background preloader

Filosofia 2

Facebook Twitter

Sam Harris: Science can answer moral questions. Talous ja moraali – hyvinvointivaltio on markkinatalouden eettinen perusta. Otsikkoon viitaten voi ensinnäkin kysyä: vaikuttaako moraali talouteen?

Talous ja moraali – hyvinvointivaltio on markkinatalouden eettinen perusta

Onko moraalilla väliä? Milton on kuuluisasti lausunut, että ”the business of business is business”, millä hän tarkoitti, että yritysjohtajan tehtävänä on voiton maksimointi; arvoista viis, niistä keskustelu kuuluu papeille ja poliitikoille. Syventymättä teemaan voi todeta, että näin kevyesti ei yritysjohto voi välttää moraalikysymyksiä. Ja yleisemmin: totta kai on tärkeää että ihmiset ovat luotettavia, rehellisiä, vastuuntuntoisia. Tällöin talous toimii tehokkaammin, tällöin ihmisillä on luottamusta toisiinsa ja instituutioihin, tällöin koko yhteiskunta toimii paremmin.

Voi myös esittää käänteisen kysymyksen: vaikuttaako talous moraaliin? Näkemys markkinatalouden tai kapitalismin paheellisuudesta on yleinen. Mutta voi markkinataloutta myös puolustaa moraalisin argumentein. Näin Martti Lutherin voi palauttaa mieleen, että Luther suhtautui varsin myönteisesti työntekoon ja yrittäjyyteen. Miten tähän tulisi suhtautua? Ihmisoikeudet tarvitsevat itseään suurempaa etiikkaa - Kirkko ja kaupunki.

Filippiinien katolisen kirkon piispa Broderick Pabille johtaa rukousta messussa, jossa muistettiin presidentti Duterten huumeiden vastaisen sodan uhreja.

Ihmisoikeudet tarvitsevat itseään suurempaa etiikkaa - Kirkko ja kaupunki

Poliisi ja palkkatappajat ovat tappaneet tuhansia ihmisiä. Amnesty Internationalin toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mukaan kristillinen etiikka menee ihmisoikeuksia pidemmälle. 16.03.2017 13:30 Pauli Juusela Ted Aljibe, Jesse Pasanen Kirkon ihmisoikeusfoorumissa, joka järjestettiin 14.3. Kirkkohallituksessa, kysyttiin, pitäisikö kirkolla olla oma ihmisoikeusohjelma. Mallia ihmisoikeustyöhön haettiin Norjan kirkosta, jolla on yli 100-sivuinen ihmisoikeusohjelma teologisine perusteluineen ja käytännön esimerkkeineen. Norjan ihmisoikeusdokumenttia Set the Oppressed Free eli "Vapauttakaa sorretut" esitteli etiikan professori Gunnar Heiene. Dosentti Pamela Slotte huomautti kommenttipuheenvuorossaan, että vaikka ihmisoikeudet on kirjattu sitoviin sopimuksiin, ei pidä luulla, että niiden tulkinnasta vallitsisi yksimielisyys. Tipusta broileriksi ja vakuumipakkaukseen – tällainen on broilerin matka kasvattamosta teurastamoon.

Broileri maistuu suomalaisille: siipikarjan lihaa syödään toiseksi eniten heti sianlihan jälkeen ja kulutus kasvaa koko ajan.

Tipusta broileriksi ja vakuumipakkaukseen – tällainen on broilerin matka kasvattamosta teurastamoon

Mutta millaisissa oloissa tätä suosikkiruokaa tuotetaan? Puoli seitsemän -ohjelman toimittaja Helena Lappeteläinen pääsi tutustumaan broilerin matkaan tipusta teurastamolle ja aina myyntipakkaukseen saakka. Katso koko matka oheisesta videosta, joka sisältää harvinaista kuvaa broilerin käsittelystä. Video on kuvattu Lapualla keskikokoisella broileritilalla. Se tarkoittaa, että kasvattamoon mahtuu lähes 70 000 broileria. Broilereiden ruokavalio koostuu 80-prosenttisesti kotimaisista viljoista, lähinnä vehnästä ja kaurasta. Nopea kasvu aiheuttaa kipua ja terveysongelmia Broilereiden nopea kasvu aiheuttaa niille kuitenkin terveyshaasteita. . – Olemme esimerkiksi tutkineet eri tasojen käyttöä broilereilla ja ne selvästi tykkää, jos ne pääsevät valitsemaan muutakin kuin pehkupohjan.

Viiden viikon kasvatuksen jälkeen broileri on valmis teurastettavaksi. Slavery Footprint - Made In A Free World. Hyvään elämään kuuluu työ – mutta työ on kohta koko elämä. Talvinen päivä on märkä ja harmaa.

Hyvään elämään kuuluu työ – mutta työ on kohta koko elämä

Opiskelijat eivät siitä välitä. Viitisentoista eräoppaaksi kurssittautuvaa aikuisopiskelijaa ähkii innoissaan maanrajassa takapuoli pystyssä ja sovittaa lumikenkiä jalkaansa. Tänään harjoitellaan lumikenkävaelluksen järjestämistä. Kolme oppilaista on vetovastuussa. Psykologian professori mielipidesivulla: Pojat eivät ole koulussa tasa-arvoisia tyttöjen kanssa. Psykologian professori mielipidesivulla: Pojat eivät ole koulussa tasa-arvoisia tyttöjen kanssa Tasa-arvon edistäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä.

