background preloader

Psykologia 2

Facebook Twitter

Mitä vauvan itku paljastaa? | Akuutti. Vastasyntyneiden itkuissa on eroja, jotka voivat kertoa lapsen terveyteen liittyvistä ongelmista. Tampereella on kerätty itkunäytteet yli sadalta vauvalta. Niistä yritetään löytää merkkejä, jotka voisivat ennustaa tulevista ongelmista lapsen terveydessä tai kehityksessä. Lapsen itkusta etsitään merkkejä sairauksista ja kehitykseen liittyvistä ongelmista. – Meidän suuri linja on, että itkuääni analysoidaan ja sieltä erinäisistä äänen muuttujista etsitään sellaisia, jotka voisivat jollain tavalla olla merkkinä siitä, että lapsella on joku terveyden tai kehityksen ongelma. Me lähdettiin tutkimaan, voisiko löytyä yleistä mahdollista viitettä muiden merkkien kanssa yhdessä käytettynä, joka vahvistaa, että ehkä tällä lapsella on aihetta tutkia tarkemmin, toteaa monitieteellistä tutkimusryhmää vetävä, itkusta väitöskirjaansa tekevä psykologi Jaana Kivinummi Tampereen yliopistosta.

Itku tulee refleksinä Vastasyntyneen lapsen itku on refleksinomaista. Katja Isoahon esikoisensa kanssa. Eriksonin psykososiaalisen kehitysteorian kertaus. Mieti ensin, mikä on oikea vastaus. Kun haluat varmistaa oikean vastauksen, "maalaa" hiirellä ykköspainike (yleensä vasen painike) pohjassa käsitteen alla oleva tila.

Sieltä löytyy oikea vastaus. Minkä kehityksen alueiden teoria Eriksonin teoria on? Psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen Mitä Erikson tarkoittaa käsitteellä "kriisi"? Kehitystehtävä, jonka uusi ikäkausi tuo ihmisen eteen. Minkä muistisäännön avulla muistaa Eriksonin teorian vaiheet? PIA AILLEP = Perusluottamus I = Itsenäisyys A = AloitteellisuusA = Ahkeruus I = Identiteetti L = Läheisyys L = Luovuus E = Eheys eli minän eheysJA SITTEN MOLEMMAT PUOLET SANOTTUINA:P = Perusluottamus -- epäluottamus I = Itsenäisyys -- häpeä ja epäily A = Aloitteellisuus -- syyllisyysA = Ahkeruus -- alemmuus I = Identiteetti -- roolien hajaannus L = Läheisyys -- eristäytyminen L = Luovuus -- lamaantuminen E = Eheys eli minän eheys -- epätoivo Kuinka pitkä on Eriksonin teorian ensimmäinen vaihe?

Vuosi. Perusluottamuksen. Itsenäisyys. Ahkeruus. Luovuus. Hs. Ovatko nykyvanhemmat voimattomia uhmaikäisen edessä? Testaa, osaatko toimia raivoavan parivuotiaan kanssa Parivuotias heittäytyy selälleen ja kirkuu. Ei tehoa suostuttelu, ei järkipuhe, ei uhkailu eikä lahjonta. Uhmakohtaus iskee yleensä pahimmalla hetkellä, kiireessä, kaupassa tai jossain muussa julkisessa paikassa. Uhmaikäisten vanhemmat valittavat väsymystään somen keskustelupalstoilla tähän tapaan: Apua, olen ihan hukassa kaksivuotiaan tyttömme kanssa. Haluaisin tehdä kaikkea kivaa, käydä uimahallissa, pyöräilemässä ja kirjastossa, mutta pääsääntöisesti se ei onnistu.

Kaikilla on paha mieli kun pääsemme kotiin. ”On tärkeää ymmärtää, että 2–3-vuotias ei ole tahallaan hankala. Uhmaikä on hänen mukaansa siirtymävaihe, jolloin lapsi ottaa omaa tahtoa haltuunsa. ”Se on tosi tärkeä etappi psyykkisessä kehityksessä. Äidistä lapsen käytös tuntuu usein kohtuuttomalta. Aikuisen tärkeä tehtävä onkin auttaa lasta tunteiden käsittelyssä. Milloin sitten lapsen raivo ei enää ole normaalia uhmaa? A.P. Psychology Child Experiment - Piaget's Theory of Cognitive Development. Suomalaisryhmä valmisti murrosikäsoluja – niiden avulla ratkotaan puberteetin mysteerejä | Tiede | HS. Suomalaisryhmä valmisti murrosikäsoluja – niiden avulla ratkotaan puberteetin mysteerejä Suomalainen tutkimusryhmä on ensimmäisenä maailmassa tehnyt ihmisen kantasoluista murrosiän käynnistäviä hermosoluja. Nämä ihmisen aivoissa olevat ”murrosikäsolut” käynnistävät sukupuolihormonien erityksen lapsissa – siis aloittavat murrosiän. Murrosiässä ihminen saavuttaa aikuispituuden ja sukukypsyyden, joka on suvunjatkamiselle välttämätöntä.

