MoMi esittäytyy « MoMi – Mobiilisti Mikkelissä. MoMi eli Mobiilisti Mikkelissä -hanke on mobiiliteknologian opetuskäytön kehittämiseen ja eteenpäinviemiseen keskittyvä hanke.
Mukana menossa on ensisijaisesti kolme kaupungin koulua. Kaikki kolme hankkeessa olevaa oppilaitosta ovat kehittäneet aiemmilla hankkeilla omaa toimintaansa ja oppimisympäristöjään. Ihastjärven koulu, pienenä kyläyhteisön alakouluna on voimakkaasti suuntautunut oman kyläyhteisönsä toimintakeskuksesi ja ottanut vahvasti koulun sidosryhmät toimintaan mukaan. Tältä osin oppilaiden ja opettajien osaaminen ja teknologian käyttötaidot siirtyvät ja siirretään myös ikääntyvän väestön käyttöön luonnollisena osana koulun arkipäivän käytänteitä. Urheilupuiston koulu on iso, monikulttuurinen yläkoulu Mikkelin keskustassa.
MoMi – Mobiilisti Mikkelissä. Oppiminen ja osaaminen mediayhteiskunnassa. Globalisoituneessa ja teknistyneessä maailmassa elinikäinen oppiminen on yhä tärkeämpää kaikille ihmisille ja yhteisöille.
Tietotyö lisääntyy, mikä korostaa tiedon ja osaamisen merkitystä. Ohjelman tavoitteena on saada entistä parempaa ja ajankohtaisempaa tutkimustietoa oppimisen ja osaamisen mekanismeista, edellytyksistä, mahdollisuuksista ja uhkakuvista globaalissa maailmassa. Tämä tieto voi muun muassa auttaa ymmärtämään uusia oppimisen muotoja ja niiden erityispiirteitä, luomaan entistä tehokkaampia nykyteknologioita hyödyntäviä koulutusratkaisuja, valottamaan median ja sen eri muotojen roolia yksilön elämässä sekä selvittämään yhteisöjen ja yhteiskuntien vuorovaikutuksen muutoksia sähköisen viestinnän kehityksen myötä.