Psykologian professori mielipidesivulla: Pojat eivät ole koulussa tasa-arvoisia tyttöjen kanssa

On pyrittävä pienentämään palkka- ja eläke-eroja, jaettava työtä ja tuettava palvelujen yhtäläistä saatavuutta. Ihmisten tasa-arvoista kohtelua tulee kaikin tavoin edistää. Päiväkodeissa ja kouluissa poikien ja tyttöjen tasapuolinen kohtelu on erinomainen tavoite. Tyttöjen ja poikien roolien korostaminen on tarpeetonta. Hyvää tarkoittavat ohjeet päiväkodeille ja kouluille voivat kuulostaa naiiveilta. Päivähoidon ja koulujen tehtävä on haastava, sillä ulkopuolelta tulee vahvoja malleja sekä pojille että tytöille. Lempeys ja hoivaavuus eivät tule esiin kilpa-autoilussa, jalkapallossa, jääkiekossa, kamppailulajeissa, metsästyksessä tai pelimaailmassa. Jopa asiantuntijat korostavat jämäkkyyden merkitystä (HS Elämä 25.10.). Mallien ristiriitaisuus on osoittautunut vaikeaksi erityisesti pojille. Maalaistyttö kaivettiin haudasta ja raahattiin katuja pitkin oikeuden eteen – vielä vuonna 1718 vainajaa rangaistiin karmivin tavoin itsemurhasta. Itsemurha luo synkän varjon niin tekijän kuin jälkeen jääneiden ylle.

Maalaistyttö kaivettiin haudasta ja raahattiin katuja pitkin oikeuden eteen – vielä vuonna 1718 vainajaa rangaistiin karmivin tavoin itsemurhasta

On ollut aikoja, joina siitä on langetettu hirveitä rangaistuksia jopa vainajille. Vuonna 1718 ranskalainen maalaistyttö Marie Jaguel tajusi joutuneensa umpikujaan. Hän oli kuudennella kuulla raskaana, mikä oli suuri häpeä nuorelle, naimattomalle naiselle. Epätoivoissaan Marie nieli myrkkyä. Marien kurjuus ei päättynyt kuolemaan. Kun ruumis tuotiin kylän torille, pyöveli viilsi Marien kohdun auki ja nosti väkijoukon nähtäväksi hänen kantamansa sikiön jäännökset. Marien ruumis ripustettiin roikkumaan jaloistaan ja jätettiin kansan töllisteltäväksi, kunnes se mädäntyi. Teologit ja oikeusoppineet suhtautuivat itsemurhaan vuosisatojen ajan hyvin kielteisesti. Papit saarnasivat itsemurhaajien sielujen päätyvän helvetin ikuiseen tuleen, sillä vain Jumalalla oli oikeus päättää ihmisen elämästä ja kuolemasta.

Hs. Sisustustrendit tulevat ja menevät, mutta yksi näyttää pysyvän, nimittäin ihmisten halu koristaa kotejaan erilaisilla ajatelmilla ja aforismeilla.

hs

Ristipistotaulujen tilalle ovat tulleet erilaiset kyltit, taulut ja seinään liimattavat tekstitarrat. Tämä keittiö on maustettu rakkaudella tai Pieniä onnen hetkiä, yhteisiä iloisia retkiä, niissä saattaa lukea. Toisen maailmansodan aikaiseen brittiläiseen propagandajulisteeseen pohjaava Keep calm and carry on -klassikko saa jatkuvasti uusia versioita. Yksi monista sisustustarroja myyvistä verkkokaupoista käyttää slogania Let your home speak, eli anna kotisi puhua. Mistä kodit sitten puhuvat? ”Ihmiset kaipaavat syvällisyyksiä”, sanoo Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitoksen professori Timo Airaksinen. ”Sehän on kuin aforistiikkaa nostettuna seinälle”, hän toteaa, ja kertoo itsekin lukeneensa juuri Paavo Haavikon myöhäistuotantoa, puhdasta aforistiikkaa edustavia runoja.

He eivät halua istua miehen vieressä hänen ihonvärinsä takia. Vähän sen jälkeen he saavat tosiaankin opetuksen. Professori vastaa: Mikä saa yrityksen venyttämään moraalin rajoja voitontavoittelun takia? - Nokian renkaat. Miljoonahuijauksissa moni yritysjohtaja käyttäytyy kuin videopelejä pelaava pikkulapsi – tuloksella ei ole muuta merkitystä kuin se, että päihittää edellisen ennätyksen.

Professori vastaa: Mikä saa yrityksen venyttämään moraalin rajoja voitontavoittelun takia? - Nokian renkaat

Näin analysoi Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori Juha Räikkä Nokian Renkaiden paljastunutta rengasvilppiä. Kauppalehti kertoi perjantaina Nokian Renkaiden peukaloineen talvi- ja kesärenkaiden testituloksia jopa 14 vuoden ajan. Juha Räikkä.