Puberteetin alkamisen perimmäisin syy on kuitenkin selvittämättä, sanoo Helsingin yliopiston tutkimusryhmän johtaja, lastentautien erikoislääkäri Taneli Raivio. Joillakin harvoilla murrosikä ei ala lainkaan. Yksi syy siihen on ”murrosikäsolujen” toiminnan häiriö. Suomessakin on kymmeniä Kallmannin oireyhtymää sairastavia. ”Heidät yleensä tavoitetaan kouluterveydenhoidossa, ja oireyhtymään on hyvä hormonihoito”, Raivio sanoo. ”Hoitojen jälkeen oireyhtymä voi muistuttaa itsestään aikuisena, koska se aiheuttaa lapsettomuutta. Kasvatustaidon gigantit | Oppimistaidot | Oppiminen. Vanhemmille ja opettajille suunnattu sarja kertoo aikaansa edellä olleista pedagogeista, joiden ajatukset ovat muovanneet tämän päivän kasvatusta ja koulua.

Sarjassa esitellään Maria Montessori, Rudolf Steiner, Lev Vygotski, Ellen Key, John Dewey, Loris Malagussi, Jean Piaget ja Celestin Freinet. Osa 1/3: Rudolf Steiner ja Maria Montessori Jaksossa tutustutaan Rudolf Steinerin ja Maria Montessorin pedagogiikan syntyyn ja metodeihin. Vanhemmille ja kasvattajille suunnattu sarja kertoo aikaansa edellä olleista pedagogeista, joiden ajatukset ovat muovanneet tämän päivän kasvatusajattelua ja koulua. Osa 2/3: Celestin Freinet ja Reggio Emilia Jaksossa tutustutaan Celestin Freinet'n ja Reggio Emilian pedagogiikan syntyyn ja metodeihin. Vanhemmille ja kasvattajille suunnattu sarja kertoo aikaansa edellä olleista pedagogeista, joiden ajatukset ovat muovanneet tämän päivän kasvatusajattelua ja koulua. Psychology: Can Video Games for Children be Beneficial? “Teenagers out there could probably run a polar expedition,” says Suzie Hayman, co-author of Parents and Digital Technology, about the skills children develop through video games.

Although perceived as harmful, John Coleman and Suzie Hayman are adamant about how video games can benefit children. “They know how to get people together, they know about logistics. They know these things through playing that game.” Suzie agrees that she shared the perception of video games with a lot of parents; that they were passive and violent, but actually found the opposite was true. “I rather had this idea that games were very passive,” Suzie told us. It doesn’t stop there. But benefits can extend to learning at school too. Dr John Coleman and Suzie Hayman are both trustees of the charity Family Lives, which helps parents deal with the changes that are a constant part of family life. Kuinka rohkaista ujoa lasta? – Asiantuntijan viisi vinkkiä. "Lapseni on ujo, eikä uskalla mennä leikkimään muiden lasten kanssa. Hän ei uskalla puhua ihmisille, joita hän ei tunne ennestään. Mitä minun pitäisi tehdä? " Moni vanhempi kamppailee tällaisten huolten kanssa.

