paljon yhteistä.