background preloader

Matkailu

Facebook Twitter

Tänne Tallinnassa oikeasti kannattaa mennä: 37 vinkkiä urbaaniin reissuun - Ulkomaat. Ensi tiistaina televisioon palaa legendaarinen X-Files -sarja.

Tänne Tallinnassa oikeasti kannattaa mennä: 37 vinkkiä urbaaniin reissuun - Ulkomaat

Toimittaja Jutta Sarhimaa katsoi 90-luvulla hitiksi nousseen sarjan lähes kaikki jaksot. Selvisi, että se on tärkeämpi kuin koskaan. Olen viime viikkoina katsonut Salaiset kansiot (eng. The X-Files) lähes kokonaan. En ollut nähnyt sarjaa aiemmin. Sitten tuli tieto, että vuonna 2002 päättynyt sarja saa pian jatkoa. Olen käyttänyt katseluun lokakuun jälkeen yli 150 tuntia. Katsotaanpa, miksi. Aluksi Chris Carter sai idean. Parikymppinen Carter työskenteli 1990-luvun alussa surffauslehden toimittajana ja oli lukenut tutkimuksen, jonka mukaan kolme prosenttia amerikkalaisista uskoi tulleensa abduktoiduksi eli avaruusolentojen kidnappaamaksi. Lentävät lautaset valtasivat popkulttuurin jo 1940-luvulla, kun USA:n ilmavoimat ilmoittivat löytäneensä lentävän kiekon Roswellista New Mexicosta.

Yhdysvalloissa takana olivat Watergate-skandaalin ja suurten pettymysten 70-luku sekä kylmän sodan ja AIDS-epidemian 80-luku. Tallinnan vanhankaupungin huiput. Tallinnan vanhallekaupungille on käynyt samoin kuin Tukholman Gamla Stanille pari vuotta sitten: siitä on tullut jälleen trendikäs.

Tallinnan vanhankaupungin huiput

Herkuttele Leib Resto & AedPienellä sisäpihalla sijaitseva ravintola (Uus 31, leibresto.ee) on hinta-laatu­suhteeltaan todellinen löytö. Tarjolla on tyylikästä ruokaa virolaisista raaka-­aineista. Talon leipä on taivaallista, kuten pihvikin. CruCru-hotellin nimikko­ravintola (Viru 8, crurestoran.eu) sopii hemmotteluun. Kahvittele Kohvik SinilindHauskasti retrohenkeen sisustettu kahvila (Müürivahe 50) on erityisesti tyyli­tietoisten tallinnalaisten suosiossa. Juhli Paar VeiniNuorten aikuisten suosimasta viinibaarista (Sauna 1, paarveini.ee) saa puolen litran karahvin talon viiniä seitsemällä eurolla. FrankFunkishenkeen sisustettu bistro (Sauna 2, frankbistro.ee) tarjoilee suosittuja cocktaileja, hauskoja hampurilaisia ja esimerkiksi englantilaista aamiaista. Lontoon parhaat palat. Queen Elizabeth Olympic ParkLontoo on puistojen kaupunki.

Lontoon parhaat palat

Uusin tulokas on viime vuonna avattu Olympiapuisto, joka syntyi kesän 2012 olympialaisten tapahtuma-alueelle. Puerto del Carmen Ferry, Fuerteventura. You are here: Fuerteventura > Information Pages > Ferry and boat trips > Ferry - Puerto del CarmenPRINCESA ICO - THE LANZAROTE EXPRESS Formerly simply an occasional pleasure cruise, this fabulous catamaran now makes a regular journey between Corralejo, in the north of Fuerteventura, and the resort of Puerto del Carmen on the east coast of Lanzarote.

Puerto del Carmen Ferry, Fuerteventura

You can now enjoy the best of two worlds; the boat has submarine vision (thats underwater windows to the uninitiated) to enable you to view the wonderful variety of sea-life that fills the waters surrounding these islands, as well as being able to spend a few hours in Puerto del Carmen, shopping, sight-seeing or simply relaxing in any one of the multitude of bars and restaurants along the sea front, before making the return voyage later in the afternoon.

There are 4 crossings daily except Thursdays and Sundays, the boat having a capacity of 250 passengers. To be prepared for your journey, boarding time is 15 minutes before departure. Edullinen Tukholma. Talven selän taituttua veden ympäröimä Tukholma avautuu matkailijoille koko värikirjossaan.

Edullinen Tukholma

Tukholman historiallista siluettia voi ihailla vaikkapa Södermalmin yltä, lukuisten vesireittien varrelta tai Kaknäs-tornin huipulta. UK Travel Blogger Who Loves Festivals and Travel31 Photos Guaranteed to Make You Want to Visit Tallinn. Loved Tallinn.

UK Travel Blogger Who Loves Festivals and Travel31 Photos Guaranteed to Make You Want to Visit Tallinn

I was expecting drunk stag groups and grim Soviet vibes but instead I found a quaint and unique city filled with interesting boutique shops, healthy restaurants, hipster bars, stunning parks and a full schedule of year round festivals. I’ll definitely be going back. I took a lot of photos in my four days in Tallinn, seeing as I’d just got my new camera, so here are 31 of my most favourite, guaranteed to make you want to book that cheapo flight and get yourself over to Estonia. Or at least think about doing it, for a few seconds. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.

Tänne Tallinnassa oikeasti kannattaa mennä: 37 vinkkiä urbaaniin reissuun - Ulkomaat. Pyöräilijän salaiset menovinkit Tallinnaan - Hidasta Elämää. Kuvat: Sanna Wikström (ellei toisin mainittu) Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että pyöräilijän Tallinna on paljon laajempi kuin keskustan turistipaikat?

Pyöräilijän salaiset menovinkit Tallinnaan - Hidasta Elämää

Päivä Tallinnassa on hyvin erilainen pyöräilijälle – kahdeksan tunnin aikana (Eckerö Linen päiväristeily, Tallinnassa klo 11–19) ehtii nähdä palan autenttista Tallinnaa laajasti ja kattavasti. Toimituksemme otti pyörät alle Helsingissä, sujahti sulavasti pyörillä laivaan ja kruisaili aurinkoiseen Tallinnaan. Search. #arjenyläpuolella Onnistain on puolet sinun.

search

Livet & Helsingfors: Guiden: Los Angeles. Det här är givetvis mig högst personliga guide och eftersom jag bara bott här i ett och ett halvt år finns det en massa ställen jag inte har koll på, men men här kommer mina favoriter: Guisados i Echo Park.

Livet & Helsingfors: Guiden: Los Angeles

Ta med en egen öl eller drick deras melonsaft. Beställ tre-fyra tacon eller samplern och sitt utomhus. Billigt och mysigt, stänger tidigt. Eller Reel In i Malibu, bra och plånboksvänliga tacos. Blicka ut över Stilla havet från Shangri Las takterrass, Ace Hotels takterrass, Dresden, Blind Dragon, Chateau Marmont, The Sunset Junktion, sjung karaoke i ett eget rum i Little Tokyo. GÖRAMen sen då, när magen är mätt och drinkglasen tomma? Eller till Franklin Canyon, Runyon Canyon eller Topanga. Är också väldigt förtjust i Palm Springs och Joshua Tree, men det blir två tre timmar österut från Los Angeles.