Lapsen ujous ahdistaa, mutta pitäisikö häntä suojella muilta vai rohkaista menemään toisten luo? Ujous on osa ihmisen temperamenttia, ja se on saatu synnyinlahjana, sanoo HUS:n psykologi Aino Plattonen. Plattosen mukaan on hyvä pitää mielessä, että ujous ei ole häiriö itsessään, vaan piirre, jota meillä on erilaisia määriä. Ovatko suomalaiset erityisen ujoja? Plattosen mukaan kaikkiin kansallisuuksiin mahtuu kaikkia ääripäitä. Ujosta lapsesta ei tule ahdistunutta aikuista Lapsuuden ujous ei tarkoita, että aikuisena joutuisi kärsimään ahdistuneisuudesta. Voimakas ujous tai sosiaalinen estyneisyys voivat kuitenkin olla riskitekijöitä. Yhdysvalloissa on tutkittu 1920-luvulla syntyneitä. Tulos voisi nykypäivänä olla erilainen, koska sukupuolten roolitkin ovat muuttuneet. TEHTÄVÄ Tiikeriäidin taistelulaulu.docx. Ikääntyvällä on oikeus lakata opettelemasta uutta, sanoo 82-vuotias sosiaalipsykologi Antti Eskola | Ikääntyminen | HS.

Antti Eskola Professori Antti Eskola, 82, toimi Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professorina 1963–1997. Hän on naimisissa, ja perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Asuu Tampereen Tammelassa. Mistä tunnetaan? Eskolasta tuli vasemmistolainen 1950-luvulla, kun hän meni yliopistoon. Mistä ei tunneta? Eskola on ollut tuttu kasvo nyrkkeilykatsomoissa. ”Nyrkkeilyn ideoista saan voimaa myös vanhuuden taisteluihin vääryyttä vastaan.” Onkohan tänään ketään kiinnostavia kuolleita? Sosiaalipsykologian emeritusprofessori ja sosiologi Antti Eskola, 82, tarttuu aamulla sanomalehteen kotonaan Tampereen Tammelassa.

Pikkupoikana Eskola luki lehdestä ensin sarjakuvat. Nyt Eskola etsii lehdestä ensin kuolinilmoitukset. Suomalaisen sosiologian uranuurtaja uudisti työikänsä aikana oppiaineensa metodologiaa ja kirjoitti monia merkittäviä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tenttikirjoja. Nyt on vanhuuden vuoro. Valtavirrasta poikkeavaa teiniä sanotaan erilaiseksi nuoreksi. Hs. Tutkimus: Teinien jatkuva kännykänräpläys hiertää vanhempien ja lasten välejä Valtaosa eli lähes 60 prosenttia teini-ikäisten lasten vanhemmista arvioi teinien olevan riippuvaisia kännyköistään tai kannettavista tietokoneistaan. Teinien jatkuva kännykänräpläys aiheuttaakin yhä usemmassa perheessä kränää lasten ja vanhempien välille, kertoo yhdysvaltalaisen Common Sense Median kyselytutkimus, josta kertoo The Mercury News. Aivan viattomia eivät ole vanhemmatkaan: 27 prosenttia heistä myönsi itse olevansa riippuvainen kännykästä, tabletista tai kannettavasta tietokoneestaan.

Teineistä 50 prosenttia myönsi, ettei tule toimeen ilman kännykkää tai muuta nettilaitetta. San Franciscossa päämajaansa pitävä, järkevää mediankäyttöä edistävä järjestö toteutti kyselyn helmi–maaliskuussa. Kysely paljastaa, että laitteet aiheuttavat myös paljon riitoja. Valtaosa vastaajista kertoi tarkistavansa kännykkään tulevat viestit kerran tunnissa. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Lapsen aivojen kehitys.Makela. Kehityspsykologia (PS2) psykologia Juha Seppänen. Uudempi versio ps2-kurssista Pääsivulle www.kolumbus.fi/juha.seppanen/ PS2 Kehityspsykologia - fyys-psyyk-sos. -> ovat tiiviisti liitoksissa (esim. nuoruusiän keho -> sos.kelpaavuus -> minäkuva/itsetunto) -----> kulttuurinen kehitys -----> - esim. tietyt arvostukset ja muotivirtaukset (saunominen), naisen asema - yksilö kehittyy ja muuttuu -> läpi elämän (mm. vanhanakin oppii) - ihmisen pitkä "pentuvaihe" -> 12v - homeostaasi = pyrkimys tasapainoon (esim. nälkäinen syö) - meissä myös psyykkisen hyvän olon ja tasapainon pyrkimys Elämänkaari (- piirrä elämänkaaresi viivakuvaaja, mitä nousut ja laskut tarkoittavat?)

