background preloader

Emiliawelsh

Facebook Twitter

Perässähiihtäjä - Blogit - HS.fi. Tervehdys lumisesta Helsingistä.

Perässähiihtäjä - Blogit - HS.fi

Talvi on tullut vihdoinkin pääkaupunkiin. Nautin siitä. Yleisradion gallup-uutisesta versonut keskustelu paisui blogissa mittavaksi pohdinnaksi, yli 50 kommenttia. Oikein huimaa kommentaattoriemme aktiivisuus, kiitos paljon. Tällä viikolla ajattelin, että lähettäisimme oikein porukalla terveisiä eduskuntapuolueiden puoluesihteereille. Eduskuntapuolueiden puoluesihteereiltä odotetaan yhteistä kannanottoa siitä, miten vaalijärjestelmää pitäisi uudistaa. Pöydällä on kaksi suurta asiaa 1) vaalien yhdistäminen pidettäviksi samaan aikaan, pystytäänkö järjestämään kahden lipun vaaleja 2) vaalitapa, pysytäänkö nykyisessä henkilövaalijärjestelmässä vai siirrytäänkö esim. eurovaaleissa listavaaliin, jossa puolueiden jäsenet panisivat – tavalla tai toisella – ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Minusta olisi kaikkein tärkeintä niputtaa vaaleja varsinkin siinä tapauksessa, että Suomessa pidetään joskus itsehallintoaluevaalit, siis maakuntavaalit.

Selvitysmies Tarasti maakuntavaltuustojen toimivallasta: "Totta kai pitää tulla todellista valtaa" Aluehallinnon uudistamista omalta osaltaan pohtiva selvitysmies Lauri Tarasti katsoo, että perustettaville itsehallintoalueille ja niiden maakuntavaltuustoille tulee taata riittävästi toimivaltaa omiin tekemisiinsä. – Totta kai pitää tulla todellista valtaa.

Selvitysmies Tarasti maakuntavaltuustojen toimivallasta: "Totta kai pitää tulla todellista valtaa"

Ilman muuta pitää tulla, Tarasti painottaa. Hallitus on kuitenkin jo aiemmin linjannut, että valtionohjausta vahvistetaan etenkin sosiaali- ja terveydenhuollon sote-uudistuksessa. Sote muodostaa ylivoimaisen pääosan tulevien 18 itsehallintoalueen tehtävistä. Valtionohjauksen kasvatus tarkoittaa määräysvallan, pitkälti rahoitusvallan keskittämistä Helsinkiin. . – Rahoitus on suuri kysymys. Listavaalit eivät sytytä Sarkomaata – "Aliarvioivat äänestäjien kyvykkyyttä tehdä päätöksiä" Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa ei lähtisi viemään vaalijärjestelmää listavaalin suuntaan.

Listavaalit eivät sytytä Sarkomaata – "Aliarvioivat äänestäjien kyvykkyyttä tehdä päätöksiä"

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa ei lämpene ajatukselle listavaalista. Sote-uudistuksen parlamentaarisen seurantaryhmän jäsen hämmästelee tiedotteessaan, miksi mahdollisia kompastuskiviä muutoinkin täynnä olevaan uudistukseen pitäisi lisätä vielä vaalitavan uudistus. – Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen rinnalla hallitus on jo sopinut aluehallintouudistyksesta. Muun muassa sote-palveluista päättävän, vaaleilla valittavan maakuntavaltuuston valinta on myös jo itsessään uusi asia suomalaisille. Lisäksi tämä kokonaisuus edellyttää myös verotuksen uudistamista, Sarkomaa sanoo. Zyskowicz näkee listavaalissa vaaran: ”Poliitikot valitsevat uudet poliitikot” Sari Sarkomaa tyrmää listavaalin: En ole kuullut yhtään kestävää perustelua. Kokoomuksen kansanedustaja ja sote-uudistuksen parlamentaarisen seurantaryhmän jäsen Sari Sarkomaa ei lämpene ajatukselle listavaalista. – Miksi muutenkin ääriään myöten täynnä mahdollisia kompastuskiviä olevaan uudistukseen pitää lisätä vielä historiallinen vaalitapauudistuskin?

Sari Sarkomaa tyrmää listavaalin: En ole kuullut yhtään kestävää perustelua

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen rinnalla on hallitus jo sopinut aluehallintouudistuksesta. Muun muassa sote-palveluista päättävän, vaaleilla valittavan maakuntavaltuuston valinta on myös jo itsessään uusi asia suomalaisille. Lisäksi tämä kokonaisuus edellyttää myös verotuksen uudistamista, Sari Sarkomaa muistuttaa tiedotteessaan. Sarkomaa toteaa, että hän ei ole kuullut suljetulle listavaalille yhtään kestävää perustelua. – Joten on pakko kysyä, miksi koko asia on otettu hallituksen täpötäydelle agendalle? Yle: Hallitus pohtii listavaaleihin siirtymistä. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk) mukaan ajatus listavaaleista on noussut esiin uuden aluehallintouudistuksen valmisteluissa, kertoo Yle.

