background preloader

2. Toimintaympäristön haasteita ja ratkaisuja

Facebook Twitter

“Ei ole tiedettä ilman kirjastoa” – Markku Löytösen haastattelu. Viime keväänä eläkkeelle jäänyt Markku Löytönen on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran tutkijana ja tietokirjailijana.

“Ei ole tiedettä ilman kirjastoa” – Markku Löytösen haastattelu

Tutkijan ura alkoi jo 1970-luvun lopulla ja vuosina 1999–2020 Löytönen toimi professorina Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella. Löytösen keskeisiä tutkimusaiheita ovat olleet terveysmaantiede, paikkatietojärjestelmät sekä tutkimusmatkailu ja sen historia. Tehtävät ja strategia. Kulttuuri- ja tiedeaineistot osallistavasti ja älykkäästi – Finnan uusi visio julkistettu. Valtakunnallinen tiedonhakupalvelu Finna on kuuden vuoden ajan tuonut kulttuurin ja tieteen aineistot kaikkien saataville.

Kulttuuri- ja tiedeaineistot osallistavasti ja älykkäästi – Finnan uusi visio julkistettu

Vuoden 2021 alusta lähtien Finnan kehittämistä ohjaa uusi visio, jonka tavoitteena on tuoda aineistot osallistavasti ja älykkäästi yhteiskunnan käyttöön. Kantavia teemoja uudessa palveluvisiossa ovat tiedonsaannin ja elinikäisen oppimisen edistäminen, paras käyttökokemus ja yhä tiivistyvä yhteistyö. Kirjastojen tulevaisuus -webinaarin esitykset katsottavissa. Suomen kirjastoseura järjesti 29.4.

Kirjastojen tulevaisuus -webinaarin esitykset katsottavissa

Kirjastojen tulevaisuus -webinaarin, jonka esitykset ovat nyt katsottavissa jokainen esitys omana videonaan. Webinaarin aiheina olivat kirjastojen avautuminen poikkeusolojen jälkeen, e-aineistojen tulevaisuus ja poikkeusolojen luovat vuorovaikutustaidot. Katsojilla oli mahdollisuus nostaa webinaarissa esille kysymyksiä chatissä. Jokaisen esityksen jälkeen saimme kuulla vastauksia muutamiin kysymyksiin. Webinaari keräsi paljon katsojia suorana. AMKIT - AMKIT-konsortio - Eduuni-wiki. FUN – FUN Suomen yliopistokirjastojen verkosto. Mikä on VAKE? Vad är VAKE? What is VAKE/NDS? Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030, korkeakouluvisio, visio2030 - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030 -visiotyön tarpeeseen vaikuttavat globaalit ja kansalliset, osin paikallisetkin, kehityskulut. Vision teemoja on valmisteltu yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön, korkeakoulujen johdon, henkilöstön ja opiskelijoiden sekä tutkimuslaitosten ja sidosryhmien kanssa.

Visiolinjauksia on tuotettu, arvioitu ja jatkojalostettu teemaseminaareissa, työpajoissa ja verkkoaivoriihissä, joihin kutsuttiin osallistumaan erityisesti korkeakoulujen henkilöstö, opiskelijat sekä keskeiset sidosryhmät. >> Yhteenveto visiovalmistelun työpajoista pdf 4.4MB (Demos Helsinki) KIRJASTOT JA TIETOPALVELUT MUUTOKSESSA: VERKKOVIESTINTÄÄ JA HUOLTA TULEVAISUUDESTA. Verkostotyö. 2020visioncompleteA3. Avoimuus muuttaa tiedonhakua - mutta muuttaako se informaatiolukutaidon opetusta ja kirjastoa? Verkosta löytyy koko ajan enemmän materiaalia ilmaiseksi, joko avoimina monografioina, raportteina, avoimina verkkolehtinä tai rinnakkaistallenteina.

Avoimuus muuttaa tiedonhakua - mutta muuttaako se informaatiolukutaidon opetusta ja kirjastoa?

Samaa aikaa kirjastot maksavat vuosi vuodelta nousevia tietokantojen lisenssimaksuja sekä opettavat opiskelijoita hakemaan tietoa Finnasta tai tietokantojen natiiviliittymistä, usein kertomatta avoimesta tiedonhausta. Onko tulevaisuuden hakuliittymä Google - eikä kalliita lisenssejä tarvitse enää maksaa? Vähän aikaa sitten pidin tiedonhankinnan työpajaa opiskelijoille; esittelin Finnaa ja tietokantoja. Opiskelija viittasi ja kertoi, ettei tarvitse korkeakoulun lisenssejä, vaan hakee tietoa helpommalla tavalla: Hän tekee sanahakuja Google Scholarissa ja noutaa Scholarilla löydetyt artikkelit Sci-Hubista. Tämä herätti ryhmässä vilkasta keskustelua.

Digime. EDUCAUSE Homepage. Korkeakoulujen arkkitehtuurikehys - Kartturi Kartturi yleiskuva - ppt lataa. 2019 Horizon Report. This report profiles six key trends, six significant challenges, and six important developments in educational technology as ranked by an expert panel of leaders from across the higher education landscape.