Kehitys eri ikäkausina 1. vauvaikä 2. leikki-ikä 3. kouluikä (ala-aste, yläaste) 4. nuoruus (yläaste, lukio) 5. aikuisuus (varhaisaikuisuus, keski-ikä) 6. vanhuus (- määrittele eri ikävaiheiden tyypillisiä tapahtumia -> niihin liittyviä psyykkisiä haasteita) - kehitystä -> haavoittavat/tukevat tekijät? - minkälaisissa ympäristöissä olet elänyt? L. . - 0-2v _______ - 2-7v _______ Saksassa syntyvä voi olla perjantaista alkaen "kolmatta sukupuolta" - Intersukupuolisuus. Saksassa syntyvä voi olla perjantaista alkaen "kolmatta sukupuolta" Berliini. Saksasta tulee perjantaina ensimmäinen maa maailmassa, jossa vastasyntynyttä ei tarvitse välttämättä merkitä joko tytöksi tai pojaksi. Intersukupuolisille vauvoille, eli joilla on syntyessään molempien sukupuolten ulkoisia merkkejä, voidaan jättää syntymätodistukseen tyttö/poika -ruksit tyhjäksi.

Näin Saksan väestörekisteriin muodostuu ajan mittaan kolmas sukupuoli. "Tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnustetaan laissa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole miehiä sen enempää kuin naisiakaan – tai jotka ovat hieman molempia", sanoo Bremenin yliopiston oikeustieteen professori Konstanze Plett. Muutoksella pyritään helpottamaan vanhempien painetta laittaa vastasyntyneensä kiistanalaiseen sukupuolenkorjausleikkaukseen. Vaikka lakimuutos astuu voimaan perjantaina, ei ole aivan selvää, mitä tarkoittaa elää ilman laillista sukupuolta. Saksalaisissa passeissa on merkintä "M" miehelle ja "F" naiselle. Mikä on normaalia uhmaa, ja mistä tunnistaa lapsen käytöshäiriön? Lastenpsykiatri vastaa | Lapset | HS. Mikä on normaalia uhmaa, ja mistä tunnistaa lapsen käytöshäiriön?

Lastenpsykiatri vastaa Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen pitää Voimaperheet-mallia erinomaisena apuna lastenkasvatuksessa. Helsingin Sanomat kertoi tiistaina Turun yliopiston Lastenpsykiatrisen tutkimuskeskuksen ohjelmasta, jossa vanhemmat saivat ohjeita uhmaikäisten lasten kasvatukseen internetin välityksellä. Lasten oireet vähenivät, kun vanhemmat oppivat antamaan lapsille huomiota ja palkitsemaan hyvää käytöstä. ”Yleensä suhtaudun tällaisiin kasvatusohjelmiin hieman varauksellisesti, mutta Voimaperheet-malli vakuutti minut. Uhmaikä on osa lapsen luonnollista kehitystä. ”Kolmivuotiaana lapselle kehittyy nopeasti uusia valmiuksia. Lapsi reagoi vanhempien kieltoihin uhmaamalla heitä. Lapsen uudet kyvyt ovat kuitenkin hyvä asia. Lapsen uhmaikä ei automaattisesti merkitse sitä, että perhe olisi pulassa. Turun yliopiston tutkimuksen mukaan tulevia käytöshäiriöitä voi ennustaa aikaisintaan nelivuotiaan lapsen käytöksestä.

Esikoinen, keskimmäinen ja kuopus – Näin syntymäjärjestys vaikuttaa lapseen | Kasvatus | HS. Poimintoja Esikoiset kertovat: ”Se, että olen esikoinen, on ohjannut minua pitämään huolta muista. Minun on täytynyt oppia olemaan vahva ja itsenäinen, koska olen raivannut sisaruksilleni tietä ja suojellut heitä.” Mies, 21. ”Olen usein johtoasemassa, organisoin ja huolehdin, että asiat tapahtuvat ja hyvässä järjestyksessä. Ehkä siinä on jotain esikoisen vikaa.” ”Olin veturi, joka päätti leikit sun muut, ja sisko seurasi perävaununa perässä. ”Jos minulla olisi ollut fiksuja vanhempia sisaruksia, olisi ehkä ollut roolimalleja, joiden avulla kasvaa. ”En uskalla perheen kesken heittäytyä mahdottomaksi, koska se rooli on ollut aina varattuna siskolleni.