Yle: Hallitus pohtii listavaaleihin siirtymistä

Lähikuukausien aikana hallitus tulee päättämään uusien maakuntavaltuustojen vaalitavasta. Samalla läpi käydään myös muut Suomen vaalikäytännöt. "Jos niin radikaali muutos tehdään vaalijärjestelmään, olisi hyvä, että kaikki vaalit olisivat samalla kertaa tarkastelussa. Pohdittaisiin sitä, mikä vaali nykyisistä vaaleistamme olisi soveltuvin listavaaliin vai onko mikään", Vehviläinen kommentoi Ylelle. Vehviläisen mielestä listavaali soveltuisi parhaiten EU-vaaleihin, mutta muissa hän suosisi jatkossakin henkilövaalijärjestelmää. "Opetetaanko kansalaiset listavaaliin uusilla itsehallintoalueilla?" - KD-Lehti. Suomessa äänestetään listan sijaan henkilöä, mutta aika ajoin kysymys listavaalista nousee esiin jonkun suuren puolueen nostamana.

"Opetetaanko kansalaiset listavaaliin uusilla itsehallintoalueilla?" - KD-Lehti

Puoluesihteerit keskustelevat pian asiasta, mutta jakolinjat ovat jo varsin hyvin selvillä. KD:n Asmo Maanselkä ei kannata uuden vaalitavan kokeilemista. Valitaanko tulevien itsehallintoalueiden eli maakuntavaltuustojen päättäjät listavaalilla? Se tarkoittaisi sitä, että puolueet päättävät, ketkä ehdokkaista menisivät läpi. – Voisi kuvitella, että jos opetetaan kansalaiset äänestämään listaa ensin maakuntavaaleissa, niin eduskuntavaaleissa ”Aaltoset” ovat vahvoilla, kun ovat aakkostetun listan kärjessä äänestyskopissa.

Listavaalit käyttöön Suomessakin? – Yle: Päätöksiä helmikuussa. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoo, että ajatus listavaalista on noussut esiin osana aluehallintouudistuksen valmistelua.

Listavaalit käyttöön Suomessakin? – Yle: Päätöksiä helmikuussa

Asiasta kertoo Yle. Mietinnässä ovat olleet poliittisen päätöksenteon toimivuus sekä vaalitavat, sillä uuden maakuntahallinnon myötä syntyy uudenlainen valtakeskittymä. Pohdintaa on aiheuttanut ainakin se, voiko sama poliitikko päättää kunnan, maakunnan ja valtakunnan asioista. Listavaalissa puolueet asettavat ehdokkaat järjestykseen ehdokaslistalla, jolloin puolueilla on merkittävä vaikutusvalta listan kärjessä olevien henkilöiden läpi pääsemiseen.

Vehviläinen kertoo henkilökohtaisesti kannattavansa henkilövaalijärjestelmää, joka Suomessa on tällä hetkellä käytössä. Ministerin mukaan listavaali soveltuisikin ensisijaisesti EU-vaaleihin. . – Jos niin radikaali muutos tehdään vaalijärjestelmään, niin olisi hyvä, että kaikki vaalit olisivat samalla kertaa tarkastelussa. Maakuntavaalien vaalitapaa ei ole toistaiseksi ratkaistu. Vehviläinen Ylelle: Listavaali pohdintaan - Vaalit - Politiikka. Vehviläinen Ylelle: Listavaali pohdintaan Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk) toivoo, että Suomessa pohditaan mahdollisuutta siirtyä joissakin vaaleissa listavaaliin.

Vehviläinen Ylelle: Listavaali pohdintaan - Vaalit - Politiikka

Vehviläinen sanoi Ylelle haluavansa avata asiasta keskustelun. ”Toivon, että lähiviikkoina tätä asiaa nyt pohditaan avoimelta pohjalta, eikä oteta annettuna sitä, että henkilövaali on paras”, Vehviläinen sanoi Ylelle. ”Jos niin radikaali muutos tehdään vaalijärjestelmään, olisi hyvä, että kaikki vaalit olisivat samalla kertaa tarkastelussa. Hallitus haluaa herättää keskustelua listavaaleista – koko vaalijärjestelmää pohditaan uusien maakuntavaalien takia. Hallitus on asettanut tiukan aikataulun uuden aluehallintouudistuksen läpimenolle.

