Pajut. Pajunkissa.
Pajut (Salix) on puuvartisten kasvien suku pajukasvien (Salicaceae) heimossa. Pajujen suvussa on noin 450 kaksikotista varpu-, pensas- tai puumaista lajia. Suomessa eri pajulajeja kasvaa noin 20. Niitä kasvaa varsinkin purojen, ojien ja pienten jokien varsilla. Nopeakasvuisuutensa vuoksi pajuja hyödynnetään energiapuuna (vesipaju). Paju versoo uinuvista silmuista ja juurivesoista ja on siksi vaikea hävitettävä. Useimmat pajut kukkivat varhain keväällä, ennen kuin niihin on kasvanut lehtiä. Pajulajeja ja -lajikkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Pajulajeista, joita kasvaa Pohjoismaissa, erotetaan usein alalajeja ja muunnoksia. Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Luettelo Suomessa kasvavista pajuista Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Jump up ↑ (Toimimaton linkki, 14. heinäkuuta 2007)↑ Jump up to: a b c d e f g h i j k Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio.
Metsähaapa. Metsähaapa eli haapa (Populus tremula) on lehtipuu, joka kuuluu haapa- ja poppelipuiden sukuun.
Se on nopeakasvuinen puu, jonka lehdet värisevät pienessäkin tuulessa. Puuaines on pehmeää ja vaaleaa. Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Metsähaapaa tavataan suuressa osassa Eurooppaa, Vähä-, Keski-, Pohjois-, ja Itä-Aasiassa sekä Afrikan Algeriassa. Suomessa haapa kasvaa koko maassa. Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Haapa voi kasvaa 30 metrin pituiseksi. Haavan lehti. Pylväshaapa Populus tremula 'Erecta' Haavan käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Haavan puuaines on hyvin vaaleaa ja kevyttä, ja sitä käytetään muun muassa saunanlauteisiin.[2] Haavassa lehtipuuna ei ole männyn tai usein saunan seinissä käytetyn kuusen tapaan pihkaa ja hitaasti lämpöä johtavana pehmeänä puuna se on miellyttävä istua.
Muinoin järeistä haavanrungoista valmistettiin haapioita, eli koverrettuja veneitä. Luonnon monimuotoisuuden kannalta haapa on Suomen metsien avainlaji. Pihlajat. Kotipihlaja kukkii suurimmassa osassa Suomea kesäkuussa.
Riippapihlaja täydessä marjassa Pihlajat (Sorbus) on kasvisuku, johon kuuluu 100–200 lajia. Pihlajat ovat pienehköjä puita tai pensaita. Lajien määrässä on suurta epätarkkuutta, koska pihlajia on monia lähisukuisia kantoja, jotka toiset kasvitieteilijät laskevat erillisiksi lajeiksi, toiset eivät. Pihlajat kuuluvat ruusukasvien heimoon (Rosaceae) ja ovat varsin läheistä sukua orapihlajille (Crataegus) ja omenapuille (Malus). Pihlajien suvun puut ja pensaat ovat levinneet koko Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Aasian lauhkean vyöhykkeen alueille.
Lepät. Lepät (Alnus) on koivukasvien (Betulaceae) heimoon kuuluva kasvisuku, joka sisältää noin 30 puu- ja pensaslajia.
Lepät ovat levinneet koko pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealle vyöhykkeelle, joitain lajeja tavataan myös Andeilla. Suomessa kasvaa kaksi lajia yleisenä, harmaaleppä (Alnus incana) ja tervaleppä (Alnus glutinosa), jotka ovat myös laajalle levinneitä Euraasiassa.[1] Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Leppä kukkii keväällä ennen lehtien puhkeamista. Lepät ovat kesävihantia yksikotisia puita tai pensaita. Lepät kukkivat tavallisesti ennen lehtien puhkeamista. Molemmat Suomen leppälajit kukkivat hyvin varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Leppä voi hyvällä kasvupaikoilla elää yli satavuotiaaksi. Leppälajeille tyypillistä on taipumus kasvattaa juurivesoja. Leppien juurinystyröissä elää Frankia-sädesieniä, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Mänty. Mänty eli metsämänty (Pinus sylvestris) on mäntyjen (Pinus) sukuun kuuluva havupuu, joka kasvaa luonnonvaraisena Euraasiassa.
Männystä käytettyjä nimityksiä suomen kielessä ovat myös länsimurteissa käytetty honka ja itämurteissa käytetty petäjä, jotka tarkoittavat suureksi kasvanutta mäntyä. Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Mänty on ikivihreä puu, jonka neulaset pysyvät puussa yleensä 3–5 vuotta. Vanhin neulasvuosikerta varisee pois puusta syksyllä. Neulaset ovat pareittain kääpiöversoissa. Mänty on tuulipölytteinen ja paljassiemeninen. Männyllä on voimakkaat juuret, jotka pureutuvat syvälle maahan. Vanhoissa, vähintään 150 vuoden ikäisissä männyissä on kilpikonnankuvioinen paksu kaarna eli niin sanottu kilpikaarna, joka suojaa puuta metsäpaloilta. Kataja. Kataja eli kotikataja (Juniperus communis) on sypressikasvien (Cupressaceae) heimoon kuuluva havupuu.
Se on maailman laajimmalle levinnyt paljassiemeninen kasvilaji ja sitä esiintyy koko Suomessa.[1] Katajan puuaines on sitkeää: se taipuu muttei katkea. Tästä juontuu suomalaisten kutsuminen "katajaiseksi kansaksi".[2] Kuuset. Kuuset (Picea) on havupuusuku, jonka edustajat kasvavat pohjoisella pallonpuoliskolla.
Lajeja on 30–50 kappaletta ja niiden tarkkaa määrää on vaikea ilmoittaa, koska lajimäärityksiä vaikeuttavat lajinsisäinen muotovaihtelu ja lajien välinen risteytyminen.[1] Suomessa kasvaa luonnonvaraisena vain metsäkuusi (Picea abies) alalajeineen. Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Kuuset ovat yleensä keskisuuria tai suuria ainavihantia yksikotisia puita kasvaen 20–90 metrin korkeuteen, tai harvoin pensaita. Latvus on pysty ja kartiomainen. Oksat haarautuvat rungosta säteittäisesti. Käpy kypsyy kukintavuoden syksyllä 4–8 kuukauden kuluttua pölytyksestä. Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] Monia kuusilajeja käytetään sekä metsäteollisuuden raaka-aineena että koristepuina. Koivut. Suomalaista istutuskoivikkoa keskikesällä.
Koivut (Betula) on kasvisuku, johon kuuluu noin 120 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkean vyöhykkeen puita ja pensaita. Ne ovat kesävihantia, tuulipölytteisiä ja yksikotisia. Lehdet ovat oksilla kierteisesti ja ne ovat yleensä ehytreunaisia, mutta joskus liuskaisia. Emi- ja hedenorkot ovat samassa puussa. Eminorkot ovat hedenorkkoja pienempiä ja kukkiessaan pystyjä.