Keskimmäiset kertovat: ”Haluan aina olla parempi kuin olen. ”Olen ainainen sovittelija ja muiden toiveisiin sopeutuja. ”Johtuuko kasvatuksesta vai omasta asennoitumisestani, mutta olen keskimmäisenä lapsena se ”paha poika”, kun esikoinen on meistä fiksuin ja asiallisin.” ”Olen tottunut selviytymään yksikseni. Kuopukset kertovat: Lasten ja nuorten seksuaalikasvatus vanhemmuuden näkökulmasta. Lapsella on oikeus saada kasvatusta – lapsi on tärkeä aikuiselle ja aikuinen lapselle Vanhemmilla on sekä oikeus että velvollisuus kasvattaa lapsiaan kaikilla elämän osa-alueilla. Seksuaalikasvatus ei poikkea lapsen muusta kasvatuksesta, eikä sitä voi jättää väliin, sillä jokainen ihminen on seksuaalinen syntymästään aina kuolemaansa asti. Aikuinen kasvattaa lasta – lapsi kasvattaa aikuista Kyetäkseen kasvattamaan lasta ja nuorta on aikuisen ensin kasvettava itse. Meidän perheen seksuaalikulttuuri Seksuaalikasvatuksen ilmapiiriä luodaan jo paljon ennen kuin lasta edes suunnitellaan.

Osmo Kontulan mukaan seksuaalikulttuuriksi kutsutaan niitä seksuaaliseen kanssa-käymiseen liittyviä uskomuksia, tapoja ja arvoja, jotka ovat syntyneet aikojen kuluessa ihmisten välisen vuorovaikutuksen seurauksena. Seksuaalikulttuurista ilmenee millaisia seksuaalisia aktiviteettejä ja pyrkimyksiä pidetään sopivina tai haitallisina lapsille ja nuorisolle. Olettamukset toisen ihmisen puolesta ovat tavallisia. Yksilölliset temperamenttipiirteet muovaavat jo vauvan kokemusmaailmaa | FinnBrain-tutkimuksen blogi. Syksyllä 2015 elokuvateattereissa tuli ensi-iltaan piirroselokuva Inside Out, jossa 11-vuotias päähenkilö Riley kamppaili perheen muuton aiheuttamassa kriisitilanteessa tunteiden aallokossa. Kun aiemmin Rileyn elämän punaisena lankana oli ollut ilo ja hyväntuulisuus, muutos sai mielen lainehtimaan pitkäksi aikaa surun ja kiukun aallokossa. Meillä jokaisella todellakin on synnynnäinen taipumus tietynlaiseen tunnemaailmaan.

Näitä piirteitä kutsutaan temperamenttipiirteiksi. Toiset meistä ovat taipuvaisia kokemaan herkemmin kielteisiä tunteita, kuten ärtymystä, surua ja pelkoa, kun taas toisille luontaisempaa on ilon ja innostuksen herääminen. Suurimmalla osalla taipumus tunnereaktioihin on toki jossain näiden kahden välimaastossa, kun taas joillekin sekä kielteiset että myönteiset tunnereaktiot heräävät voimakkaina. Temperamenttipiirteet kuitenkin hakevat muotoaan vielä ensimmäisten ikävuosien ajan. Psykologi PsM, väitöskirjatutkija, Saara Nolvi Lisää tietoa aiheesta kiinnostuneille: Lukemalla oppii mielen teoriaa.

Lastenpsykiatri: On vaarallista ajatella, että syli on lapselle palkinto. Liika kehuminen lisää lapsen narsismia, väittää tutkimus | Lastenkasvatus | HS. Masennus voi tarttua lapselta vanhemmalle | Masennus | HS. Stanford Magazine - Article. Puhumattomat kolmevuotiaat uusi ilmiö – some varastaa vanhempien ajan. 7 asiaa, joita lapsesi tarvitsee – mutta ei osaa pyytää - Lifestyle. Hs. AsapSCIENCE - Why Are Teens So Moody? Hs. Tällaisia ovat suositut tytöt, tavikset ja ei-suositut – tutkija kertoo, miten kaverisuosio jakaa tytöt. Tuore tutkimus haastaa aiemmat: Keski-iän kriisi on myytti – nelikymppiset ovat parikymppisiä onnellisempia. The ageing of a face in five MINUTES Incredible video shows a young girl growing old in a matter of.

Professori: Suomessa negatiivisuus värittää lasten kasvatusta. Culture - Feral: The children raised by wolves. 100-vuotiaan terveiset älypuhelinkansalle: Ihminen tarvitsee ympärilleen ihmisiä. Pixar - UP - Carl & Ellie's Story (1080p) *HD* The "False Belief" Test: Theory of Mind. Hs. Papilio - Prevention against Violence and Addiction.