Hallitus haluaa herättää keskustelua listavaaleista – koko vaalijärjestelmää pohditaan uusien maakuntavaalien takia

Poliittisen päätöksenteon toimivuutta ja vaalitapoja mietitään nyt pikavauhtia ministeriöissä, puoluetoimistoissa ja alueilla. Oikeusministeriössä on laadittu tausta-aineistoa, jota on jaettu puolueille luettavaksi. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) myöntää, että ajatus listavaalista on putkahtanut esiin valmistelussa. Hänen mielestään listavaali soveltuisi EU-vaaleihin, vaikka muissa vaaleissa äänestettäisiin jatkossakin suoraan henkilöä.

Ministeri Vehviläinen sanoo haluavansa avata keskustelun. – Toivon, että lähiviikkoina tätä asiaa nyt pohditaan avoimelta pohjalta eikä oteta annettuna sitä, että henkilövaali on paras. Vaalimallista päätöksiä helmikuussa Asiasta ei ole tehty päätöksiä. Suomessa on käytössä henkilövaali. Listavaali on käytössä esimerkiksi Ruotsissa. Zyskowicz: Listavaali on kuolleena syntynyt hanke. Hanke niin sanotusta listavaalista on "kuolleena syntynyt", sanoo kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz tiedotteessaan.

Zyskowicz: Listavaali on kuolleena syntynyt hanke

Zyskowiczin mielestä puoluesihteerien olisi torjuttava suunnitelmat listavaaleista tulevissa maakunta- ja muissa vaaleissa mahdollisimman pian. Hän luonnehtiikin viimeaikaista keskustelua vaalijärjestelmän uudistamisesta "itsehallintouudistuksen kummalliseksi sivutuotteeksi". Listavaalissa äänestäjät voivat valita vain puolueiden välillä ja puolueet itse valitsevat läpimenijät, kun päättävät listan järjestyksestä, Zyskowicz selventää. – Se etäännyttää äänestäjät valituista edustajista. Keskusta ja Sdp kiistelevät työmarkkina-ahdingosta - Lakko - Politiikka. Keskusta ja Sdp kiistelevät työmarkkina-ahdingosta Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk) ihmettelee palkansaajajärjestöjen lakkoiluintoa ja perää vastuunottoa talousasioista myös oppositiopuolue Sdp:ltä.

Anttila viittaa Lännen Median kyselyyn, jonka mukaan monet palkansaajajärjestöt ovat valmiita suurlakkoon. Hän ihmettelee, miten lakkoilu edistäisi palkansaajien omaa etua, jota yhteiskuntasopimuksen syntyminen eittämättä toisi. ”Nyt palkansaajajärjestöjen jäsenten tulee vaatia omilta johtajiltaan nimenomaan palkansaajille paljon paremman vaihtoehdon eli yhteiskuntasopimuksen neuvottelemista ja solmimista”, Anttila kannustaa. SDP:n kansanedustaja: "Olisi naiivia ajatella, että Isis ei olisi tästä selvillä" SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantola sanoo, että Isis on epäilemättä uhka myös Suomelle. – Me osallistumme sen vihollisten sotilaalliseen kouluttamiseen ja sillä tavalla olemme osapuolena konfliktissa.

Naiivia olisi ajatella, että Isis ei olisi tästä selvillä, hän kirjoittaa blogissaan. Kantola viittaa sekä Ruotsin demaripääministerin Stefan Löfvenin että Suomen presidentti Sauli Niinistön näkemyksiin. Tutkimus: Yli puolet kansalaisista näyttää vihreää valoa perustulolle. Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämässä tutkimuksessa perustuloa kannattaa 51 prosenttia vastaajista, kun sitä puolestaan vastustaa 23 prosenttia kyselyyn vastanneista. Selkeä enemmistö (68 %) uskoo, että perustulon avulla olisi helpompi lähteä yrittämään, jos epäonnistumisen seurauksina eivät olisi taloudelliset vaikeudet. Kannatusta löytyy kaikista väestöryhmistä, mutta eniten yrittäjistä, työttömistä ja opiskelijoista. 63 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että perustulo myös mahdollistaisi nykyiseen sosiaaliturvaan liittyvän byrokratian purkamisen. 60 prosenttia tutkimukseen osallistuneista yksinkertaistaisi tukijärjestelmää.

Enemmän kuin kaksi kolmesta (69 %) kuitenkin arvioi, että perustulon suuruus aiheuttaisi pysyvän riidan eri puolueiden välille. Lisäksi joka toinen uskoo perustulon mahdollistavan myös laiskottelemisen. Kysely: Yli puolet SDP:n äänestäjistä kannattaa perustuloa. Niukasti yli puolet suomalaisista kannattaa perustuloa, ja sitä vastustaa vajaa neljännes kansalaisista, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta.