Read full report: PDF | Other materials Continuing to Look to the Horizon EDUCAUSE is proud to continue the tradition of excellence begun by the New Media Consortium's (NMC) work on the Horizon Report. The report serves as a reference and technology planning guide for educators, higher education leaders, administrators, policy makers, and technologists. Uusi metatietovisio. New Report : “Future Themes and Forecasts for Research Libraries and Emerging Technologies” A global vision on the future of libraries (or how 32,063 librarians can’t be wrong) Last Monday the International Federation of Library Associations and Institutions, IFLA, presented the first results of their ambitious global vision discussion. Over the past year, IFLA has worked with tens of thousands of librarians from all over the world to identify the challenges and opportunities for the library field, its enduring values and purpose, its boldest ideas and most effective local actions.

The summary of this process is a highly inspirational document, and not only for libraries. Future of Libraries. IFLA Trend Report. Kirjastoverkkopäivät 2017: askelmerkkejä tulevaan – Tietolinja. Korkeakoulujen IT-yhteistyö - Home. Korkeakoulujen kokonaisar​​kkitehtuuriyhteistyöryhmä KA-SIGin tarkoituksena on edistää yhteisiä kokonaisarkkitehtuurin toimintatapoja ja –ratkaisuja ja lisätä aiheeseen liittyvää ti​etoisuutta korkeakoulusektorilla.

Korkeakoulujen IT-yhteistyö - Home

Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen toivotaan kaikkien korke​akoulujen osallistuvan.​ Yhteyshenkilöt:​​​​ Puheenjohta​ja Pat​rik Maltusch, Aalto y​liopisto (Patrik.Maltusch@aalto.fi)Sihteeri Esa Suominen, Helsingin yliopisto Esa.Suominen@helsinki.fi​​​ Korkeakoulujen tietohallinto- ja ICT-ohjausryhma - Tietohallinto- ja ict-ohjausryhmä - Eduuni-wiki. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen ICT:n ohjausyhteistyö ja kokonaisarkkitehtuurit. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030, korkeakouluvisio, visio2030 - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö. Librarian Challenges: A Poll Summary - Librarian Resources. Libraries in the 21st century: the struggle between perception and reality.

Proudly telling the world about #generationIB in our 50th anniversary year By Pilar Quezzaire A panoramic view of a school library in Amsterdam.

Libraries in the 21st century: the struggle between perception and reality

(Photo submitted by Joe O’Brien, Librarian, Amsterdam International Community School, Netherlands) Library of Congress Digital Strategy. Suomen kirjastoseuran tavoitteet hallituskaudelle 2019–2023. Research Libraries UK Conference 2017 presentation. Tiedonhallinnan ohjausryhmä - Organisaatioille tarjottujen palveluiden ohjaus. Tools, Publications & Resources. The Center for the Future of Libraries works to identify trends relevant to libraries and librarianship.

Tools, Publications & Resources

This collection is available to help libraries and librarians understand how trends are developing and why they matter. Each trend is updated as new reports and articles are made available. New trends will be added as they are developed. Trends will be organized into seven categories: Society, Technology, Education, the Environment, Politics (and Government), Economics, and Demographics (STEEPED). We have shared more information about the organization and classification of trends below. If you have suggestions for additional information that could expand our coverage or ideas for additional trends that should be included, please contact the Center. Tutkija: Tulevaisuuden kirjaston luksustuote on hiljaisuus - Kirjastolehti. Tulevaisuudentutkija Mika Pantzar uskoo pölyisten kirjojen hiljaiseen voimaan.

Tutkija: Tulevaisuuden kirjaston luksustuote on hiljaisuus - Kirjastolehti

Mika Pantzar innostui tulevaisuudentutkimuksesta koulupoikana, kun isoveli sai lahjaksi Osmo A. Wiion kirjan Tieteen eturintamasta (1969). ”Luin sen, kuten myös kaikki lähikirjastoni kiinnostavat kirjat. Asuin Espoon Tapiolan puutarhakaupunginosassa, jota rakennettiin lasten ja nuorten ehdoilla. Siellä ei muisteltu sota-aikaa, vaan katsottiin tulevaisuuteen.” Pantzar ei usko suuriin ja harvoihin kirjastokeskittymiin, vaan tiheään verkostoon. ”Kun haastatellaan lähes ketä tahansa kuuluisaa ihmistä, hän muistelee lähikirjastosta löytämäänsä tärkeää kirjaa, joka näytti elämälle suunnan.” Pantzar tunnetaan muun muassa siitä, että hän ennusti kumisaappaiden katoamisen marketeista. Voiko kirjasto pelastaa maailman? Oodin avajaisten aattona pohditaan, millainen on tulevaisuuden kirjasto.

Kirjoittanut: Yle Julkaistu 26.11.2018 - 16:47.

Voiko kirjasto pelastaa maailman? Oodin avajaisten aattona pohditaan, millainen on tulevaisuuden kirjasto

Päivitetty 26.11.2018 - 16:47 Nyt avattava kirjasto palvelee vielä pitkälle ensi vuosisadalle. Uusia suuntia, uusia visioita? – Tietolinja.