Innokkaimmin perustuloa kannattavat vasemmistoliiton ja vihreiden äänestäjät, kun taas kokoomuksen äänestäjät suhtautuivat perustuloon kaikkein kriittisimmin. Keskustan, perussuomalaisten ja SDP:n äänestäjistä yli puolet kannattaa perustuloa. Perustuloa kannattavat vahvimmin työttömät, yrittäjät ja opiskelijat. IS:n kysely: Niinistö selkeä suosikki presidentiksi 2018, Haavisto voittaa kannatuksessa Sipilän - Presidentinvaalit - Politiikka. IS:n kysely: Niinistö selkeä suosikki presidentiksi 2018, Haavisto voittaa kannatuksessa Sipilän Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 65 prosenttia kantansa päättäneistä äänestäisi Sauli Niinistöä, jos hän olisi ehdokkaana vuoden 2018 presidentinvaalissa.

Jos Niinistö ei asettuisi ehdolle, vihreiden Pekka Haavisto olisi suosituin ehdokas. Hänen kannatuksensa ohittaa esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja Alexander Stubbin (kok). Viime presidentinvaalissa vuonna 2012 toiselle kierrokselle yltänyt Haavisto saisi nyt tehdyn kyselyn mukaan 32 prosenttia kantansa kertoneiden äänistä. Sipilää äänestäisi 21 prosenttia ja Stubbia yhdeksän prosenttia. Timo Soinia (ps) sen sijaan äänestäisi vain kaksi prosenttia, mikäli Niinistö olisi ehdolla. Tutkimusta varten haastateltiin 976 vastaajaa joulukuun lopulla. Valtiosääntöprofessori kiistää asiantuntijoiden jarruttavan hallituksen kärkihankkeita. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen torjuu idean listavaalista - Sote-uudistus - Politiikka. Kommentti: Demarit ovat verrattain kriittisiä kaikkia kohtaan. Demokraatin kysely SDP:n puoluevaltuustolle: Sipilän hallitukselle murska-arvio, ay-liikkeelle suurimmat kehut.

Irtisanomisten määrä on pysynyt korkealla – SAK: Hallitus heikentää irtisanotun mahdollisuuksia. Potkujen määrä ei ole vuosikausiin ollut alle 10 000. Suomessa potkut työstään sai viime vuonna 11907 työntekijää. Irtisanottujen määrä oli viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, selviää SAK:n julkaisemista tilastoista. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen: Kaikki vaalit on järjestettävä samalla vaalitavalla - Politiikka. Tutkija: Listavaali ei muuttaisi eduskunnan kokoonpanoa olennaisesti.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkija Erkka Railo arvioi, että siirtyminen listavaaliin ei muuttaisi olennaisesti Suomen eduskunnan kokoonpanoa. Puoluesihteerit pohtivat vaalijärjestelmän uusimista – listavaali on vakavassa harkinnassa - Vaalit - Politiikka. Vain yksi ilmoittautunut vasemmistoliiton puheenjohtajakisaan. Paavo Arhinmäen luopumisilmoitus viime marraskuussa käynnisti vasemmistoliitossa verkkaisesti edenneen puheenjohtajakisan.

Tehtävää tavoittelee toistaiseksi vain yksi ehdokas, kansanedustaja Jari Myllykoski. Oppositio oikeuskanslerin Stubb-ratkaisusta: Vasemmistoliitossa ihmetellään, vihreät uskovat hallituksen oppineen, SDP:lle asia loppuun käsitelty. Oikeuskansleri: Eduskunta jätti tekemättä Stubbin oikeudellisen arvion. Puolueet puivat suuria vaalijärjestelmän muutoksia lähiviikkoina – Uudenmaan jaosta ja listavaaleista kiistaa? Sipilä: Lisäleikkaukset uhkaavat jos kilpailukyky ei parane. Huonoja uutisia hallitukselle – SDP pomppasi kärkeen. Vasemmistossa intoa listavaaleille – kokoomus, vihreät, RKP ja KD kriittisiä. Oikeuskansleri: Stubbin puheet hallintarekisteristä eivät anna aihetta toimenpiteisiin. Hallitus tekeekin työehtojen heikennyksistä pysyviä – pakkolait eivät välttämättä piristä taloutta - Talouspäätösten syksy - Politiikka.

Pääministeri Sipilä Ylellä: Arvonlisäveron nosto olisi epäreilua vähäosaisia kohtaan - Juha Sipilä - Politiikka.